Jukka Rasila on Haukiputaan lahja suomalaiselle huumorille. Mahdollisuus näyttelijyyteen tuli lukion jälkeen eteen sattumalta, ja siihen tarttuminen onnistui säästöillä.

Se oli kannattava sijoitus. Nyt Rasila on elänyt rakastamallaan työllä eli esiintymällä eri teatterilavoilla, kameran edessä ja äänitysstudiossa jo 35 vuoden ajan.

Uusin aluevaltaus ja ”intohimo” on stand up. Jukka Rasila – Henkilökohtaista -show kiertää ympäri Suomea tänä keväänä ja kesänä.

Kirjaimellisesti tien päältä tavoitettu Rasila ennätti vastata 8 kysymykseen rahasta.

Ensimmäinen rahaan liittyvä muistosi?

Tykkäsin pienenä laulaa, mutta en niinkään julkisesti. Sukulaiset kuitenkin yllyttivät siihen, ja aina kun olimme jossain reissussa, he sanoivat vieraille ihmisille, että laulan markasta.

Olin kiltti poika ja tottelin. En muista miksi, mutta esitin aina melko synkän kappaleen Kankaan kaunis Katriina heleällä viisivuotiaan äänellä.

Katsoin työeläkeotteesta, että ensimmäiset palkkatyöt olen tehnyt kesällä 1981, kun olin 11-vuotias. Vasaroin laudoista jäkälälaatikoita, joissa jäkälää kuivatettiin.

Miten käytit ansaitsemasi markat?

Olin lapsena todella pihi. En millään halunnut luopua omalla työlläni ansaitsemistani rahoista.

Kuudennella luokalla lähdin koulun mukana Tampereelle Maitokannukisoihin. Tein sitä varten rahaa tiskaamalla kotona koko talven. Sain kaksi markkaa kerrasta ja säästöön kertyi 500 markkaa.

Reissussa en raaskinut ostaa edes jäätelöä, koska mietin, kuinka paljon tiskaamista se tarkoitti. Se oli hyvä tapa ymmärtää, kuinka paljon töitä pitää asioiden eteen tehdä.

Halusin myös moottoripyöräkortin ja moottoripyörän, mutta sitä en malttanut odottaa, vaan ostin omilla rahoillani kesällä 1984 ihka uuden mopon.

Millaisia suunnitelmia sinulla oli nuorena?

Ne alkoivat hahmottua siinä vaiheessa, kun muutin kotoa pois – tai oikeastaan jo hieman aiemmin.

Satuin lukemaan ilmoituksen, jossa haettiin opiskelijoita näyttämötyön laitokselle Kälviälle. 

Olin lukioaikana ja kirjoitusten jälkeen oikolukijana sanomalehdessä. Siellä satuin lukemaan ilmoituksen, jossa haettiin opiskelijoita Keski-Pohjanmaan opiston näyttämötyön laitokselle Kälviälle. 

Minulla oli niin paljon säästöjä‍, että pystyin lähtemään ja maksamaan opinnot itse. Ja sille tielle jäin, koska jatkoin Teatterikorkeakouluun Helsinkiin. 

Näin jälkikäteen voin sanoa, että käytin rahat erittäin hyvin: olen saanut tehdä koko ikäni sellaista työtä, jota rakastan.

Muuttuiko tapasi käyttää rahaa iän myötä?

Lapsuuden piheyden jälkeen tyylini muuttui ja minusta tuli hyvin rento raha-asioissa.

Ystäväni Jani Volanen on sanonut, että nuukailun jälkeen leveästi eläminen tuntuu paremmalta. Se on totta! Jos on koko kesän syönyt pelkkää makaronia ja lopulta saa palkan käteen kesäteatterista, on mahtavaa syödä kaksi kuukautta pihviä.

Nuukailu loppui nopeasti Teatterikorkeakoulussa. Minulla oli sen verran säästöjä, että sain luotollisen pankkikortin jo 18-vuotiaana.

Ensimmäisen vuoden jälkeen kurssikaverit tajusivat, millainen kortti minulla on, ja sitä alettiin vinguttaa aika huolella. Toimin tavallaan pankkina, ja he maksoivat takaisin opintotuesta. Se oli hyvin huoletonta aikaa, kun kaikki olivat velkaa toisilleen.

Miten ajattelusi muuttui perheen myötä?

Olen tyytyväinen siitä, että olen aina voinut elättää itseni ja perheeni työlläni. Lasten synnyttyä vuosina 2000 ja 2004 aloin heti miettiä vakuutuksia, rahastoja ja kaikkea mahdollista.

Rahastoihin olen ollut erittäin tyytyväinen. Molemmat lapset saivat ne haltuunsa täytettyään 18 vuotta.

Kun lapseni olivat nuoria, minulla oli heidän kanssaan myös sellainen kasvatusmetodi, että ”isi ostaa mitä tahansa”, kunhan he maksavat siitä itse puolet. Se auttoi heitä säästämään ja ymmärtämään rahan arvon.

Lapseni ovat muutenkin valveutuneempia ja fiksumpia kuin minun sukupolveni, he eivät soittele ja pyydä rahaa. Päinvastoin, usein tarjoudun itse auttamaan. Se vähentää huolta, kun tietää heidän pärjäävän.

Millaisia tavoitteita sinulla on nyt?

Minulla on elämä nyt hyvin, osin juuri siksi, että olen aika vähään tyytyväinen. Öisin ei useinkaan tarvitse stressata. Nykyään rahaa kuluu entiseen elämään verrattuna aivan älyttömän vähän.

Sairastuminen keuhkoahtaumatautiin sai minut lopettamaan alkoholin ja tupakan melkein seitsemän vuotta sitten. Sitä edeltäneiden kymmenen vuoden aikana niihin paloi 300 000 euroa. Eli näiden raittiiden vuosien aikana olen säästänyt noin 200 000 euroa.

Yritän ajatella positiivisesti, mutta kyllä välillä kauhistuttaa mietti, kuinka paljon rahaa meni turhuuksien roviolle.

Viimeisin ostoksesi?

Ostin eilen auton. En pidä sitä tyhmänä ostoksena, koska minulle se on työkalu.

Paras ostos on silti rescue-koiramme, jonka saimme puolitoista vuotta sitten. Siinä tuli ostettua 700 eurolla puhdasta rakkautta. 

Meillä on kaksi koiraa ja kolmas on suunnitelmissa. Siksi ostin tämän autonkin, koska siihen mahtuu hyvin kolme koiraa kyytiin.

Mistä haaveilet, jos raha ei olisi esteenä?

Hankkisin ison maatilan, jonne rakennuttaisin teatterin ja elokuvateatterin ja tekisin töitä kotoa käsin. Siellä olisi myös kaukoputkia tähtien tarkkailuun. Tila olisi niin hyvin aidattu, että koirat voisivat olla vapaana.

Siellä siis yhdistyisivät tiede, taide ja kulttuuri, koska ne ovat meille ihmisille kaikkein tärkeimpiä.