”Päätin, että kallis koulutukseni saa vetää minut ylös suosta”
Näyttelijä ja koomikko Ville Myllyrinne haaveilee taloudellisesta riippumattomuudesta – ja että lopettaisi yleisön kiusaamisen.
Valmistuttuaan teatteritaiteen maisteriksi 1990-luvun lopulla Ville Myllyrinne kantoi huolta perheensä toimeentulosta. Esikoinen oli juuri syntynyt, eikä vakituista näyttelijän pestiä ollut.
Yrittäjä Myllyrinteessä nosti päätään ja hän alkoi kirjoittaa näyteltävää ja esitettävää sisältöä itselleen ja opetteli markkinoimaan osaamistaan. Se tuotti hedelmää, ja nyt hän on toiminut freelancerina liki 30 vuotta.
Läpimurto oli Ketonen & Myllyrinne -komediasarja, josta napsahti myös Kultainen Venla kaksi kertaa. Sarjan jälkeen Myllyrinne tunnettiin Setämiehenä erään sen sketsin mukaan.
Myllyrinteen vuoden 2025 monin paikoin loppuunmyyty stand up -kiertue kantoikin ylpeästi tuota nimeä. OP Media onnistui tavoittamaan artistin ennen lomalle vetäytymistä ja kysyi 8 kysymystä rahasta.
Ensimmäinen rahaan liittyvä muistosi?
Kyllä se on viikkorahojen optimointi suhteessa kioskin karkkihyllyn tuotteisiin. Ehdin juuri ja juuri nähdä viiden pennin karkit ennen niiden katoamista liian edullisina.
Vaihtosuhteen ja hyödyn arviointihan siinä oli keskeisenä: ostanko monta halpaa, mutta ei niin hyvää karkkia, vai panenko elämän risaiseksi ja ostan peräti 50 pennin luksuskarkin? Paljon punnittavaa sen aikaiselle hankintapäällikölle.
Mitä opit rahan käytöstä vanhemmiltasi?
Raha ei kasva puissa eikä tule seinästä. Ylimääräistä rahaa ei ollut ja säästäväisyyttä kunnioitettiin.
Jos toivoin kallista tavaraa, tiesin, että joku uhraa sen eteen paljon tekemäänsä työtä. Sen takia saatuja esineitä arvostettiin ja niistä pidettiin huolta, ja oltiin todella pahoillaan, jos jotain meni vahingossa rikki tai pilalle.
Silti korostaisin, ettei se tarkoittanut itaruutta. Siitä mitä oli, myös jaettiin. Kitsaita ihmisiä pidettiin itsekkäinä ja pahansuopina, eikä sellaista arvostettu.
Millaisia olivat ensimmäiset omaan talouteen liittyvät suunnitelmasi?
KOP:n Jeans-klubi ja pankkikirja, jonne säästin lahjarahoja ja vastaavia. Oman rahan nostamisessa pankista oli todellista fiilistä.
Myin Nokian osakkeet armeija-aikana. En tiedä, montako sataa prosenttia niiden arvo pian nousi.
Ja kun olin pieni, isäni osti minulle vähän osakkeita tulevaisuutta varten ja pitkällä sijoitusperspektiivillä niin kuin nykyään sanottaisiin. Se homma ei mennyt ihan nappiin.
Myin salkussa olleet ja ”hyvin” nousseet Nokian osakkeet armeija-aikana. En tiedä, kuinka monta sataa prosenttia niiden arvo pian sen jälkeen nousi, mutta monta.
Suurimmat rahaan liittyvät haasteet?
Tähän oikein vastaus on varmaan freelance-ura. En ole koskaan ollut työsuhteessa tai kuukausipalkalla, vaan aina yrittäjä. Alusta asti on pitänyt hyväksyä, ettei tulevaisuus ole kovin pitkälle ennustettavissa – varsinkaan taloudellisesti.
Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että alun epävarmuuden jälkeen tilanne vakiintui ja pystyin laskemaan, että pärjään seuraavanakin vuonna. Omaan pärjäämiseen luottaminen vei kuitenkin vuosia.
Opintojen jälkeen minulla oli lyhyt freelance-pohjainen pesti Kansallisteatterissa. Sen päätyttyä jäin tyhjän päälle. Esikoispoikani syntyi ja olin todella ahdistunut työttömyydestäni. Harkitsin jo muuttoa maaseudulle, mutta sitten päätin, että kallis koulutukseni saa vetää minut ylös suosta ja näyttää toimivuutensa.
Aloin kirjoittaa itselleni esitettävää ja kaupitella omaa osaamistani muodossa ja toisessa, ja sillä tiellä olen edelleen.
Mitä talouteen liittyviä tavoitteita sinulla on, ja miten aiot ne saavuttaa?
Olen haaveillut koko ikäni taloudellisesta riippumattomuudesta, enkä koskaan ole sitä saavuttanut. Taloustilanteeni on oikein hyvä ja elän mukavaa elämää, mutta tuolla tasolla se ei ole.
Haaveilen siitä, että voisin jonain päivänä sanoa huolettomasti, että tämä oli tässä ja kiitos kyydistä: matka oli hieno, mutta nyt minulle riittää. Sen jälkeen muuttaisin vaimoni kanssa talveksi aurinkoon emmekä tekisi työmielessä enää yhtään mitään.
En missään nimessä kuulu heihin, jotka ilmoittavat tekevänsä töitä niin pitkään kun henki pihisee. Minulle kyllä riittää vähempikin. Olen toisaalta myös ollut onnekas ja saanut tehdä uskomattoman paljon kaikenlaista.
Millaisena näet nuorten taloustaidot ja ymmärryksen rahasta?
Ikävä kyllä aika jakautuneena. Monet saavat kotoa neuvoja ja ohjeita ja heitä kannustetaan ymmärtämään rahan liikkeitä.
Toisille raha, korot, ostovoima, lainamarginaalit ja osakkeet voivat olla täysiä mysteerejä, ja siksi elämä on niukempaa kuin sen tarvitsisi olla. Se on tosi sääli.
Mikä on parhain ostoksesi?
Parhain ostokseni on varmasti suomalaisittain asunto. Sitä on toki päivitetty, mutta ensiasunnon osalta ehdimme vielä mukaan asuntojen hintojen nousuun ja omaisuus karttui kuin itsestään.
Asunnot ovat näillä pääkaupunkiseudun nurkilla edelleen jopa suhteellisesti laskettuna hemmetin paljon kalliimpia verrattuna sen aikaiseen hintatasoon.
Mitä tekisit, jos rahaa olisi rajattomasti?
Hankkisin itselleni ja perheelleni ison huvilan Australiasta ja jättäisin suomalaiset televisionkatselijat pysyvästi rauhaan.
En ole koskaan edes käynyt Australiassa, mutta tiedän, että siellä minun pitäisi olla. Nytkin.


