Kun lastenhoitaja Riikka Piekkalalta kysyy uravalinnasta, vastaus tulee epäröimättä.

– Halusin tehdä uran lasten parissa. Sitä toivoin, sitä olen saanut tehdä ja siinä haluan myös pysyä. Maailma tarvitsee akateemisesti koulutettuja osaajia, mutta myös meitä tekijöitä.

Piekkala työskentelee tällä hetkellä lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijänä. Palkasta jää verojen jälkeen kuukausittain käteen alle 1 800 euroa. Kun vastikkeet ja sähkö on maksettu, jäljellä on noin 400–600 euroa. Siitä pitää maksaa ruoka, eläminen, vaateet ja elokuvaliput. Kotona asuu joka toinen viikko Riikan lisäksi kaksi teini-ikäistä lasta.

– Saan asumistukea vähän yli sata euroa kuukaudessa. Minulla on säästötili, jonne pyrin siirtämään joka kuukausi 200 euroa. Tältä tililtä ”lainaan” rahaa, jos tarvitsen jotain isompaa, mutta pyrin maksamaan sen aina takaisin. Pienikin vararahasto auttaa siihen, että raha-asioista ei tule liian isoa stressiä.

Nykyistä tilannetta Piekkala pitää hyvänä ja tasapainoisena. Muutama vuosi sitten oli hankalampaa.

Pienet lapset, pienet menot

Riikka Piekkala jäi yksinhuoltajaksi odottaessaan toista lastaan, hänen esikoisensa oli tuolloin vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Kahden pienen lapsen kanssa säästökuuri oli vedettävä maksimiin. 

– Aloin kirjata kaikki kulut ruutuvihkoon ylös. Säästin joka ikisen kuitin, tein muistiinpanot vuokrasta ja sähkölaskusta. Tein tätä kaksi vuotta putkeen, jolloin tutkin jokaisen asian, josta olisi mahdollista nipistää.

Piekkala muistuttaa, että eläminen oli kuitenkin halvempaa silloin, kun hänen lapsensa olivat pieniä. Myös yksinhuoltajan tuet olivat kohtuulliset eivätkä kaupungin vuokra-asunnossa asumisen kustannukset olleet korkeat.

Riikka Piekkala kertoo, että tiukasti budjetoidussa arjessa ei ollut tilaa lipsahduksille eikä yllätyksille. Spontaanius ruokaostoksilla oli ja on yhä asia, jolle on ehdoton porttikielto.

Tiukka budjetti ei mahdollista lipsahduksia

Sittemmin perhetilanne muuttui ja perhekoko kasvoi. Taloudessa oli kaksi aikuista ja viisi lasta. Asumismuodoksi vakiintui asumisoikeusasunto.

– Asumisoikeusasuminen on ollut meille toimiva tapa asua. Asuntoon laitettu raha pysyy tallessa ja kasvaa indeksikorkoa. Meitä oli kuitenkin seitsemän hengen perhe ja itse olin pitkiä aikoja kotona hoitovapaalla. Mies työskenteli myös matalapalkka-alalla varastohommissa. Noina vuosina rahaa ei jäänyt muuhun kuin ruokaan.

Tiukasti budjetoidussa arjessa ei ollut tilaa lipsahduksille eikä yllätyksille. Spontaanius ruokaostoksilla oli ja on yhä asia, jolle on ehdoton porttikielto.

– Ihminen tulee toimeen hirveän vähällä, jos haluaa. En ole itse kokenut, että minä tai lapset jäisimme jostain paitsi. Mutta kaikki vedettiin minimiin. Emme käyneet lasten kanssa koskaan elokuvissa, ulkona syömässä tai matkoilla. Kerran vuodessa saatoimme käydä laivalla, mutta sekin jäi tiukimpina aikoina pois.

Arkeen eivät kuuluneet HopLopit ja huvipuistossa käytiin korkeintaan kerran kesällä.

– Siihen aikaan oli onneksi videovuokraamoita. Pakkasin kaikki viisi lasta mukaan, valitsimme kaksi elokuvaa, teimme ison kattilallisen popcornia ja katsoimme yhdessä leffoja. Se oli meidän viihteemme.

Kotiruokaa satokauden tuotteista

Kaikkien lasten asuessa kotona Piekkalan perheen arjen säästämisen selkärankana oli kotiruoka.

– Seitsemän hengen ruokkiminen muulla kuin kotiruoalla ei olisi ollut taloudellisesti missään nimessä mahdollista. En käyttänyt koskaan valmistuotteita emmekä koskaan syöneet Mäkkärissä. Söimme paljon broileria ja jauhelihaa, kalaa syötiin harvakseltaan ja kaikki hedelmät ja vihannekset olivat aina kauden vihanneksia. Esimerkiksi kukkakaali oli aina loppukesästä halpaa, muistelee Piekkala muutaman vuoden takaista arkeaan.

Piekkala hankki joululahjat usein jo heinäkuun alennusmyynneistä. Perheen aikuiset eivät ostelleet vaatteita. Lapsille he ostivat talven alennusmyynneistä aina seuraavan talven vaatteet ja vaatteita kierrätettiin sisarukselta toiselle.

– Siitä pidin kiinni, että vaatteet olivat aina puhtaita ja ehjiä, tarvittaessa paikkasin vaatteita. En ole laskenut, miten monta haalarin lahkeisiin tarvittavaa kuminauhan nappia olen ommellut, varmaan miljoona. Ja mihin ihmeeseen ne kaikki irronneet napit menivät, en tiedä vieläkään, Piekkala nauraa.

Yhdestä rutiinista Riikka Piekkala piti kiinni kynsin hampain – ja pitää yhä. Aina, aivan poikkeuksetta, he käyvät kaupassa tasan kerran viikossa. Näin välttää heräteostokset.

Kun lapsia oli kotona viisi ja tulot olivat hyvin pienet, joskus ahdistus nosti päätään.

– Joskus mietin, että oikeastiko syömme kaurapuuroa ja hernekeittoa koko loppuelämämme.

Vaikka Riikka Piekkalan viisilapsisessa perheessä rahat olivat tiukilla lasten ollessa pieniä, hän ei koe heidän jääneen mistään paitsi.

Ruutuvihko vaihtui sovellukseen

Tällä hetkellä kotona on enää kaksi lasta ja hekin joka toinen viikko. Ruutuvihko on vaihtunut OP-mobiilin Talouden tasapaino‍ -sovellukseen ja menojen seuraaminen on nykyään vähän rennompaa. Tämänhetkisessä arjessa isoin menoerä on yhtiövastike.

– Vastike on omiin tuloihini nähden aivan liian iso, mutta asialle ei voi mitään. Tarkastelen mahdollisuutta muuttaa pienempään asuntoon, kun enää yksi lapsistani on alaikäinen.

Menot pidetään kuitenkin edelleen pieninä. Piekkala ei omista autoa eikä tilaa aikakauslehtiä. Julkisilla kulkemiseen hän saa kaupungin työntekijänä tukea.

– Joskus käyn kampaajalla tai teatterissa. Korona-ajan jälkeen tuntuu hyvältä laittaa rahaa kulttuuriin. Lapset ovat nyt isompia ja menot pienempiä. Saatan ”lainata” omalta säästötililtä viisikymppisen, jotta pääsen käymään elokuvissa. Mutta tarkkailen edelleen menojani niin ruoan kuin kaiken muunkin suhteen.

Luottokortille ehdoton ei

Vaikka arki on nykyään hallittavampaa, tietyt periaatteet pitävät.

– Luottokorttia olen käyttänyt kerran. Meillä oli kahdeksan hengen talous ja pyykkikone hajosi juuri ennen joulua. Tuolloin ostin uuden pyykkikoneen luottokortilla. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että se oli huono vaihtoehto. Oma periaatteeni on, että ensin säästetään ja sitten ostetaan. Kun tulot ovat pienet, en voi laskea sen varaan, että minulla olisi mahdollisuutta maksaa luottokorttivelkaa pois.

Entäpä jos taivaasta tippuisi nyt paljon rahaa? Olisiko maailmassa jotain, mitä olisi mukava päästä tekemään tai kokemaan?

– Jos rahaa olisi paljon, tekisin ehkä 80-prosenttista työaikaa. Ja veisin koko perheen Australiaan. Minulla on siellä serkkuja, joiden luona haluaisin vierailla. Olen päättänyt, että viimeistään eläkkeellä toteutan tämän haaveeni!

Silti eletty elämä pienituloisena on ollut hyvää elämää.

– En tekisi mitään toisin. Raha on arkea helpottava tekijä, mutta ei se takaa onnea. On mukavaa, kun nykyään on taloudellisesti vähän väljempää, mutta ihmiset ovat ne, jotka tekevät onnelliseksi.

Lue myös:

Tee oma budjettisi! OP:n säästöhaasteessa tarjosimme excel pohjan budjetin laatimiseen. Lue vinkit ja lataa pohja.

Muita artikkeleita budjetoinnista‍