Kuinka hääbudjetti kannattaa suunnitella? Näin vältät yleiset kompastuskivet
Viime hetken spontaanit päätökset saattavat venyttää häihin käytettävää rahasummaa merkittävästi.
Jokainen häät järjestänyt tietää, että budjetointi suurta päivää varten ei ole aivan helppoa.
– On hyvin yleistä, että alkuperäisessä budjetissa ei ole huomioitu kaikkia kuluja ja mieleen tulee uusia ideoita, joihin halutaan panostaa suunniteltua enemmän. Häiden suunnittelu on hyvä aloittaa käymällä omia toiveita ja haaveita läpi sekä miettiä tarkkaan ne kaikkein tärkeimmät asiat. Sen pohjalta ehdotamme erilaisia ja eri hintaisia vaihtoehtoja, kertoo Mevent-yrityksen omistaja, hääsuunnittelija Jenni Hukkanen.
Myös Suomessa häihin käytettävä rahamäärä on kivunnut viime vuosina ylöspäin. Hukkasen mukaan keskimääräinen hääbudjetti on tällä hetkellä noin 10 000–15 000 euroa.
– Melko monet häät osuvat sille akselille mutta kasvavissa määrin järjestetään myös suuremman budjetin häitä. Häitä järjestäessä on entistä tärkeämpää tarjota häävieraille elämyksellinen päivä, hän kertoo.
Hääkulttuuri murroksessa
Hääbudjetin kasvamiseen liittyy kulttuurinen muutos: pitkään häiden järjestelyistä ja kustannuksista vastasivat hääparin vanhemmat. Häitä tanssittiin usein melko vaatimattomasti perheen kotona, ja esimerkiksi tarjoilut valmistettiin poikkeuksetta itse. Nyt hääala ja siihen liittyvät trendit muuttuvat nopeasti.
– Pinterest ja muu sosiaalinen media mahdollistavat sen, että erilaiset häätrendit tulevat Suomeenkin paljon aiempaa nopeammin, Hukkanen kertoo.
Hääsuunnittelupalvelu Lily Dream Wedding -yrityksen omistaja Anu Beadle kertoo, että myös hääsuunnittelijoiden käyttö on Suomessa selkeästi kasvava trendi.
– Lisäksi nyt panostetaan entistä enemmän erityisesti eläviin kukkiin sekä laadukkaaseen ruokaan ja juomaan. Visuaalisuus ja aistikokemukset ovat ne jutut, joihin halutaan satsata.
Aloita budjetointi vieraslistasta
Käytännössä vieraslistan koko määrittää pitkälti sitä, kuinka paljon häät tulevat maksamaan. Jenni Hukkasen mukaan yleinen vierasmäärä häissä on tällä hetkellä noin 100 henkeä.
– Karkeasti laskettuna vieraiden ruoka on noin puolet budjetista, joten aina kannattaa lähteä liikkeelle siitä, kuinka monta ihmistä juhliin halutaan.
Anu Beadle kehottaa miettimään realistisesti sitä, kuinka paljon häihin on valmis laittamaan rahaa.
– Minkä tyyppiset häät haluaa, ja pitääkö niihin käyttää paljon rahaa? Joillekin maistraattivihkiminen ja kahvittelu kotona voi olla toimiva ratkaisu, toiset haluavat ehdottomasti isot häät.
Tarkkana juomien kanssa
Koska juhlien tarjoilut vaikuttavat merkittävästi budjettiin, niitä kannattaa käydä ajatuksellä läpi. Hukkasen mukaan esimerkiksi jaettavia annoksia suoraan pöytiin valmistavan kokin varaaminen juhliin on yhä suositumpaa, ja kustantantaa luonnollisesti perinteistä noutopöytää enemmän.
Ruokakuluja suurempana yllätyksenä monelle tulee kuitenkin tarjottavien juomien hinta. Paljon määrää se, onko juhlapaikassa baari, vai voiko sinne tuoda mukanaan omat juomat.
– Jos häitä vietetään ravintolassa, jossa on anniskeluoikeudet, monelle ei välttämättä tule mieleen se, kuinka arvokasta alkoholi on. Kannattaa siis miettiä, onko tilaisuudessa avoin baari vai tarjotaanko vieraille esimerkiksi vain tietty määrä juomia hääparin piikkiin, toteaa Beadle.
Beadle kertoo itse suosittelevansa avoimen baarin häihinsä valitsevia rajaamaan vieraiden mahdollisia juomavaihtoehtoja niin, että kaikkein kalleimpia vaihtoehtoja ei voi tilata parin hääparin laskuun.
Asusteet ja postituskulut unohtuvat helposti
Vuosikymmenien kokemuksella Beadle tietää, että esimerkiksi kutsujen lähettämisen postikulut unohtuvat helposti hääbudjetista.
– Ihmiset budjetoivat vain kutsujen valmistamiseen käytettävän summan. Toki nykyään lähetetään paljon kutsuja myös sähköisesti, mikä keventää budjettia.
Toinen yleisesti unohtuva kuluerä on Beadlen mukaan hääparin asusteet, kuten korut ja alusvaatteet. Tyylistä ja toiveista riippuen näihin voi kulua merkittäväkin summa.
Jenni Hukkanen on nähnyt, että usein myös sormukset ja esimerkiksi häämatka jätetään kokonaan pois hääbudjetista.
– Jos päätetäänkin lähteä vähän hulppeammalle häämatkalle tai ostaa kalliimmat sormukset, silloin budjetti nousee helposti yli suunnitellun.
Viime hetken päätökset voivat tulla kalliiksi
Ylipäänsä häiden kynnyksellä tehdään usein päätöksiä, jotka saattavat nostaa budjettia merkittävästi.
Hukkasen mielestä on luonnollista, että häiden lähestyessä monet parit päättävät haluavansa panostaa omaan päiväänsä ennakoitua enemmän – viime hetken innostus kannattaa kuitenkin suhteuttaa käytössä olevaan kokonaisbudjettiin.
– Usein viime metreillä halutaankin panostaa juhlatilan somistukseen tai varata vähän hienompi hotellihuone hääyöksi.
Hukkanen on työssään huomannut, että läheisten kanssa vietettävää hääjuhlaa pyritään nyt pidentämään esimerkiksi edellisen illan predinner-illanvietolla tai häitä seuraavana päivänä järjestettävällä brunssilla.
– Tällaisista jutuista tulee helposti paljon extraa budjettiin, mutta toisaalta kokonainen yhdessä vietetty viikonloppu tallentuu kokonaisuudessaan vieraiden muistoihin.
Puuttuuko hääbudjetistasi euroja? Tutustu erilaisiin kulutusluottovaihtoehtoihin
Lue seuraavaksi:
Hääbudjetti – kaksi pariskuntaa kertoo, mitä häät oikeasti maksavat