Rakkaushuijaus vie rahat ja jättää häpeän – Auervaarat vaanivat nykyään verkossa
Lisää aiheesta
Sosiaalinen media on saanut rakkaushuijarit liikkeelle. Lempeään vannova Auervaara saattaa kiristää rahaa rakastetultaan pitkiä aikoja ennen kuin tämä huomaa mitään. Huijauksen kohteeksi saattaa joutua kuka tahansa.
Kun nainen löytää yllättäen netissä elämänsä rakkauden ulkomailta, kannattaa tilanteeseen suhtautua varauksella. Erityisesti jos kyseessä on komea upseeri, joka tuntuu olevan kaiken lisäksi varakas ja on kiinnostunut samoista asioista kuin liehittelyn kohteeksi joutunut. On nimittäin mahdollisuus, että hommaan liittyy huijaus.
Rakkaushuijauksen kohteeksi joutuneiden tarinoista löytyy usein varsin runsaasti yhtäläisyyksiä. Useimmiten hieman iäkkäämpää naista lähestytään verkossa ja kontaktin ottaja kertoo olevansa rikas ja arvostettu alansa ammattilainen.
– Profiilikuvassa on aina komea mies, joka on sanojensa mukaan korkeasti koulutettu. Useimmiten insinööri, upseeri tai lääkäri. Hän on kertomuksensa mukaan kotoisin Briteistä tai Yhdysvalloista, mutta komennuksella tai työmatkalla ulkomailla, kertoo OP:n Turvallisuusasiantuntija Nikita Samotoilov.
Huijaukset tuntuvat etenevän lähes poikkeuksetta samalla tutulla kaavalla. Siihen on syynsä, sillä rakkaushuijaukset ovat liukuhihnatyötä, jonka takana on järjestäytynyt rikollisuus. Huijari pyörittää samaan aikaan useampia huijattavia, joten perustarina pysyy samanlaisena. Siihen tosin lisätään taitavasti kohdetta kiinnostavia asioita.
Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa
Myös petoksen kohteeksi joutuneilla on useimmiten paljon yhteistä. He ovat kokeneet suuren elämänmuutoksen: avioeron, lapset ovat muuttaneet kotoa, on jääty leskeksi tai joku muu omainen kuolee. Juuri silloin ihminen on alttiimmillaan huijaukselle ja rakkaudelle.
– Kun rakastumisen mekanismit lähtevät liikkeelle, niin se heikentää kriittistä ajattelua.
Juuri tästä syystä rakkaushuijaukset toimivat. Ne perustuvat ihmisen läheisyyden tarpeisiin. Siksi huijauksen kohteeksi joutunut usein häpeää tapahtunutta. Siihen ei kuitenkaan ole syytä, sillä vuosittain suomalaisilta huijataan noin kymmenen miljoonan euron edestä rahaa. Se lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu.
Ylivoimaisesti suurin osa rakkaushuijauksista sattuu naisille. Miehet ovat puolestaan lankeavat useimmin toiseen nigerialaishuijauksen alalajiin, sijoitushuijaukseen.
Se, että huijaukseen haksahtaisivat vain netissä huonot taidot omaavia käyttäjiä, on virhearvio. Mukana on kirjavan koulutustason omaavia ihmisiä kaikista tuloluokista. He eivät ole vanhuudenhöppänöitä, vaan aivan tavallisia ihmisiä.
Ennen oli Casanova ja Auervaara, nykyään nettihuijarit
Rakkaushuijaus ei ole uusi keksintö. Ensimmäisiä tunnettuja rakkaushuijauksia tehtaili venetsialaissyntyinen Casanova, joka huijasi naisia 1700-luvulla. Miehellä oli tarinan mukaan useita kymmeniä naissuhteita, jotka perustuivat valheelle.
Suomessa rakkaushuijareita kutsutaan Auervaaroiksi. Nimi juontuu ensimmäisestä tunnetusta rakkaushuijarista Ruben Oskar Auervaarasta, joka huijasi rahaa lehti-ilmoitusten kautta tapaamiltaan naisilta 1900-luvun alussa. Rakkauttaan tunnustanut huijari varasti naisilta kaiken mahdollisen omaisuuden.
Sama toiminta on siirtynyt verkkoon, mutta tavoite on edelleen sama. Saada kumppaneilta rahaa rakkauden nimissä.
Petoksilla tuntuu olevan lähes aina samankaltainen syntytarina. Huijari laittaa kohteelle kaveripyynnön Facebookissa tai muussa sosiaalisen median palvelussa ja alkaa keskustella. Huijarit ovat hyviä keskustelijoita ja usein korkeasti koulutettuja ja älykkäitä. Rakkautta tunnustetaan pian kaveruuden alkamisen jälkeen ja moni asia tuntuu yhdistävän huijaria ja kohdetta.
– Jos potentiaalinen uhri on kiinnostunut kissoista, rakastaa huijarikin kissoja, toteaa Samotoilov.
Rahanpyynnöt tulevat pääsääntöisesti hyvin nopeasti, useimmiten viikon tai kahden jälkeen, mutta välillä niissä voi kestää pidempään. Joissain tapauksissa huijari on pitänyt uhrinsa kanssa yhteyttä aktiivisesti kuukausien, tai jopa vuosien ajan.
Rahaa lentolippuihin
Useimmiten rahaa pyydetään lentolippuihin, jotta huijari pääsisi matkustamaan rakastamansa naisen luokse. Sitten kun lentolippurahat on lähetetty, tapahtuukin yllättäen onnettomuus, jossa huijari loukkaa itsensä tai hänen rahansa takavarikoitiin.
– Usein varakkaiksi ihmiseksi tekeytyvät kertovat olevansa esimerkiksi YK:n tehtävissä, Naton komennuksella tai liikematkalla ja omaan varallisuuteen ei pääse käsiksi yllättävän vastoinkäymisen vuoksi. Kaikki luvataan maksaa myöhemmin takaisin.
Rahaa pyydetään lisää niin kauan kuin uhri on sitä valmis lähettämään. Joissain tapauksissa huijatut kokonaisummat voivat olla hyvin suuria ennen kuin huijaus huomataan. Eikä siitä välttämättä edes kehdata kertoa kenellekään.
Jos epäilee joutuneensa huijauksen kohteeksi, kannattaa olla heti yhteydessä pankkiin. Siellä voidaan usein paljastaa huijaus, sillä tilin omistaja ja huijarin henkilöllisyys eivät koskaan kohtaa.
Lisäksi asiasta pitää tehdä heti rikosilmoitus, ja toimittaa kopio siitä omaan pankkiinsa. Mikäli rahansiirron tueksi on lähetetty huijareille henkilökohtaisia tietoja sisältäviä dokumentteja, on suositeltavaa tehdä oma luottokielto.
Huijauksen uhrille tulee helposti vahva häpeäleima. Se on kuitenkin turhaa, sillä ihminen haluaa lähtökohtaisesti uskoa hyvää ja herkässä elämäntilanteessa arviointikyky saattaa pettää.
Mikäli epäilykset komeaa ja liian hyvältä tuntuvaa deittikumppania kohtaan heräävät, on yksi hyvä keino henkilöllisyyden selvittämiselle Googlen hakukone. Sieltä löytyy mm. käänteinen kuvahaku, jossa tietyllä kuvalla voi hakea sen alkuperää. Jos se löytyy useista eri yhteyksistä, kannattaa siihen suhtautua varauksella.
Toinen hyvä ohjenuora on miettiä sitä, tuntuuko tilanne liian hyvältä ollakseen totta. Koska useimmiten se ei ole. Harvemmin sitä tapaa ihmistä toiselta puolen maapalloa, jolla on sama elämäntilanne, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet. Ja jos varakas ja menestynyt ihminen tarvitsee yhtäkkiä rahaa, kannattaa miettiä voisiko pyynnön takana olla jotain hämärää.