Käsien tärinä on hyvä merkki. Siitä Iivari Viilomaa, 32, tietää, että on löytänyt aarteen. Niin kävi esimerkiksi Kristiinankaupungin liepeillä sijaitsevalla kirpputorilla, jossa Viilomaan huomion kiinnitti isokokoinen lasivati tutuilla porrastuksilla. Aino Aallon ikoninen Bölgeblick-lasisto oli tullut tutuksi vuosien aikana.

– Laitoin siitä kuvan ystävälleni, jonka keräilee Aino Aallon tuotantoa. Häneltä tuli heti huutomerkein varustettu viesti, että mistä löysit ja mitä maksaa.

Selvisi, että kyseessä todella oli Bölgeblick-vati 30-luvulta. Viilomaa vilkaisi hintalappua: 15 euroa. Kyseisestä vadista pyydettiin verkossa jopa 1 500 euroa.

– Tuollaisissa löydöissä on tietysti mukana tuuria, Viilomaa sanoo ja jatkaa:

– Taustalla on kuitenkin valtava määrä työtä.

Muumimukit säväyttivät


Viilomaa on nykyään jo vintage-ammattilainen.

Hän on pyörittänyt omaa vanhoja huonekaluja ja sisustusesineitä myyvää liikettään Espoossa kaksi vuotta. Intohimo vanhaa tavaraa kohtaan syttyi kuitenkin paljon aiemmin.

– Olin 16-vuotias tavatessani nykyisen vaimoni. Kehuin hänelle, etten ikinä osta mitään käytettynä. Hän puolestaan oli innokas kirpparikävijä.

Tyttöystävä oli kerännyt Muumimukeja ja kertoi Viilomaalle, millaisissa hinnoissa harvinaisemmat mukit liikkuivat. Viilomaa löysi vanhempiensa mukikokoelmien joukosta arvokkaita harvinaisuuksia.

– Se säväytti.

Viilomaan äiti työskenteli Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Nuori mies laskeskeli, että lasin kerääminen olisi järkevä valinta, kun lähellä löytyi pätevä neuvonantaja.

– Lasinkerääminen ei ollut ihan se trendikkäin harrastus. Olin selkeästi nuorin niissä piireissä siihen aikaan.

Viilomaa alkoi kierrellä tyttöystävänsä kanssa kirpputoreja ja seurata somen myyntipalstoja. Tietopankki päässä alkoi kehittyä kuin varkain.

– Minua kiinnostivat sekä esineiden estetiikka että historia. Oli kiehtovaa kuulla esineiden alkuperästä.

Mariskoolit valuuttana

Kirpputoreilla ja käytetyn tavaran liikkeissä kiertely toi aina perhosia vatsanpohjaan. Koskaan ei voinut tietää, millaisia aarteita tavarapaljouden seasta löytyisi.

– Olen aina rakastanut jännitystä, seikkailuja ja uuden kokemista.

Viilomaata motivoi myös ajatus designista sijoituksena. Ensimmäisinä vuosina touhu ei ollut vielä bisnestä millään tasolla.

– Myin välillä esineitä sillä ajatuksella, että pystyin niillä rahoilla hankkimaan jotain, mitä oikeasti halusin.

Käypää vaihtovaluuttaa olivat esimerkiksi Marimekon Mariskoolit. Viilomaa ei itse pitänyt Mariskoolien muotokielestä, mutta ne kävivät hyvin kaupaksi.

– Olen tatuoinut toisen käteni Mariskooleista saaduilla rahoilla.

Tatuointien lisäksi Viilomaa käytti tuottoja lasikokoelmansa kerryttämiseen.

Harrastus alkoi mukeista ja lasiesineistä, mutta Finvint-liikkeessään Iivari Viilomaa myy pääosin vintagehuonekaluja.

– Sain ensimmäiset Nuutajärven lasiesineet perintönä isovanhemmiltani. Ihastuin heti niiden yksinkertaisuuteen ja väreihin. Nyt niitä on kokoelmissani yli 500 kappaletta.

Kullanarvoinen some

Viilomaa aloitti 20-vuotiaana puuartesaanin opinnot ja opiskeli samalla muotoilua. Hän kiinnostui eritoten huonekaluista ja oppi tunnistamaan ja arvostamaan laatua ja käsityötä. Eniten tietoa kertyi kuitenkin somesta.

– Seuraamalla vintage-aiheisia kanavia ja liittymällä erilaisiin myyntiryhmiin oppii eniten. Siellä näkee kuvia ja samalla hintatason ja muut tiedot. Tieto on tarttunut päähäni somesta lähes itsekseen.

Viilomaa vinkkaa, että Google Lens -kuvahaku on hyvä työkalu etenkin aloittelijoille esineiden tunnistamiseen. Hän itse tarvitsee sitä tätä nykyä melko harvoin, sillä pään tietopankki ehättää ensin.

Yleensä ostan esineitä puhtaasti sen takia, että ne miellyttävät silmääni.

– Pelkkä mielikuva siitä, että olen nähnyt esineen joskus jossain, voi riittää minulle merkiksi hankkia se. Yleensä toki ostan esineitä ja huonekaluja puhtaasti sen takia, että ne miellyttävät silmääni.

Mieleen on jäänyt vain yksi kerta, kun Viilomaa bongasi kirpparilla kiinnostavan esineen, mutta jätti sen ostamatta. Iso keraaminen lintuvati maksoi vain 20 euroa, mutta koska Viilomaa ei ollut varma sen alkuperästä, hän lähti tyhjin käsin.

– Kotona selvitin, että se oli Birger Kaipiaisen uran alkuvaiheilta. Soitin heti kirpparille, mutta vati oli jo myyty. Parin viikon päästä se ilmestyi nettihuutokauppaan. Myyntihinta oli kova.

Tärkeä apu harrastuksessa ja sittemmin työssä on ollut verkostoituminen. Kun käsiin osuu kiinnostava esine, josta itsellä ei ole tarkempaa tietoa, mieleen tulee usein heti keneltä pyytää apua. Piirit ovat pienet.

– Tällä alalla on toki myös tyyppejä, jotka haluavat kilpailla keskenään. Itse ajattelen, että tässä maailmassa riittää tavaraa kaikille. Luotan siihen, että hyvä kiertää.

Vintage-kauppiaan pitää tuntea esineiden ulkonäön lisäksi niiden historia ja hintataso ja ymmärtää, millainen tavara liikkuu.

Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole. Jos haluaa loistolöytöjen tekemisestä elantonsa, täytyy olla valmis tekemään töitä. Pitää tuntea esineiden ulkonäön lisäksi niiden historia ja hintataso ja ymmärtää, millainen tavara milloinkin liikkuu.

– Filosofiani on se, että haluan myydä vintagea, johon kaikilla on varaa. En tavoittele maksimaalista voittoa, vaan sitä, että myyntiä tulee ja tavara vaihtuu.

Edelleen aarteiden perässä

Tätä nykyä Viilomaa ehtii kiertää kirpputoreja vain kerran pari viikossa.

Eniten aikaa menee bisneksen pyörittämiseen. Hän ostaa suurimman osan liikkeensä myyntiin tulevista esineistä ja huonekaluista yksityishenkilöiltä. Välillä hän tekee myös reissuja ulkomaille, esimerkiksi Tanskaan, ja ostaa sikäläistä designia.

– Tanskassa puiset, käsityönä valmistetut huonekalut ovat hieman edullisempia kuin Suomessa.

Yrittäjän on oltava valmis tekemään töitä, Viilomaa painottaa.

Viilomaa on siirtämässä bisneksensä pääosin verkkoon. Varastomaisessa showroomissa asiakkaat pääsevät katsomaan ja testaamaan verkossa varaamiaan tuotteita.

Syy muutokseen on kulurakenteessa. Liike on sitonut Viilomaan fyysisesti yhteen paikkaan. Lisäksi kiinteät kulut ovat osoittautuneet turhan korkeiksi.

– Olen tehnyt tätä tähän asti intohimo edellä. Nyt olen alkanut ymmärtää, että pitäisi ajatella vähän rahaakin. Se on vinkkini aloitteleville nuorille yrittäjille: ota etukäteen selvää taloudellisista tosiasioista.

Vaikka harrastuksesta on tullut työ, intohimo ei ole sammunut.

Aarteenmetsästys on edelleen Viilomaalle se juttu. Sitä hän kokee myös uuden harrastuksensa metallinetsinnän parissa. Viilomaa on löytänyt muun muassa viikinkiaikaisen kalmiston janakkalaiselta pellolta.

– Se fiilis, kun pitelet kädessäsi viikinkien taistelukirvestä ja mietit sen historiaa. Kuka sitä on käyttänyt ja mihin? Viilomaa sanoo.

– Siitä tunteesta tässä koko hommassa on kyse.