Kuluneet puolitoista vuotta elämä on ollut aikamoista vuoristorataa, sanoo nelikymppinen Niko. Hän velkaantui pahasti edellisen parisuhteensa aikana. Stressaava velkakierre päättyi vasta hiljattain.

Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun Nikon silloisen puolison Annan tulot tippuivat työpaikanvaihdoksen myötä. Aiemmin pariskunta oli jakanut arjen menoja, mutta pian Niko huomasi, että hänestä tuli taloudessa se, joka maksoi kaiken.

Jos auto hajosi, Niko maksoi. Kun tarvittiin kotiin uusia astioita tai huonekaluja, Niko hankki. Myös ruokakaupan kassalla Niko joutui aina kaivamaan lompakkoa.

Aina kun yritin puhua hänelle rahasta, se meni jollain tapaa riidaksi.

Pariskunnalla oli erilaisia velkoja: auton hankintaan ja korjauksiin oli jouduttu ottamaan lainaa, ja kodin hankintoja tehtiin kulutusluotoilla ja luottokortilla. Useimmat lainat olivat Nikon nimissä.

– Tiesin, että puoliso sai työstään hyvin pientä palkkaa ja hänellä oli tiukka rahatilanne. Minulla oli parempi palkka, mutta jouduin silti ottamaan lisää velkaa, jotta pärjäisimme. En tohtinut sanoa hänelle asiasta mitään.

Puolison palkka tuntui hupenevan nopeasti palkkapäivän jälkeen. Niko ei tiennyt, minne. Jos Niko pyysi Annaa maksamaan edes ruokaostoksia, tämä suuttui.

– Aina kun yritin puhua hänelle rahasta, se meni jollain tapaa riidaksi.

Rahat eivät riittäneet peliongelman takia

Puoliso oli tukenut Nikoa vaikeina aikoina. Nyt on minun vuoroni, Niko ajatteli.

– Halusin auttaa häntä, kun hänkin oli auttanut minua.

Silti Nikon omatkaan rahat eivät meinanneet riittää. Hän yritti kattaa kuluja käyttämällä luottokorttia ja yhdistellä eri lainoja, mutta rahoituslaitos ei myöntänyt hänelle yhdistelylainaa.

– Mietin pitkään itsekseni, miten voisimme saada talouttamme parempaan kuntoon. Se tuntui hyvin stressaavalta.

Pian luottokorttikin oli tapissa. Nikosta tuntui, ettei hän enää selviä maksuista.

– Silloin tajusin, ettei tilanne voi jatkua tällä tavalla. Otin asian rauhallisesti puheeksi puolisoni kanssa. Jonkin aikaa hän osallistuikin kaupassa maksamiseen, ja aloimme myös suunnitella ostoksiamme tarkemmin.

Kun suhde päättyi pari vuotta sitten, Niko kirjautui pariskunnan yhteisiin tilitietoihin tarkistaakseen oman rinnakkaiskorttinsa tietoja.

Kävi ilmi, että ex-puoliso oli asioinut säännöllisesti nettikasinoilla. Rahaa oli uponnut peleihin vaihtelevia summia, esimerkiksi joinakin viikkoina lähes 200 euroa. Vastaavia korttitapahtumia löytyi pitkältä ajalta.

– Siinä kohtaa valo syttyi päässä. Tämän takia hänellä eivät rahat riittäneet. Se suututti todella paljon.

Nikosta tuntuu, että ex-puoliso käytti pitkään hyväksi hänen kiltteyttään ja maksatti hänellä osittain tarkoituksella yhteisiä kuluja.

– Se saattoi johtua siitä, että hänellä ei vain ollut omaa rahaa. Mutta jos itse olisin mennyt jatkuvasti toisen kukkarolle, se ei minusta olisi ollut ok.

Moni taloudellisesti hyväksikäytetty velkaantuu

Taloudellinen hyväksikäyttö on ehkä tuntemattomin hyväksikäytön muodoista, toteaa talousasiantuntija Disa Palmroos-Aalto Takuusäätiöstä. Usein tilanteessa olevat eivät tunnista, että kyse on taloudellisesta hyväksikäytöstä.

– Taloudellinen hyväksikäyttö liittyy aina ihmisten välisiin suhteisiin, esimerkiksi puolisoiden tai sukulaisten suhteisiin, joissa tekijä kontrolloi hyväksikäytetyn taloudellista tilannetta, Palmroos-Aalto sanoo.

Ilmiö on hyvin yleinen. Velkaantuneita auttavassa Takuusäätiössä on paljon asiakkaita, jotka ovat ottaneet velkaa toisen puolesta.

– Puhumme toisen puolesta velkaantumisesta, joka on käytännössä taloudellista hyväksikäyttöä.

Hyväksikäyttöä voi olla esimerkiksi se, että parisuhteessa tai muussa yhteistaloudessa henkilö joutuu kantamaan suurempaa taloudellista vastuuta yhteisistä menoista kuin mikä olisi oikeudenmukaista.

Tyypillistä on myös, että aikuinen lapsi vaatii iäkkäältä vanhemmalta enemmän taloudellista tukea kuin vanhempi pystyisi antamaan. Läheinen saattaa vaatia rahaa myös erilaisten riippuvuuksien, kuten huumeidenkäytön tai rahapelaamisen, vuoksi.

Usein raja auttamisen ja taloudellisen hyväksikäytön välillä voi olla häilyvä.

– Parisuhteessa hyväksikäyttö voi näkyä esimerkiksi niin, että toinen, jopa pienituloisempi, maksaa aina perheen kulut, eikä toinen ei osallistu niihin millään tavalla. Tai velkaa otetaan vain toisen nimiin, kun tehdään yhteisiä hankintoja. Jos suhteessa tapahtuu muutoksia tai suhde päättyy, velat jäävät vain toisen hoidettavaksi, Palmroos-Aalto sanoo.

Niko sai apua velkojen järjestelyyn

Eron jälkeen myös Nikon raha-asiat olivat aivan solmussa. Pari ensimmäistä kuukautta hän joutui asumaan sukulaisen sohvalla. Lähes kaikki palkkarahat hupenivat parisuhteen aikana kertyneisiin velkoihin.

– Kun muutin omaan kämppään, laskujen maksamisen jälkeen tipahdin polvilleni ja itkin. Tilillä oli vain parisataa euroa koko loppukuuksi. Siinä kohtaa iski todellinen epätoivo, Niko muistelee.

Hän ei kehdannut puhua tilanteestaan muille kuin kaikkein läheisimmilleen. Usein hän joutui lainaamaan rahaa sukulaisiltaan, jotta sai laskujen maksamisen jälkeen ostettua ruokaa ja polttoainetta autoonsa.

– Huonoimpina aikoina en selvinnyt puoltakaan kuukautta ilman lähimmäisten tukea. Tein myös ylitöitä, jotta sain rahaa elämiseen, mutta jos tuli vähänkin isompia laskuja, pakka meni täysin sekaisin.

Puolisen vuotta sitten Nikon läheinen vinkkasi, että Takuusäätiö voisi ehkä auttaa velkojen järjestelyissä. Takuusäätiöstä voi hakea takausta pankin järjestelylainaan, jolla yhdistetään kaikki vakuudettomat velat ja laskurästit yhdeksi uudeksi lainaksi. Niko otti yhteyttä säätiöön.

Haastattelua edeltävällä viikolla hän on kuullut, että takaus lainalle on myönnetty.

– Vasta nyt voin huokaista melkein kaksi vuotta kestäneen ison stressin pois. Seuraava laina, jota maksan, on vain yksi pankille maksettava laina, mikä on todella helpottava asia.

Rahasta kannattaa puhua avoimesti

Takuusäätiön Disa Palmroos-Aalto sanoo, ettei kenenkään ei pitäisi suostua taloudelliseen hyväksikäyttöön.

– Se on itsemääräämisoikeuden rajoittamista.

Jos läheinen kohtelee huonosti ja painostaa antamaan rahaa, asiasta kannattaa puhua läheiselle tai auttavalle taholle.

– Keskustelu on usein vaikea, ja moni kokee asian myös häpeälliseksi, etenkin jos siihen liittyy velkaantumista. Silti tärkeintä on, että hakee keskusteluapua ja pyytää neuvoja.

Vaikka raha-asiat ovat usein hankala aihe, niistä pitäisi suhteessa pystyä puhumaan avoimesti. Jos se ei onnistu, jotain voi olla vialla.

Apua on saatavilla esimerkiksi Takuusäätiöstä, Kriisikeskuksesta tai Rikosuhripäivystyksestä. Myös omasta pankista voi kysyä neuvoja tai tukea.

Kokemuksensa jälkeen Niko on muistuttanut kavereilleen, että parisuhteissa yhteisiä asioita varten otettavat lainat pitää kirjata molempien nimiin. Hän on myös neuvonut puhumaan puolisoiden kanssa raha-asioista.

– Vaikka raha-asiat ovat usein hankala aihe, niistä pitäisi suhteessa pystyä puhumaan avoimesti. Jos se ei onnistu, jotain voi olla vialla, Niko sanoo.

Nikon ja Annan nimet ja joitain yksityiskohtia on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.

Näin tunnistat taloudellisen hyväksikäytön

  1. Taloudellisen hyväksikäytön merkki on esimerkiksi se, että läheinen vaatii rahaa, pyytää maksamaan laskujaan tai ottamaan velkaa uhkailemalla, kiristämällä tai manipuloimalla.
  2. Läheinen saattaa myös käyttää omaisuuttasi, rahojasi tai verkkopankkisi tunnuksia ilman lupaa.
  3. Vaaran merkki on myös se, että pelkäät kieltäytyä taloudellisesta avustamisesta tai jatkat avustamista, vaikka olisit jo päättänyt lopettaa.

Miten toimia, jos olet taloudellisen hyväksikäytön uhri?

  1. Säilytä nettipankkitunnuksesi sekä pankki- ja luottokorttisi turvallisesti. Kuoleta kortit, jos epäilet väärinkäytöstä.
  2. Jos uskot, että nimissäsi otetaan luottoa, voit pyytää luottotietoihisi oma luottokielto -turvamerkinnän. Tee väärinkäytöksistä rikosilmoitus.
  3. Moni taho auttaa, jos koet taloudellista hyväksikäyttöä tai velkaannut toisen takia. Maksuttomia auttavia puhelimia ovat esimerkiksi Nollalinja, Rikosuhripäivystys, Kriisipuhelin, Naisten linja ja Takuusäätiön Velkalinja.
  4. Ota tarvittaessa yhteyttä myös viranomaiseen, esimerkiksi sosiaalitoimeen tai poliisiin.

Lähde: Takuusäätiö

Tiesitkö, että talouden muutoksiin voi saada apua monin tavoin. Listasimme vaihtoehtoja, joista voi olla apua, jos omat tulot pienentyvät tai yllättävä menoerä sekoittaa omaa taloutta. 

Lue myös:

Stressaavan velkakierteen selättänyt Niilo: ”Ymmärsin, että en voi aina ottaa uutta lainaa”

Helkalla oli kolme luottokorttia sekä pieni lapsi – näin hän selvisi vuosien velkakierteestä

Romanssihuijari vei Eijan rahat – "Nyt tiedän, että kaikkea voidaan väärentää"