Kolme vuotta sitten lääkäri kehotti Jenni Heikkistä hankkimaan jälkikasvua ”nyt tai ei koskaan”, sillä myöhemmin raskaaksi tuleminen olisi Heikkisen sairauden vuoksi haastavaa tai jopa mahdotonta.

Kolmekymppinen Heikkinen oli vasta eronnut miehestään, mutta hän ei epäröinyt hankkia lasta yksin. Heikkinen kokee, että ero oli vaatinut häneltä jopa enemmän rahaan liittyvää pohdintaa kuin yksinhuoltajuus.

Hän oli ollut pitkään parisuhteessa ja tottunut ajattelemaan kuluja puoliksi. Hän oli esimerkiksi ajatellut hankkivansa asunnon yhdessä miehensä kanssa. Ajatusmalli piti laittaa eron jälkeen uusiksi ja hankkia asunto yksin.

Yksin maksettavaksi koituivat myös hedelmöityshoitokulut.

– Hoidot olivat tietenkin yllättävä ja iso kuluerä yhden ihmisen tuloista maksettaviksi, mutta olen aina ollut säästäväinen. Pienilläkin tuloilla olen onnistunut pitämän puskuria pahan päivän varalle.

Ensimmäistä asuntoaan varten Heikkinen säästi ASP-tilille, ja nykyään hän säästää kuukausittain pieniä summia myös sijoitusrahastoihin. Lisäksi jos käyttötilillä on ylimääräistä rahaa, hän siirtää sen säästötilille.

Heikkisen taloudenpitoon päteekin vanha sanonta ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”.

– En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee puoleksi vuodeksi reissuun, vaan enemmänkin varmistelija. Kuluttamisen tapani ovat sen verran pieniä, että jos minun tekee kerran kuussa mieli caffe lattea, pystyn sen kyllä ostamaan.

​

Säästöt syntyvät päivittäisistä valinnoista

Heikkinen ei ole lapsen syntymän jälkeen ehtinyt pitää tarkkaa kirjaa kuluistaan, mutta talous pysyy hallinnassa tiettyjen nyrkkisääntöjen avulla.

Ensinnäkin Heikkinen välttelee turhien asioiden ostamista. Hän ei halua kaappejaan täyteen tavaraa.

– Lapsi ei edes leiki hirveän monella lelulla. Hän on saanut käytettynä ja lahjoina yhtä vaille kaikki lelunsa.

Aina, kun jonkin uuden asian ostaminen tulee mieleen, Heikkinen pohtii, kuinka kauan vanhalla pärjää. Joskus vanhalla esineellä on käyttöikää jäljellä vielä kuukausi, joskus puoli vuotta.

– Kun jokaisen hankinnan harkitsee samalla tavalla, kulut eivät pääse yllättämään.

Heikkinen hankkii tavaransa mieluiten kirpputoreilta, mutta hän pitää säästäväisyytensä tolkun rajoissa.

– Viimeksi piti hankkia tytölle kerhotossut, enkä lähtenyt sellaisia kirpparilta metsästämään. Vaikka siinä olisi säästänyt hitusen, tossujen etsintään olisi kulunut enemmän aikaa.

Sitten on tiettyjä asioita, joissa ei lapsen kanssa yksinkertaisesti voi mennä hinta edellä. Esimerkiksi ravintolan on oltava lapsen kannalta mukava, eikä esimerkiksi ulkomaanmatkalle kannata ottaa halvimpia lentoja, jotka vaativat monta vaihtoa.

Uudet asiat puntarissa

Lapsen saaminen muutti Heikkisen suhtautumisen työnhakuun.

– Kyllä nykyään täytyy ottaa palkka eri tavalla huomioon kuin ennen, sillä myös tyttären kulut menevät tietenkin minun tililtäni. Työn kiinnostavuus ei ole enää ainoa kriteeri.

Heikkinen palasi äitiyslomalta nopeasti työelämään ja sai töitä viestinnän asiantuntijana.

Hän laskee oman tilanteensa eduiksi sen, että hän on korkeakoulutettu ja hänellä on vakituinen työpaikka ja keskivertotulot. Hän huomauttaa, että monien muiden yksinhuoltajien arki on todella niukkaa.

– Rikastumaanhan minä en tulevaisuudessakaan pääse, ja jos haluan vaikka kolmion Helsingin kantakaupungista, kyllähän se vaatii melkoista säästämistä.

Heikkinen on laskenut, että hän ja tytär mahtuvat asumaan nykyisessä kaksiossaan suunnilleen siihen asti, kun tyttö menee kouluun, eli vielä viitisen vuotta.

– Tietenkin tässä lähivuosina alkaa tulla muitakin kuluja, sillä lapsi aloittaa harrastuksia ja alkaa haluta kaikennäköistä. Ja ehtiihän viidessä vuodessa muuttua moni muukin asia, Heikkinen tiivistää.