Ensimmäiset fanit odottivat sateisena lauantaiaamuna pankkikonttorin ovella jo parisen tuntia ennen tapahtuman alkua eikä sade kuulemma haitannut ollenkaan. Ei tuntunut edes latistavan odottajien innokkuutta, jonka aisti jo lyhyen aamukeskustelun aikana. Alkoi itseäkin pikkuisen jänskättämään!

Yhtä lailla innoissaan oltiin myös oven toisella puolen. Nimittäin OP:n ja Tubeconin yhteistyössä järjestämä kiertue saapui ensimmäistä kertaa Kokkolaan emmekä tienneet, millainen ryntäys olisi tulossa. Vai olisiko?

Emme villeimmissä unelmissammekaan osanneet odottaa, että tubettajat houkuttelevat paikan päälle niin huikean määrän seuraajiaan. Jos olisimme arvanneet, että kävijäennätykset paukkuvat Kokkolassa, olisimme vuokranneet jotakin isompaa ;)!

Pankkikonttorimme, niin väljältä kuin se normaalipäivänä vaikuttaakin, pullisteli väkeä kahteenkin otteeseen. Vaikka nimmareilla varustetut reput loppuivat kesken, samoin fanikortit, yhtä sorttia riitti kaikille. Ikioma kuvaushetki tubettajien kanssa ja siitä kännykkään jäänyt muisto. Hienoja kuvia tulikin - jokaiselle uniikki ja ainutlaatuinen.

Hei mitä teille kuuluu?

Sädehtiväsilmäiset ja innokkaat fanit istua napottivat kuulemassa Nikon ja Santun, Cessupetshopin ja Pinkku Pinskun viimeisimmät kuulumiset. Puhuttiin myös säästämisestä ja siitä, että on hyvä olla jemmassa rahaa tulevia hankintoja varten. Ja mikäs olikaan ollut se ensimmäinen säästökohde?

– Olin pienenä kova keräilemään legoja ja ne oli tosi kalliita. Esimerkiksi lentoasema maksoi yli sataneljäkymppiä ja siihen säästin pitkään, muisteli Niko.

– Meidän kodin lähellä oli kioski ja pikkuveljen kanssa käytiin ostamassa ranskalaisia ja kymmenen sentin irtokarkkeja. Niitä reissuja varten tuli silloin säästettyä rahaa, Pinkku Pinsku kertoi.

Yleisö pääsi esittämään myös kysymyksiä ja pohtimaan, mitä kummaa keksisi jos viiden miljoonan lottopotti tupsahtaisi tilille. Välillä taukojumpattiin ja huudettiin yhdessä tilanteeseen sopivia kannustushuutoja kuten Hyvä Kokkola.

Ne ovat vaan niin hyviä, tuumii Olivia

Tampereella asuva 10-vuotias Olivia tuli viikonlopuksi mummolaan. Mukava paikkahan se mummola on, mutta tällä kertaa tärkein syy visiitille oli tubettajien tapaaminen.

Olivia kertoi seuraavansa kaikkia OP:n Tube-kiertueella mukana olevia tubettajia. Tällä hetkellä parivaljakko Nikon & Santun 24h-haastevideot ovat ihan parhaita.

– Tykkään kovasti myös My Day -videoista. Pinkku Pinskun aamutoimet esimerkiksi, pohtii Olivia, jota tubettajien tapaaminen oli etukäteen jännittänyt. Jännitys kuitenkin hälveni kun heitä pääsi oikeasti tapaamaan ja vaihtamaan muutaman sanan.

Vinkit videoiden tekemiseen pätevät elämään yleensä

Tubettajat antoivat muutamia neuvoja videoiden tekemiseen hetkeä ennen odotettujen yhteiskuvien ottamista. Näitä ohjeita voi soveltaa myös elämään yleensä. Vai mitä mieltä olet?

  • Ole oma itsesi.
  • Harkitse mitä julkaiset.
  • Älä välitä kavereiden mielipiteistä.
  • Tee sitä mistä nautit.

Näissä nuorille faneille annetuissa vinkeissä yhdistyvät myös OP:n ja Tubeconin arvomaailmat. Uskomme yhteisölliseen tekemiseen, jossa kohdataan aidosti ja arvostavasti sekä välitetään toinen toisistamme.