Korona-ajan supervoima
Lapsuuden piirretyissä kiehtoivat supersankarit supervoimineen. Omia suosikkejani olivat tietenkin ne, jotka osasivat lentää. Sen supervoiman minäkin olisin halunnut.
Tänä keväänä koronan aiheuttama poikkeustila on koetellut ja koskettanut meitä kaikkia. Maailmanlaajuinen kriisi on tuonut huolta ja epävarmuutta laittaen meistä monen arjen täysin uusiksi. Suurimman osan ajasta on luottavaisin mielin ja usko tilanteen normalisoitumiseen on vahva. Ja sitten on päiviä, jolloin supervoimille olisi tarvetta.
Vaikeasta tilanteesta huolimatta on ollut ilo seurata, kuinka yhteen hiileen puhaltaminen ja muiden auttaminen ovat nousseet esille aivan uudella tavalla. Kauppareissut riskiryhmään kuuluvien puolesta tai lapsenvahtivuorot omassa naapurustossa kertovat vahvasta yhteisöllisyydestä. Yritystenkään vastuullisuus ei ole hävinnyt, vaan suorastaan korostunut: kauppiaat avaavat aamuisin ovensa riskiryhmään kuuluville normaalia aiemmin varmistaakseen heille turvallisen asioinnin ja luksusbrändi valmistaa parfyymien sijaan käsihuuhdetta, jonka lahjoittaa terveysviranomaisille. Nämä ovat loistavia esimerkkejä välittämisestä, jota voisi kutsua korona-ajan supervoimaksi.
Me haluamme olla asiakkaidemme luotettava kumppani myös vaikeina aikoina. Yhteydenpito on tärkeää ja keskustelut etäkanavissa ovat nousseet entistä suurempaan arvoon. Nyt jos koskaan kannattaa pysähtyä suunnittelemaan talouttaan oman yhteyshenkilön kanssa. Tavoitteemme tiivistyy yhteen asiakaspalautteeseen ”Kiitos, kun välitätte”. Me haluamme antaa aikaamme keskusteluille, tarjota ratkaisuja ja tehdä asioiden hoitamisesta mahdollisimman helppoa. Tämän tason palvelu on luksusta nykypäivänä.
Tämä kevät on osoittanut, että matkalle osuvia mutkia ja kuoppia on mahdoton ennustaa. Omia tavoitteita kohti kannattaa kuitenkin kulkea ja me haluamme olla asiakkaidemme mukana sillä matkalla. Välittäminen on meidän supervoimamme.
Tuhannenkin virstan matka alkaa yhdellä askeleella (k_iinalainen sananlasku)._
Kirjoittaja: Henna Laitinen, asiakkuusasiantuntija, OP Keski-Suomi
OP Keski-Suomen varallisuudenhoidon palvelut ja asiantuntijat
OP Keski-Suomen yritysasiakkaiden palvelut ja asiantuntijat
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa
Henna Matilainen työskentelee OP Private Keski-Suomessa asiakkuuspäällikkönä. Työn keskiössä on luoda menestyksekkäitä kumppanuuksia asiakkaiden kanssa ja kehittää varallisuudenhoito -yksikön sisäisiä toimintatapoja. Vapaa-aika menee opiskelujen ja liikunnan parissa.