Itse aloitin pankissa viime vuosikymmenen alkupuolella ja olin heti alusta asti se ilonpilaaja, jolle ei riittänyt henkkareiden tarkastaminen, vaan saatoin tiedustella pankissa 50 vuotta asioineelta asiakkaalta varojen alkuperästä, ja kysellä muutenkin kaikenlaisia nippelitietoja henkilökohtaisista asioista. Tämä aiheutti luonnollisesti joskus ärsytystä.

Pankilla on lakisääteinen velvollisuus tuntea asiakkaansa ja hänen taloudellinen tilanteensa. Mitä paremmin tämä on tiedossa, sitä henkilökohtaisempaa ja laadukkaampaa palvelua voimme tarjota ja samalla pystymme suojaamaan asiakkaita huijauksilta ja verkkorikollisuudelta.

Rahanpesun estäminen selityksenä sille, miksi Petäjäveden mummolla pitäisi olla kauppareissulla passi mukana kuulostaa toki ylimitoitetulta, mutta muita vaihtoehtoja ei oikein ole, kun halutaan päästä mahdollisimman korkeaan turvallisuustasoon.

Nykyään kiusaan OP Privaten asiakkaita – pankin yhtä tärkeintä asiakas-segmenttiä – taas kerran kysymyksillä. Sijoittajaprofiili pitää olla ajan tasalla, samoin säästämisen ja sijoittamisen sopimus sekä muut taustatiedot.

Sijoittajalla raha polttaa nollakorkoisella tilillä ja keskuspankkien tukemana markkinat tarjoavat tuottoja tuoton perään, mutta varainhoitaja päättääkin kesken neuvottelun kysyä, mikä voisi olla perintökesämökistä omistamasi neljänneksen nykyinen markkina-arvo. Entä kuinka paljon aiot kenties lunastaa sijoituksiasi tulevan kolmen vuoden aikana?

Rahoitusala on nykyään niin tarkasti säänneltyä, että itselläkin menee joskus sormi suuhun erilaisten termien, kyselyiden ja määrittelyjen viidakossa. Vaikka joskus luulee suoriutuneensa asiakaskohtaamisesta ja siihen liittyvästä dokumentaatiosta tyylikkäästi, niin eikö vain yövuorossa väsymättä työskentelevä robotti lähesty sähköpostitse havaitsemastaan puutteesta.

Myös pankin työntekijät ovat pankin asiakkaita. Henkilökohtaisesti varainhoitajana kuulun julkiseen sisäpiiriin ja vaikuttavassa asemassa olevien rekisteriin, joten esimerkiksi osakekaupankäyntiäni on rajoitettu. En uskalla edes ajatella seurauksia, jos olisin vielä Yhdysvaltoihin verovelvollinen tai poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö.

Lisätietoja: Miksi pankki kysyy?

OP Private Keski-Suomi ja asiantuntijat

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa

OP Keski-Suomen op.fi-etusivulle