Olisiko nyt aika uskaltaa?

Viime aikojen asiakastapaamisissa moni sijoittaja on yllättynyt, kuinka hyvin sijoitussalkku onkaan viime vuosina tuottanut. Näitä sijoittajia yhdistää pitkäjänteisyys.

Kun sijoittaja operoi laadukkaasti hajautetulla salkulla, pitää sijoitussuunnitelman kirkkaana ja tuntee oman riskinsietokykynsä, ei päivänpolttavat tapahtumat ja isommatkaan heilunnat ohjaa ajatuksia. Ainakaan liikaa negatiivisiin tulevaisuudenkuviin.
Sen sijaan sijoittaja saattaa jättää sijoitussalkun jatkuvan tiirailun vähemmälle ja keskittyä niihin asioihin, joita hän pitää elämässä tärkeinä. Tällä menetelmällä salkun tilannepäivitys tuottaa helpommin nimenomaan positiivisia yllätyksiä.
Voittavin taktiikka
Kun seuraa maailman sekasortoa, geopolitiikan haasteita ja uutisvirtaa, jossa talouden tilaa kuvataan välillä kuin katastrofielokuvan käsikirjoitusta, voi helposti kuvitella, ettei sijoittaminen voi olla kannattavaa. Silti tänä vuonna globaali osakemarkkina on tarjonnut sekä jännitystä että iloa.
Helmikuussa alkoi voimakas korjausliike, joka tarkoitti eurosijoittajalle jopa 20 prosentin laskua korkeimmilta tasoilta huhtikuun pohjiin. Sen jälkeen todettiin, että Trump Always Chickens Out, ja nyt kun katsotaan tuottoja vuoden alusta, kaikki perinteiset osake- ja korkomarkkinat ovat kehittyneet positiivisesti, ja jopa odotuksia paremmin. Tärkeintä on siis tälläkin kertaa ollut pysyä suunnitelmassa – eikä hötkyillä markkinoiden heiluessa.
Euroopassa inflaatio on asettunut keskuspankin tavoitetason tuntumaan ja korkotason ennakoidaan pysyttelevän kahden prosentin ympärillä lähitulevaisuudessa. Silti kalliiden asioiden kulutus, kuten asunnot ja autot, eivät ole vielä läheskään täydessä vauhdissa. Suomalaisten kuluttajien on varmasti hankala yhtäkkiä kääntää kulutusvaihdetta isommalle, kun joka paikassa puhutaan siitä, kuinka velkaantuminen on saatava kuriin ja työttömyyskin on kasvussa.
Nyt kuitenkin voisi olla paikka uskaltaa katsoa nimenomaan hieman pidemmälle.
Osakemarkkinoita kutsutaan tehokkaiksi siksi, että osakkeiden reaaliaikaiset hinnat pörssissä perustuvat kaikkeen saatavilla olevaan informaatioon. Eli teoriassa olla kaikkien sijoittajien tiedossa yhtä aikaa. Näin ollen osakkeiden hinnat reagoivat nopeasti ja hintojen voidaan ajatella olevan aina ”oikealla tasolla”, jolloin onnistunut ajoittaminen on erittäin hankalaa.
Lähtökohtaisesti voittavin taktiikka on sijoittaa mahdollisimman aikaisin ja pysytellä markkinassa mahdollisimman pitkään.
Asuntomarkkina tarjoaa nyt mahdollisuuksia
Jos osakemarkkinat ovat tehokkaita, kaikki markkinat eivät sitä todellakaan ole.
Asuntomarkkinat ja yritysmarkkinat ovat tästä hyviä esimerkkejä. Oikeassa elämässä hinnat eivät reagoi yhtä nopeasti, tieto ei ole täydellistä ja ihmisten käyttäytyminen tuo mukaan tunteita ja epävarmuutta. Tämä avaa mahdollisuuksia: voi löytyä hetkiä, jolloin ostaminen tai investoiminen on poikkeuksellisen järkevää.
Suomessa asuntomarkkina tarjoaa juuri nyt tällaisia tilaisuuksia – hinnat ovat maltillisia, korkotaso vakiintunut, mutta tunnelma edelleen hyvin varovainen. Nyt saattaa olla poikkeuksellisen hyvä hetki lähteä asuntokaupoille.
Sama pätee yritystoimintaan. Kun yleinen mieliala on varovainen ja uutiset täynnä riskejä, rohkea investointi voi olla se ratkaiseva askel, joka erottaa menestyjän muista. Välillä kannattaa mennä vastavirtaan, kun muut epäröivät, tai yksinkertaisesti tehdä asiat eri tavalla kuin muut. Paremmin, kestävämmin. Historia on täynnä esimerkkejä yrityksistä, jotka uskalsivat investoida vaikeina aikoina ja rakensivat sillä pohjan tulevalle kasvulle.
Talouden näkymät -foorumi kutsuu Paviljonkiin
Järjestämme 18.11.2025 Jyväskylän Paviljongissa Talouden näkymät -foorumin. Lavalla nähdään OP Keski-Suomen toimitusjohtaja Eevi Määttä, OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio sekä Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen. Heidän lisäkseen pääsemme kuuntelemaan karstulalaisen Savotta Groupin toimitusjohtajaa Teemu Pohjosta.
Kannustan tulemaan mukaan kuuntelemaan kokemuksia ja näkemyksiä siitä, jospa edessämme siintäisikin valoisampi ajanjakso syksyisen synkkyyden keskellä.
Marko Kallioinen on perheenisä ja OP Private Keski-Suomen varainhoitaja. Keskiössä rahoitusmarkkinat ja pallopelit. Siirtyminen jalkapallokentiltä kohti golfviheriöitä on alkanut.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
