Kirkkoherran työ on ilojen ja surujen jakamista – oma jaksaminen löytyy liikkeestä, rytmistä ja yhteydestä luontoon
Tavallinen kansanmies, urheilija, kuuntelija, sanansaattaja, muusikko, sovittelija, osallistuja ja myötäeläjä. Forssan seurakunnan kirkkoherra Esa Löytömäkeä saa lähestyä oli hänellä liperit kaulassa tai ei. Aika usein hänet tapaakin lenkkipolulla tai bändilavalla.
Pyöräilykausi on alkanut, vaikka lehdet eivät ole aivan vielä ehtineetkään aueta puissa ja pensaissa. Forssalainen Esa Löytömäki on hänkin ottanut maantiepyörän alleen ja tehnyt kevään ensimmäiset lenkit. Kolmekymmentä kilometriä on ihan sopiva lenkki arki-iltaan. Vapaapäivänä lenkkiä voi pidetään parilla kymmenellä kilometrillä.
– En ole koskaan vetänyt sellaisia sadan kilometrin matkoja, joita kuulen kyllä monen tekevän. Minulle riittää vähempikin, kunhan pääsen pyörittämään jalkoja ja tuulettamaan päätä.
Saman vaikutuksen tekee Löytömäen toinen rakas harrastus eli melonta. Kesällä hän suuntaa usein läheiselle Tammelan Pyhäjärvelle kajakillaan.
– Veden pinnalla hiljaa lipuessa pääsee lähelle luontoa. Liikunta ja luonnossa liikkuminen tuovat minulle voimaa ja jaksamista. Liikunta on myös elämäntapa, sillä olen liikkunut aktiivisesti koko ikäni. Nuorena pelasin pallopelejä ja myöhemmin nämä yksilölajit ovat tulleet tärkeiksi. Pyörän selkään, lenkille tai melomaan voi lähteä silloin, kun omassa kalenterissa on tilaa.
Fyysinen rasitus puhdistaa ihmisen mieltä. Asiaan kuin asiaan löytyy näkökulma ja ratkaisu lenkin aikana.
Työkseen Esa Löytömäki jakaa ihmisten iloja suruja. Hän on Forssan seurakunnan kirkkoherra ja Tammelan rovastikunnan lääninrovasti.
– Nimikkeet ovat ylevät, mutta pidän itseäni hyvin tavallisena ihmisenä ja pikemminkin paimenena, josta kirkkoherran nimi alun perin juontaa. Herde eli ruotsiksi paimen on kääntynyt herraksi.
28-vuotiaana nuorena miehenä seurakuntapastoriksi uuteen kaupunkiin
Esa Löytömäki tiesi jo nuoresta pojasta lähtien, että haluaa tehdä töitä seurakunnassa. Perheessä tai suvussa ei pappeja eikä muitakaan ammatillisia esikuvia ollut, mutta lapsuuden kasvuympäristö Etelä-Pohjanmaalla Soinissa oli uskonnollinen.
Viimeistään rippikouluiässä seurakuntanuorten toiminta Porissa imaisi Löytömäen mukaansa. Samasta kaveriporukasta moni suuntasi teologian opintoihin.
Forssaan Löytömäki tuli vuonna 1988 avoimen seurakuntapastorin viran perässä. Tehtävästä teki erityisen houkuttelevan se, että myös sosiaalityön tehtävissä työskentelevälle vaimolle oli kaupungissa virka tarjolla.
– Ensimmäisestä kesästä Forssassa muistan erityisesti Linikkalanlammin ja sen, että kaupungissa oli joka puolella paljon koripallotelineitä. Meillä oli silloin jo kaksi lasta ja nämä asiat olivat ajankohtaisia.
Jotenkin on jäänyt sellainen ajatus päähän, että kaupungin kasvu ja koripallotelineiden määrä kulkivat käsi kädessä. Kun kaupunki kasvoi, koripallotelineiden määrä lisääntyi.
Forssassa Löytömäkeä kiehtoi monipuoliset urheilumahdollisuudet ja kulttuuri. Täysin vieraaseen kaupunkiin nuori perhe ei kuitenkaan tullut, sillä Forssassa asui yhteisiä tuttuja, joiden luona oli vierailtu useasti.
Seurakuntapastorin tehtävät vaihtuvat välillä sairaalapastorin ja perheneuvojan tehtäviin ja vuonna 2002 Löytömäestä tuli kirkkoherra. Neljä lasta ovat kaikki muuttaneet omille teilleen, mutta Löytömäen ja hänen vaimonsa koti on jäänyt Forssaan.
– Tunnen itseni täysin forssalaiseksi. Mielestäni tämä on hieno paikka asua, elää ja tehdä töitä. Luonto ja palvelut ovat lähellä, eikä minnekään tarvitse jonottaa. Täällä voi aidosti elää hyvää elämää.
Suomalainen sielunmaisema löytää ulkomailla kodin kirkosta
Esa Löytömäen mielestä yksi parhaita asioita Forssassa on ehdottomasti kirkko. Forssan kirkko on yksi Suomen kauneimmista: sopusuhtainen, valoisa, kaunis värimaailma ja upeat lasimaalaukset.
– Kirkkojen kanssa taitaa olla vähän samalla tavalla kuin oman kotiseudun arvostamisen kanssa. Kaikki se mihin on kasvanut ja tottunut, ei tunnu niin hienolta. Mutta kun mennään ulkomaille, niin aina poiketaan kirkkoja ihastelemaan.
Löytömäki tunnistaa itsessäänkin monen muun suomalaisen tavoin taipumuksen poiketa lomamatkoilla paikalliseen kirkkoon.
– Luulen, että siinä on kysymys suomalaisesta sielunmaisemasta. Meillä on jokin sisäänrakennettu juttu, mikä vetää meidät astumaan kirkon ovesta sisään. Sieltä löytää jotain tuttua, mutta samalla on kiva myös vertailla mikä on erilaista.
Koska kotikirkko ei aina houkuttele seurakuntalaisia koolle, kirkko menee välillä esimerkiksi torille.
Järjestämme kesäisin torikirkkoja ja ne ovat olleet todella suosittuja. Jotenkin ihmisten on helpompi tulla torille kuulemaan sanaa kuin kirkkoon.
– Samalla idealla järjestämme erilaisia teemakirkkoja, kuten virsijazz-konsertteja, ukulelekirkkoja, kevyen musiikin iltoja ja joskus oli metallimessukin. Sanoisin, että kirkon uudistuminen näkyy parhaiten musiikin kautta.
Välillä täytyy ottaa kantaa, eikä kaikkia pysty miellyttämään
Osana yhteiskuntaa kirkolla on omat paineensa muutoksessa. Esa Löytömäen mukaan kirkon pitää uudistua ja sanaa pitää tulkita kullekin ajalle ominaiseen tapaan. Kirkkoherrana häneltä pyydetään kommentteja ja mielipiteitä julkisuudessa käytäviin keskusteluihin esimerkiksi saman sukupuolen avioliitoista.
– Olen luonteeltani sovitteleva, enkä pidä kärjistyksistä. Välillä on kuitenkin otettava kantaa ja kerrottava oma mielipiteensä, eikä kaikkia voi aina miellyttää.
– Tämän hetken suurin ongelma on polarisoituminen ja tiukat vastakkainasettelut. Toisella puolella on liian moderni ja toisella puolella liian vanhanaikainen, eikä väliin tunnu mahtuvan mitään muuta. Ja kuitenkin ne yhdistävät tekijät pitäisi löytää, että pystymme elämään yhdessä sovussa.
Löytömäen mukaan kirkon perussanoma ymmärryksestä, arvostuksesta ja hyväksynnästä ovat se, mitä jokainen yksilö kaipaa ja toivoo myös itselleen. Ja sitä kaipaa myös kipeästi tämä aika.
– Valitettavasti se mitä me itse toivomme muilta, ei aina mene toisin päin. Muutos on vaikeaa, mutta itse ajattelen, että vain osallistumalla ja olemalla osa yhteisöä itsekin uudistuu.
Vastakohtana jatkuvalle muutokselle Löytömäki nostaa esille rippikoulun. Sen suosio on pitänyt pintansa muuttuneessa maailmassa.
– Rippikoulu on ollut kirkon hittituote kautta aikojen ja se on suosittu edelleen. Rippikoulussa kirkon sanoma ja nuorten maailma kohtaavat aidosti.
Bändissä kirkkoherra sulautuu porukkaan ja on vain yksi soittajista
Esa Löytömäki ei vierasta eikä arkaile omassa virkapuvussaan esiintymistä. Ruokakauppaan voi poiketa yhtä hyvin liperit kaulassa kuin verkkareissakin.
– Edustan seurakuntaa ja Jumalaa oli ylläni sitten mitä vain. Virka-asuun suhtaudutaan yleisesti myönteisesti, se on tavallaan lupa myös lähestyä omilla kysymyksillään ja ajatuksillaan.
Useasti virka-asu vaihtuu toisenlaisiin mustiin. Löytömäki soittaa koskettimia forssalaisissa ABGB- ja Happy Groove -yhtyeissä.
Meitä seurakunnan ihmisiä ja meidän tekemisiämme tarkkaillaan toki tarkemmin kuin muita. Bändissä soittaessa sulaudun taustaan ja olen osa musiikkia ja soittoporukkaa.
Kirkkoherra osallistuu mielellään soittajana myös seurakunnan musiikkitilaisuuksiin ja konsertteihin.
– Musiikki on minulle liikunnan ohella toinen hyvin tärkeä asia. Soittaessa unohtuvat turhat murheet ja omat ajatukset selkiintyvät. Usein otan kotona työhuoneessa kitaran käteen ja tapailen säveliä, jos olen jumissa jonkin asian kanssa. Musiikkia voi harrastaa miten vaan ja missä vaan. Ja aina se tuo iloa.