Kiinteistönvälittäjä tuo turvaa asuntokaupoilla
Lisää aiheesta
Oululaisilla kiinteistömarkkinoilla kuhisee, ainakin jos katsoo nosturi-indeksiä. Monille asuntokauppa on elämän suurin kauppa, ja silloin kannattaa luottaa ammattilaisiin, sanoo toimitusjohtaja Timo Jormakka Oulun OP-Kiinteistökeskuksesta.
SILMIINPISTÄVIN PIIRRE oululaisessa kaupunkikuvassa on jo jonkin aikaa ollut uudisrakentamisen valtava määrä. Se on saanut monet ihmettelemään, kuka kaikki uudet asunnot ostaa ja millainen hullunmylly kaupungin asuntomarkkinat ovatkaan.
”Kieltämättä kun nosturi-indeksiä katsoo, niin tahti on kova. Näyttää siltä, että joka puolella on rakennustyömaa kesken”, OPKK:n toimitusjohtaja Timo Jormakka myöntää naurahtaen.
Kiinteistöalan ammattilaisen silmiin kaupunkirakenteen tiivistyminen on toki hieno juttu, mutta on se herättänyt huoltakin.
”Uusissa kerrostaloissa asuntojen keskikoko on pieni, vain noin 35 neliötä. Sellaiset asunnot houkuttelevat pääasiassa sijoittajia, niin ammattilaisia kuin yksityisiä ihmisiä, jotka ovat innostuneet asuntosijoittamisesta. Perheasuntoja uusissa kerrostaloissa on vähän, ja nekin niin hintavia, ettei normaaleilla perheillä ole niihin pääsyä.”
Jos esimerkiksi noin 75 neliön kolmio maksaa keskustan tuntumassa 300 000 euron molemmin puolin, se on monien tavallista palkkatyötä tekevien ulottumattomissa – etenkin kun edes omakotitaloista ei välttämättä saa niin hyvää hintaa.
”Myös omakotitaloista helpomman asumisen ja palveluiden pariin haluavien ikääntyvien ihmisten tilanne voi tulla hankalaksi. Vanha koti on myyty, mutta rahat eivät riitä uuteen asuntoon eikä uutta lainaa haluta enää vanhoilla päivillä ottaa”, Jormakka harmittelee.
Paljosta uudisrakentamisesta huolimatta monille jää vaihtoehdoksi etsiä uusi koti vanhoista rakennuksista. Niissä löytyy tarpeeksi tilaa kohtuulliseen hintaan myös keskustasta tai sen liepeiltä.
”Monet nimenomaan haluavat ostaa vanhemmasta talosta, sillä niissä on usein tilavat huoneet ja kunnon säilytystilat. Myös pihapiiri on jo rauhoittunut. Uudella alueella rakennusvaihe saattaa kestää vuosia ensimmäisten asukkaiden muuton jälkeen, eivätkä kaikki halua tai voi asua keskellä rakennustyömaata.”
Digitaalisuus kasvussa
Asuntokauppa ei kuitenkaan rullaa niin kuin rakentamisen määrästä voisi kuvitella.
”Viime vuonna piti tulla kasvua yleisen taloudellisen tilanteen parantumisen siivittämänä, mutta kasvu jäi odotuksista. Tälle vuodelle odotamme maltillista, parin prosentin kasvua. Yleiset talousnäkymät ovat nyt epävarmemmat.”
OPKK:n tähtäin on kuitenkin markkinoita suuremmassa kasvussa. Siihen eväitä antavat paitsi uudet rekrytoinnit ja entistä suurempi tiimi, myös asiakasystävällisemmät prosessit.
”Sähköisen osakerekisterin myötä paperiset osakekirjat poistuvat käytöstä kevään aikana, joten kaupankäynti siirtyy yhä enemmän sähköiseen muotoon. Enää ei siis tarvitse tulla esimerkiksi allekirjoitusta varten konttorille.”
Uudet taloyhtiöt on rekisteröity uuteen sähköiseen osakehuoneistojärjestelmään vuoden alusta lähtien. Vanhat taloyhtiöt voivat aloittaa siirtämään osakeluetteloitaan rekisteriin toukokuusta alkaen.
Digitaalisuus näkyy myös markkinoinnissa. Markkinointiviestinnän painopiste siirtyy yhä vahvemmin verkkoon paperisesta ilmoittelusta.
”Meidän tulee näkyä ja puhutella ihmisiä siellä missä he ovat. Se tarkoittaa tänä päivänä sosiaalista mediaa. Tutustumme myös muihin digitaalisiin työkaluihin, jotka auttavat esimerkiksi tyhjien asuntojen virtuaalisessa stailauksessa. Haluamme olla ajan hermolla.”
Välitystoiminnassa itsessään Jormakka ei näe suuria muutoksia. Itselleen kotia ostavat ihmiset haluavat yhä edelleen nähdä asunnon, sillä myös asunnon tunnelma on heille tärkeä. Sijoittajille sen sijaan riittävät usein pelkät paperit ja kuvat.
Myydäkö asunto itse?
Moni omaa asuntoon myyvä miettii, miten myynti kannattaa hoitaa. Eikö kannattaisi myydä asunto itse eikä maksaa kiinteistönvälittäjälle?
”Useimmille ihmisille asuntokauppa on elämän suurin kauppa. Kannattaa miettiä, onko järkevää lähteä harjoittelemaan myyntiä juuri niillä kaupoilla”, Jormakka toteaa.
Hän näkee ammattilaisen käyttämisessä monta etua.
”Paras hinta saadaan paitsi siitä, että välittäjä tuntee markkinan, alueen ja sen suunnitelmat, mutta myös siitä, että tieto myynnissä olevasta asunnosta saadaan mahdollisimman monen ihmisen ulottuville. Meillä on paitsi markkinointikanavamme, myös 20 välittäjää, joilla kaikilla omat verkostot ja kontaktit myös asunnon etsijöihin.”
Kiinteistönvälittäjä tuo turvaa sekä myyjälle että ostajalle, sillä laki velvoittaa häntä ottamaan huomioon kaupan molempien osapuolten edun.
”Kiinteistönvälittäjä tuntee lainsäädännön, joten asiat saadaan kerralla oikein eikä tarvitse alkaa myöhemmin riitelemään. Lisäksi kuluttajasuojalaki suojelee myyjää ja ostajaa, jos välittäjä toimii väärin.”
Koska aika on rahaa, moni antaa mieluummin näyttöjen pitämisen kiinteistönvälittäjälle kuin varaa niihin omaa ilta- ja viikonloppuaikaa. Ammattilainen osaa ottaa myös myyjän tavoitteen myyntiajasta huomioon miettiessään parasta myyntistrategiaa.
”On paljon perehdyttävää, jos alkaa itse myymään asuntoa. Vaihtoehtona on jättää asiat ammattitaitoisen välittäjän huoleksi.”