Sovittuna heinäkuisena lähdemme Kiviniemen satamasta Kiviniemen Meripelastysyhdistyksen uuden pelastusveneen PV OP Oulun kyydillä kohti Krunneja. Tottumattomalle merenkävijälle jo pelastusliivien pukeminen ylle aiheuttaa pientä kutinaa vatsanpohjassa. Lisää jännitystä tarjoilee sää: taivas näyttää hyvin harmaalta ja pilviseltä ja sääennustekin lupailee epävakaata merimatkaa. Onneksi pääsemme parhaaseen mahdolliseen kyytiin, Euroopan uudenaikaisimpaan pelastusalukseen.

Krunnien saariston lähimmät saaret sijaitsevat 11 kilometrin ja kaukaisimmat 20 kilometrin päässä Iistä länteen. Alueella on vaarallisia kareja ja matalaa hiekkapohjaa, joiden vuoksi siellä vierailua suositellaan ainoastaan kokeneille merellä liikkujille. Vaikka veneessä on huippuluokan navigointilaitteet, veneen kapteeni Pertti Ohukainen kertoo alueella liikkumisen vaativan vahvaa paikallistuntemusta.

Noin puoli tuntia matkattuamme pelastusveneen miehistö ottaa radiolla yhteyttä Iin Meripelastusyhdistyksen miehistöön, joka on tullut meitä vastaan pienemmällä veneellä. Kyydissä on yksi isännistämme, Krunnien vartijana toimiva Kyösti Juola. Koska alueella ei ole turvallista venesatamaa, siirrymme Juolan soutuveneellä vielä muutamat viime metrit ennen rantautumista Ulkokrunnilla sijaitsevaan Pihlajakariin. Se on alueen ainoa paikka, jossa saa nousta maihin ympäri vuoden.

Ensimmäisenä saarella meitä on vastassa aivan ainutlaatuinen tunnelma, aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja menettänyt merkityksensä. Harmaat, säätä vuosikymmeniä uhmanneet kalastajamajat seisovat ylpeinä kivenlohkareiden välissä. Maihin hypättyämme matkapuhelimet lakkaavat toimimasta ikään kuin ne ymmärtäisivät, ettei niitä siellä edes kaivata.

Matti Karhula ja Eljas Herva seurueineen ovat keittäneet meriveteen maistuvat nokipannukahvit, jotka nautittuamme pääsemme kierrokselle tutustumaan paikkoihin. Krunnien saaret ovat syntyneet maankohoamisen myötä, ja alueen maisema muuttuu koko ajan. Alue on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen: maa kohoaa Perämerellä edelleen noin 9 mm vuodessa, minkä myötä paljastuu uusia saaria, karia ja luotoja, joille kasvillisuus vähitellen leviää. Siitä lähtien, kun Ulkokrunnit on noussut merestä, se on ollut antoisa kalastuspaikka. Tänä päivänä alueella kalastus on luvanvaraista.

Karhula kertoo saarten olleen epävirallisesti rauhoitusalueena vuodesta 1937 saakka. Vuonna 1956 annetulla Oulun lääninhallituksen päätöksellä saaret rauhoitettiin virallisesti luonnonsuojelualueeksi. Rauhoituksen pääasiallinen tarkoitus oli linnuston suojelu, jossa Maakrunnisäätiö on onnistunut erinomaisesti. Alue antaa suojapaikan ja turvallisen pesimärauhan esimerkiksi merihanhille sekä monille uhanalaisille linnuille ja lintuyhdyskunnille. Lintujen lisäksi kasvit ovat Krunneilla tärkeässä roolissa, ja useita lajikkeita on siirretty alueelle säilymään. Alueella sijaitsee myös Oulun yliopiston Perämeren tutkimusasema. Se on kenttäkoulutus- ja tutkimuspaikka opiskelijoille ja tutkijoille. Sieltä käsin tehdään esimerkiksi selvityksiä erittäin uhanalaisen merikutuisen harjuksen lisääntymisalueista ja merenalaisista pelloista.

Nautimme välillä tuoreita, vasta savustettuja ahvenia. Ne maistuvat aivan erityisen hyviltä meri-ilmassa. Eljas Herva kertoo tulleensa alueelle nuorena luontoharrastajana ensimmäisen kerran 1970-luvun alussa vuosikymmeniä vartijana toimineen Erkki Reinilän kanssa. Hän muistelee Reinilän olleen varsinainen karin isäntä, tiukka vartija, joka piti huolen siitä, että alueelle ei tullut epämääräisiä kulkijoita. Reinilän maja on samalla kuin pieni kotimuseo, johon on säilötty monenlaista tarpeellista esineistöä.

Alueelle on vaikea tulla sekä sulan veden että jäiden aikaan. Karien ja hiekkamatalikkojen lisäksi alueelle tuloa vaikeuttaa laivaväylä, joka pidetään auki läpi talven. Se on saanut olla edelleen hyvin rauhassa eikä häiriöitä ulkopuolisista kulkijoista ole ollut. Suurempina ongelmina Herva sen sijaan pitää pusikoitumista sekä haittaeläimiä, kuten supikoiria. Niiden leviämisen estämisestä Maakrunnisäätiö saa vuosittain pienen korvauksen valtiolta. Sen lisäksi yksityisellä luonnonsuojelualueella ei ole varsinaisia tuloja.

Matti Karhula maalailee ajatusta mahdollisesta EU-hankkeeseen mukaan pääsystä tai yhteistyöstä esimerkiksi Metsähallituksen kanssa. Ehkä rahoitusta olisi mahdollisuus saada esimerkiksi raivaustoimintaan tai perinnemaiseman ylläpitoon. Yksityinen tuki on elinehto säätiön toiminnalle. Sen myötä saareen on saatu rakennettua muutama vuosi sitten yksi uusi maja, jossa yöpyminen on mahdollista. Suunnitelmia on väylän syventämiseksi ja maihinnousun helpottamiseksi sekä satama-altaan muokkaamiseksi turvasatamaksi alueen merenkulkijoille. Kaikki ne kuitenkin edellyttävät rahoitusta.

Alkaa olla aika suunnistaa kotimatkalle. Katsahdus taivaalle kertoo, että pilvet eivät aio vieläkään väistyä. Suurhiekan reunamilla kännykkäyhteys herää eloon. Iloksemme bongaamme ruokin ja merikotkakin meille näyttäytyy kaukaisuudessa. Jos Matti Karhulan toiveet toteutuvat, varmasti tulevaisuudessa entistä useammalla on mahdollisuus päästä tutustumaan Krunneihin ja samalla osalliseksi näistä ainutlaatuisista luontoelämyksistä.

Juttu julkaistu myös OP Oulun Horisontti asiakaslehden numerossa 3/2017.