”Pankin menestys lähtee asiakkaiden menestymisestä”
Lisää aiheesta
Historian lehti kääntyy pian Oulun Osuuspankissa, kun pankkia 23 vuotta luotsannut toimitusjohtaja Timo Levo jää eläkkeelle. Ensi vuoden alussa ruoriin tarttuu tällä hetkellä Pohjolan Osuuspankkia johtava Keijo Posio. Millaisia mullistuksia muutos tuo tullessaan?
ILOINEN, JÄNNITTYNYT JA INNOSTUNUT. Näillä sanoilla Keijo Posio kuvailee tunnelmiaan Oulun Osuuspankin toimitusjohtajan tehtävään astumisesta.
”Timo Levolla on ollut suuri vaikutus uraani. Koen iloa siitä, että saan tulla hänen työnsä jatkajaksi.”
Levo ja Posio ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2000, kun Posio tuli Ouluun esimiesvalmennukseen. Molemmat muistavat ensikohtaamisen hyvin.
”Keijolla oli kykyä omaksua asioita, ja sellaiselle ihmiselle pitää antaa monipuolinen mahdollisuus perehtyä osuuspankkityöhön. Se on sitten ihmisestä itsestä kiinni, mitä saa siitä irti ja mihin se johtaa”, Levo muistelee.
Määrätietoinen osaamisen kehittäminen onkin se asia, mistä Posio kiittää Levoa eniten.
”Olen saanut vaihtaa tehtäviä usein ja oppia erilaisia asioita. Ilmeisesti olen myös onnistunut täyttämään odotukset, kun aina on uusia haasteita suotu”, vuoden loppuun saakka Pohjolan Osuuspankkia Rovaniemellä johtava Posio kertoo.
Isoihin saappaisiin
Posio kertoo saavansa johdettavakseen nykyaikaisen ja hyvin johdetun pankin, jossa asiat ovat erittäin hyvässä kunnossa eikä tarvetta suuriin äkkimuutoksiin ole. Posio työskenteli Oulun Osuuspankissa esimiehenä 2000–2006, joten talo on hänelle tuttu.
Timo Levon saappaiden täyttämisessä on kuitenkin tekemistä. Levo on oululaisen finanssielämän suuria nimiä. Levo ehti työskennellä OP Ryhmässä yhtäjaksoisesti 36,5 vuotta, joista 23 vuotta OP Oulun toimitusjohtajana.
Kun hänet nimitettiin Oulun yliopiston kunniaprofessoriksi 2017, perusteena oli se, että Levo on vaikuttanut toiminnallaan voimakkaasti Oulun seudun elinkeinoelämän myönteiseen kehitykseen. Levon kaudella OP Oulu on kasvanut suurimpien osuuspankkien joukkoon ja ollut aktiivinen IT-rakennemuutoksen ratkaisujen löytämisessä.
”Ihmiset ovatkin painottaneet, että ole oma itsesi. Älä yritä olla uusi Timo, sillä se on mahdotonta”, Posio kertoo nauraen.
Levo kertoo siirtyvänsä eläkkeelle hyvillä mielin.
”Päivääkään en vaihtaisi pois. Tosin on sanottava, että pankkitoiminnassa edessä on enemmän mielenkiintoisia vuosia kuin takana, joten hieman harmittaa, etten saa olla mukana toteuttamassa uusia asioita.”
Oulu ”kasvukolmion” rinnalle
Pankkimaailmassa on tapahtunut paljon Levon uran aikana. Puhuttelevimpana murroksena hän pitää 1980–90-luvun lamaa ja sitä, kuinka tuolloin pankkitoimihenkilöiden määrä tippui kymmenessä vuodessa 53 000 henkilöstä 26 000:een.
2000-luvulla lainan ottamisesta tuli taas normaalia ja asiakkaat alkoivat vaurastua. Sijoitustoiminnan merkitys kasvoi.
”Sijoittamisesta näyttääkin tulevan nopeammin kasvavaa liiketoimintaa kuin rahoituksesta konsanaan. Myös säästäminen on muuttumassa. Aiemmin omistusasuminen oli tapa kerryttää omaisuutta, mutta nuoret eivät ole enää niin kiinnostuneita asunnon omistamisesta.”
Oulun Osuuspankilla menee hyvin. Enemmän Levoa mietityttää Oulun tilanne.
”Oulu on Pohjois-Suomen suurin, nuorin ja eniten kasvava kaupunki. Haaste on kuitenkin se, että ajatellaan kaiken olevan kunnossa.”
Levo varoittaa heittäytymästä koskaan tyytyväiseksi. Oulua on kehitettävä etelän ”kasvukolmion” eli Helsinki–Tampere–Turun rinnalle ja mielellään vähän ohikin. Tällä hetkellä Oulua ei noteerata, kun puhutaan Suomen kasvukehityksestä, hän sanoo.
”Oulussa on vahva ICT-teollisuus, mutta vetovoimaisen kaupungin rakentamiseen tarvitaan myös esimerkiksi kiinnostavia matkailullisia hankkeita, joita nyt on niukasti. Moni vastustaa huvipuistoa, mutta kun tivoli tulee kaupunkiin, laverit ovat täynnä. Palvelujen ja laadukkaan ajankäytön merkitys kasvaa”, hän näkee.
”Parhaat muistot liittyvät ihmisiin”
Levo ei ole vielä suunnitellut tulevaisuuttaan. Hän ei ole koskaan hakenut Oulusta pois, eikä aio tehdä sitä vieläkään. Vaimo on yhä työelämässä, ja Oulussa asuva ensimmäinen lapsenlapsi tuo elämään uudenlaista sisältöä.
”Todennäköisesti jatkan luottamustoimissa, ja saa nähdä, onko hallitustyöskentelyyn kysyntää. OP:n asioita jään seuraamaan asiakkaan näkökulmasta. Olen luvannut, että kassajonoon en ilmesty”, Levo sanoo hymyillen.
Hän kertoo jäävänsä kaipaamaan loistavaa henkilö- ja asiakaskuntaa ja kaikessa häntä tukenutta hallintoa.
”Kaikki parhaat muistoni liittyvät ihmisten kanssa tapahtuneisiin oivalluksiin ja myönteisiin ratkaisuihin. Digitalisaatiosta puhutaan paljon ja se on hieno asia, mutta tämä on ala, jossa ihmiset tekevät ihmisille palveluksia.”
Keijo Posiolle Oulu on kotikaupunki, jonne tuntuu hyvältä palata.
”Täällä on paljon mukavia pohjoisen ihmisiä. Oulu on muuttunut paljon siitä, kun lähdin täältä, mutta se on myös vahvempi kaupunki kuin silloin.”
Toimitusjohtajan pesti alkaa perehtymisellä. Tulevaisuuden haasteita ovat muun muassa pienyrittäjyyden tukeminen ja modernien asumispalveluiden kehittäminen.
”Tehtäväni on ennen kaikkea auttaa pankin asiantuntijoita menestymään omassa työssään, sillä ilman tyytyväisiä asiakkaita ei ole liiketoimintaa. Pankin menestys lähtee asiakkaiden menestymisestä.”
Timo Levo
- Syntynyt 1956 Porissa
- Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja 1996–2019
- Kauppaneuvos
- Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri
- Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta
- Harrastukset: hiihto, golf, metsästys, remontointi, metsänhoito
Keijo Posio
- Syntynyt 1969 Tervolassa
- Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtaja, aloittaa Oulun Osuuspankin toimitusjohtajana tammikuussa 2020
- Koulutukseltaan kauppatieteen maisteri
- Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta
- Harrastukset: luonnossa liikkuminen, metsästys, remontointi ja puutarhatyöt
Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -lehden numerossa 4/2019.