Kari ”Brädi” Härkösen lapsuus ja nuoruus on ollut vahvasti lahtelaisen urheilun sävyttämää. Yleisurheilumiehen pojasta tuli kuitenkin palloilija, joka pelasi sekä futista, lätkää, että koripalloa, kunnes musiikki vei niistä voiton. Koriksen parista löytyivät ensimmäiset räppikaveritkin.

Merkittävää oli tietysti Lahti-räpin kivijalan, 5th Element -kollektiivimme, perustaminen vuosituhannen taitteessa, Herrasmiesliiga -yhtye, vuosien kiertäminen Cheekin oikeana kätenä, oma levytyssopimus ja soolodebyytti Rähinä Recordsille 2010.

Nykyisin Brädi levyttää Sony Music Finlandille tehtyään suomiräppiä yli 20 vuotta ja elättää sillä perheensä.

- Sitä on vieläkin vähän vaikea tajuta, sillä se oli niin kaukainen ajatus aikanaan, ettemme tainneet osata moisesta edes haaveilla. Urheilu on edelleen musiikin ja perhe-elämän vastapainona, harrastan koripalloa, lenkkeilyä ja kuntosalia ja olen vahvasti mukana Korisliiga-seura Lahti Basketballin toiminnassa, muun muassa hallituksen jäsenenä ja ottelukuuluttajana, Brädi kertoo.

Teini-iän kesäduunipalkat kilahtivat OP:n tilille

Brädi on ollut OP Päijät-Hämeen asiakas käytännössä koko aikuisikänsä. Hän päätyi aikanaan OP Päijät-Hämeen asiakkaaksi äitinsä kehotuksesta, joka on itsekin omistaja-asiakas tänäkin päivänä. Brädi on omistaja-asiakkaana ollut tyytyväinen OP-bonuksiin ja käyttänyt yhteistyökumppanietuja hyväkseen aika ajoin, kun niitä on tullut kohdalle.

- Muistan, että minulla on ollut lapsena joku oma tili muualla, mutta saattaa olla, että jo teini-iän kesätyöpalkat kilahtivat OP:n tilille. Kaikissa aikuisiän pankkiasioissa muistan OP:n olleen pankkini, enkä koskaan ole kokenut tarvetta vaihtaa. Asunnon osto, autorahoitukset - kaikki ovat menneet aina hienosti. Ei sitä tule ajatelleeksi arjessa, mutta koen, että esimerkiksi OP-bonuksista on ollut ihan konkreettista hyötyä – kivahan niillä on kuittailla vaikka palvelu- ja vakuutusmaksuja. Aina se hymyilyttää, kun huomaan, että ’oho, tuokin maksu on kuittaantunut bonuksilla’, Brädi kertoo.

Elämän kaikissa kiemuroissa pankkiasiat on hoidettu joustavasti. OP Päijät-Häme on pankkikumppanina ollut aina avulias ja asiantunteva.

Olen saanut aina tarvittaessa neuvoja ja tukea. Olemme päässeet tyylikkäästi ratkaisuun, asiassa kuin asiassa. Minulla on luottavainen ja turvallinen olo asiakkaana. Vaikeammissakin tilanteissa, kuten tässä koronakurimuksen aikana, en ole epäröinyt kysyä apua tai joustoa, sillä tiedän pankin elävän arjessani mukana.

Muuta evästeasetuksiasi

Musiikkiala yli vuoden löysässä hirressä

Tämä vuosi on ollut haastava monille artisteille ja musiikkialan ammattilaisille. Koronapandemia perui myös Brädin keikat ja valtaosan tuloista, kun työtä ei ole voinut harjoittaa livenä.

Tulonmenetykset ovat siis sanalla sanoen karmaisevat. Musiikkialan ahdinko tuntuu tietysti stressaavalta. On vaikea käsittää, kuinka tylysti alamme on sivuutettu päättäjien taholta.

Tunne, ettei tunnelin päähän ole ilmestymässäkään valoa, on ollut Brädille raskainta. Vuoden ajan musiikkiala on roikkunut löysässä hirressä ja usko keikkoihin on mennyt.

- Viime vuoden jaksoin jollain lapsenuskolla, mutta nyt uskon keikkoihin sitten, kun seison seuraavan kerran lavalla. Olen vain keskittynyt perheeseeni, uuden musiikin tekemiseen ja podcast- sekä radio-ohjelmiini, joita olen onnekseni saanut tehdä. Monella ei tällaista pientäkään pelastusrengasta ole. OP Päijät-Häme on myötäelänyt arjessani kiitettävästi, ja olen saanut lyhennysvapaata ja olemme muokkailleet asuntolainan maksuerää pienemmäksi. Pankin suhtautuminen tilanteeseen on ollut erittäin ymmärtäväinen, avulias ja rauhoittava, Brädi kertoo.

Brädi on ylpeä lahtelainen

Brädi kertoo olevansa erittäin kotiseuturakas – Lahti ja lahtelaisuus on todella suuressa roolissa lähes kaikessa mitä hän tekee. Tärkeä valinta oli se, että hän aikanaan päätti jäädä asumaan ja perustaa perheen Lahteen.

- En usko, että on kovinkaan montaa tyyppiä, jonka otsassa olisi yhtä iso Lahti-leima kuin minulla on. Mutta se on hieno juttu, ja olen erittäin ylpeä lahtelainen. Jos Brädi jaettaisi sellaiseksi piirakkakaavioksi, niin kotikaupungin lohko olisi siinä todella iso. Näkyvimmät teot ovat varmasti lahtelaisten palloiluseurojen intohimoinen kannatus, Lahden puolesta puhuminen tilanteessa kuin tilanteessa; biiseillä ja haastatteluissa, Brädi kertoo.

Aika moni on lähtenyt, mutta minua ei saa täältä kulumallakaan. Minulla on Mukkulan postinumero tatuoituna käteenikin, haha!

- Mielestäni Lahden seudun elinvoimaisuuden kehittäminen on tärkeää – elinvoimaa ja vetovoimaa! Lahti on minun rakas kotikaupunkini ja olisi hienoa, että muutkin kokisivat näin. En ole poliittisesti aktiivinen, mutta yritän kuitenkin omilla tavoillani ja esimerkilläni vaikuttaa Lahden ja lahtelaisten asioihin positiivisesti. Olisi hienoa, että meille olisi mukava muuttaa ja juurtua, Brädi kertoo.

OP Päijät-Hämeen perustehtävä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Päijät-Häme tukee toimialuetta, koko Lahden seutua, esimerkiksi vastuullisuustekojen kautta, joihin kuuluu mm. urheiluyhteistyö ja hyväntekeväisyyslahjoitukset. Omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan lahjoituskohde-ehdotuksiin sekä hakemaan ehdokkaaksi ja äänestämään edustajiston vaaleissa vuonna 2021.

Yhdessä yli kaikkien aikojen: omistaja-asiakkaana voit vaikuttaa!