OP Pohjois-Savon omistavat sen omistaja-asiakkaat. Siksi omistajien mielipiteet päätöksenteossa ja pankin kehitystyössä ovat kullanarvoisia. Mutta miten oman äänensä saa kuuluviin? Vastaus on edustajisto, johon jokainen täysi-ikäinen omistaja-asiakas voi hakea mukaan.

 — Edustajisto käyttää Osuuspankissa ylintä päätösvaltaa. Siellä valitaan hallintoneuvoston jäsenet ja vahvistetaan pankin tilinpäätös vuosittain, OP Pohjois-Savon hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Valaja avaa edustajiston tehtäviä.

 – Edustajistossa päätetään myös voittovarojen käyttämisestä, esimerkiksi hyväntekeväisyyteen käytettävästä lahjoitussummasta, lisää Maikki Haanketo, joka nousi tänä keväänä pankin edustajistosta hallintoneuvostoon.

Kiinnostus ja asenne ratkaisee

Sekä Valaja että Haanketo ovat aina olleet kiinnostuneita talousasioista, vaikka molempien henkilökohtaiset työurat kulkevat toisaalla, eli teollisuudessa sekä elintarvike- ja juoma-alalla.

 – Edustajistossa toimiminen ei edellytä finanssi- eikä rahoitusalan koulutusta tai kokemusta, riittää että siellä on mahdollisimman omana itsenään. Itse lähdin mukaan tuttavan houkuttelemana vuonna 2014 ja olen saanut mukavasti tietoa pankin asioista sekä osuustoiminnasta, Haanketo kertoo.

Juha Valaja ei itse ole toiminut edustajistossa, mutta pitää sitä erinomaisena väylänä päästä mukaan seuraamaan pankin asioita sen ytimessä. 

 – Kun minua kysyttiin Varkauden Osuuspankin hallintoneuvostoon, käynnistyi innostus, joka on jatkunut jo lähes 20 vuotta. Kun Pohjois-Savon Osuuspankki syntyi vuonna 2011, siirryin sen hallitukseen. Nyt viimeisinä vuosina olen ollut hallintoneuvostossa ja sen puheenjohtajana.

Edustajisto edustaa jokaista omistaja-asiakasta

Koska Osuuspankki on osuustoiminnallinen yritys, on tärkeää, että edustajistossa on monenlaisia ihmisiä eri alueiden paikkakunnilta. Sekä Valaja että Haanketo toivovat, että uusi edustajisto edustaa mahdollisimman laajasti omistaja-asiakaskunnan monipuolista ikä-, sukupuoli- ja ammattirakennetta.

 – Mitä enemmän päättäjissä on erilaisuutta, sitä monipuolisempaa on päätöksenteko. Siksi mukaan tarvitaan aktiivisia, erilaisista taustoista tulevia henkilöitä, joilla on intoa yhteisiin asioihin, Valaja tiivistää.

 – Edustajiston kautta pystyy vaikuttamaan oman pankin asioihin oman asuinalueen näkökulman kautta. Juuri sitä edustajistoon tarvitaan, Haanketo lisää. 

Osallistuminen kasvattaa osaamista ja verkostoja

OP Pohjois-Savo on maakunnan johtava pankki, jonka tunnusluvut heijastavat hyvin koko Pohjois-Savon kehitystä ja tilannetta. Edustajisto on aitiopaikka, jossa pääsee seuraamaan yhteisen maakunnan kehitystä. Käytännössä työ edustajistossa ei vie liikaa aikaa. Keväisin pidetään yksi kokous, jossa edustajistolle esitellään tilinpäätös sekä kerrotaan tarkasti, miten tilikausi on sujunut. Syksyisin on usein koulutusta hallinnon jäsenille.

 –Koulutuspäivässä mukana on valtakunnan finanssialan asiantuntijoita kertomassa ajankohtaisista aiheista, kuten sijoittamisesta. Ne ovat olleet todella mielenkiintoisia tapahtumia, joissa saa kattavasti tietoa, Maikki Haanketo kertoo.

 — Lisäksi kokouksissa ja koulutuspäivillä pääsee tutustumaan eri paikkakunnilla asuviin ihmisiin ja saa sitä kautta kuulla miten eri puolilla Pohjois-Savoa menee, Juha Valaja lisää.

 Jos taloudelliset asiat ja oman maakunnan kehittäminen kiinnostaa, on edustajisto hyvä väylä. Sen kautta on mahdollisuus edetä pankin hallinnollisissa tehtävissä.

 – Kun ajoissa aloittaa, ehtii saada monta mahdollisuutta tulevaisuuteen. Uskon, että meistä jokaiselle on hyväksi saada ensikäden tietoa pankki- ja talousasioista. Hallintotehtävissä saa myös hyviä ystäviä ja verkostoituu sellaisten henkilöiden kanssa, joita ei välttämättä tapaisi missään muualla, Valaja rohkaisee kaikkia kiinnostuneita.

Haluatko päästä mukaan vaikuttamaan oman osuuspankkisi päätöksentekoon?

Tarvitsemme juuri sinun asiantuntemusta ja intoa yhteisiin asioihin! Edustajiston jäseniltä ei vaadita erityistä pankkiasioiden osaamista, vaan asenne ratkaisee.

Tänä vuonna vaaleissa näkyy vahvasti digitaalisuus; sekä ehdokkaaksi asettuminen että äänestäminen onnistuvat kätevästi tietokoneella tai mobiililaitteella.

OP Pohjois-Savon edustajiston vaalit lyhyesti:

  •  Lisätietoa vaaleista www.op.fi/pohjois-savo/vaalit
  • Ilmoittaudu ehdokkaaksi 16.8.–10.9.2021 osoitteessa www.op.fi/edustajistonvaalit
  • Vaalikone aukeaa 1.11.2021
  • Äänestä 4.–17.11.2021
  • Vaalien tulos julkaistaan 30.11.2021

Muuta evästeasetuksiasi

Siirry OP Pohjois-Savon vaalisivuille

Siirry OP Pohjois-Savon verkkosivuille