OP:n maksukorteissa on sekä pankki- että luottokortti samassa ja maksaessa voi valita, kumpaa ominaisuutta käyttää.

− Kannattaa olla jokin OP-Visa tuoteperheen kortti ja sen lisäksi OP-Mastercard, jotta oman talouden hallinnassa voi esimerkiksi eriyttää toisen kortin puhtaasti matkustamiseen, verkko-ostoksiin ja kuukausittain veloitettavien palveluiden maksamiseen. Näin niin sanottu pääkortti jää perustalouden asiointiin ja arjen pyörittämiseen. Kahdella kortilla saa myös enemmän joustovaraa talouden hallintaan ja yllättäviin tilanteisiin ja menoihin. Minulla on nykyisin OP-Visa Gold ykköskorttina ja kakkoskorttina OP-Mastercard Spotifyn sekä Netflixin maksuihin, kertoo OP Pohjois-Savon palvelujohtaja Sari Avikainen.

Maksuaikaa ja tuoteturvaa

OP:n korteissa on paljon erilaisia lisäpalveluita. Kun maksaa kortin luotto-ominaisuudella, saa keskimäärin 35 päivän korottoman maksuajan. Visa-kortteihin sisältyy luottoa 2 000 eurosta jopa 20 000 euroon saakka ja limiitti määräytyy oman tarpeen sekä maksukyvyn mukaan. OP:n Mastercard on luotettava kansainvälinen luottokortti, jonka luottoraja voi olla 2 000 eurosta 6 000 euroon. Osuuspankin omistaja-asiakkailla Visa- ja Mastercard-kortteihin sisältyy Tuoteturvavakuutus, joka vakuuttaa ostokset puolen vuoden ajaksi. Tuoteturva korvaa esimerkiksi silloin, kun upouudet silmälasit särkyvät tai tuliterä tabletti pudotessaan rikkoontuu. Tuoteturvan omavastuu on 75 euroa ja yksittäisestä esineestä korvataan enintään 2 000 euroa.

− Mielestäni paras Visa-korttiin liitetty lisäominaisuus on Tuoteturva. Olen saanut Visan Tuoteturvalla uuden tietokoneen, kun tyttäreltäni kaatui kahvimuki kaksi kuukautta vanhan läppärimme päälle, suosittelee Avikainen.

Turvallista maksamista ja monipuolisia lisäpalveluita

OP-Visa Credit/Debit on paras kortti päivittäiseen käyttöön, haluaa sitten maksaa pankki- tai luotto-ominaisuudella. OP-Visa Gold-kortissa on erilaisia lisäpalveluita, joita perinteisessä OP-Visa-kortissa ei ole. Gold-kortissa on esimerkiksi assistenttipalvelu, jonka kautta on mahdollista tilata lippuja teatteriin tai konsertteihin. Visa Gold-kortti sisältää myös vakuutuksen identiteettivarkauksien varalle ja niiden ennaltaehkäisyyn: ID-Turva poistaa tarvittaessa perusteettomat maksut, peruuttaa nimissäsi tehdyt tilaukset ja poistaa identiteettivarkauksiin liittyvät maksuhuomautukset. Visa Gold-kortti sisältää myös matkavakuutuksen, mikä poistaa vuokra-auton vakuutuksen omavastuun 1 000 euroon asti ulkomaan matkoilla eli sen avulla pystyy välttämään autovuokraamoiden kalliit omavastuiden pienennysmaksut. OP-Visa Platinum-kortin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa maksuton pääsy lentokenttien VIP-loungetiloihin. Platinum-kortti sisältää myös kattavan Pohjola Vakuutuksen matkavakuutuksen, jossa on vakuutettuna myös matkatavarat.

− OP-Visa Gold-kortti tuo lisäturvaa matkailuuni muun muassa peruuntumisten varalle ja auton vuokraamiseen minulla on jo valmiiksi vakuutus kortin kautta. Mielestäni Visa Gold sopii erityisesti matkustavalle asiakkaalle ja paljon kulttuuri- ja ravintolapalveluita käyttävälle, koska kortin assistenttipalvelu hoitaa muun muassa ravintola- ja konserttivaraukset asiakkaan puolesta. OP-Visa Platinum-kortti on niin ikään yksilöllisen varainhoidon asiakkaalle, ja matkoilla voi hyödyntää kortin matkavakuutusta sekä lounge-palveluita, Avikainen kertoo.

Luottokortilla maksaminen on turvallista, erityisesti netissä ja matkoilla. Jos et saa nettikaupasta tilaamaasi tavaraa tai se on virheellinen, voit saada korvauksen luottokorttiyhtiöltä. Mikäli maksat luottokortilla netissä lentolippusi ja lentoyhtiö menee konkurssiin ennen matkaa, korvaa luottokorttiyhtiö lentolippujesi hinnan. Omistaja-asiakkaille luottokorttiostokset kerryttävät myös OP-bonuksia.

− Omistaja-asiakas saa "kahden kortin" -taktiikan käyttöönsä näppärästi tilaamalla kortit op.fi-verkkopalvelusta. Kortin palvelumaksut hoituvat automaattisesti OP-bonuksilla. OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaille päivittäispalvelut eli tilit, verkkopalvelu ja kortit OP-Visa Credit/Debit sekä OP-Mastercard on 5,95 €/kk ja OP-Visa Gold sekä OP-Mastercard -korteilla on 10,00 €/kk. Suosittelen lämpimästi kaikille arjen sujuvoittamista kahden kortin avulla, ohjeistaa Avikainen.

OP Pohjois-Savon palvelujohtaja Sari Avikainen suosittelee arjen sujuvoittamista kahden kortin avulla.

OP Pohjois-Savon nettisivut

OP:n maksu- ja luottokortit

Tuoteturva

Jenni Tikka

markkinointiasiantuntija

OP Pohjois-Savo