Kuopiossa on hoidettu yli vuosi koko sydämellä
Lisää aiheesta
Pohjola Terveys käynnisti toimintansa Kuopiossa vuosi sitten syksyllä ja toiminta on laajentunut ortopediasta ja työterveydestä laaja-alaiseen yleis- ja erikoislääkäritarjontaan. Asiakkaita Pohjola Terveydessä on tänä päivänä vauvasta vaariin.
- Asiakkaat ovat löytäneet meille hyvin. Asiointi meillä on helppoa ja vaivatonta, sillä meiltä löytyy myös Pohjola Vakuutuksen korvauspiste. Toki olemme avoinna kaikille eli eri vakuutusyhtiöiden asiakkaille ja ilman vakuutusta saapuville, muistuttaa yksikönpäällikkö Johanna Huhta.
Pohjola Terveyden tavoitteena on tarjota asiakkailleen oikeaan aikaan oikeanlaista hoitoa, joka on todistetusti laadukasta ja vaikuttavaa. Toiminnassa maksimoidaan aina terveyttä, ei suoritteiden määrää. Pohjola Terveys panostaa nopeaan hoitoketjuun ja asiakaskokemukseen. Palvelua kehitetään jatkuvasti saadun palautteen perusteella, jota kerätään NPS-kyselyllä aina vastaanottokäyntien jälkeen. NPS kertoo ajantasaisesti asiakkaiden suositteluvalmiudesta.
-NPS lukumme ovat olleet koko toimintamme ajan erittäin hyvät. Ihmiset suosittelevat meitä mielellään, iloitsee Johanna Huhta.
Kuopion Pohjola Terveydessä työskentelee usean erikoisalan huippuja ja erinomainen henkilökunta.
-Hyvä asiakaskokemus syntyy motivoituneesta, hyvinvoivasta ja osaavasta henkilökunnasta, joten olen hyvin ylpeä, kertoo Huhta.
Ortopedia ja käsikirurgia ovat toiminnan ydin. Yleisortopedian lisäksi vastaanottoa pitävät polviin, jalkateriin, käsiin, olkapäihin ja selkiin erikoistuneet ortopedit samoin kuin kuntoutuksessa apuna toimivat fysioterapeutit ja toimintaterapeutti. Kuopiosta löytyy myös erittäin hyvin varusteltu kuntosali, joka on asiakkaiden käytössä omaehtoisen kuntoutuksen ja ennaltaehkäisevän hoidon tukena.
Pohjola Terveyden asiakkaina käy myös paljon urheilijoita ja kuntoliikkujia. Urheiluseurayhteistyötä onkin ehditty käynnistää ja Pohjola Terveyden palveluihin luottaa jo mm. Puijon Pesis ja Cheer Stars ry.
Kirjoittaja: Susan Patronen