Kesäkuussa järjestettävä Kuopio Tanssii ja Soi on Pohjoismaiden suurin, monipuolisin ja vanhin tanssitaidetapahtuma. Ensimmäinen festivaali järjestettiin jo vuonna 1969. Loppu onkin historiaa, sillä tapahtuma on sittemmin kasvanut huimiin mittoihin.

Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään tänä kesänä 14.-20.6., joten tanssista ja kulttuurista saadaan nauttia kokonaisen viikon verran. Festivaaliviikko koostuu pääohjelman esityksistä, vapaan pääsyn ohjelmasta, lähes 70 tanssikurssista ja monesta muusta oheisohjelmasta, kuten tanssiin liittyvistä seminaareista ja keskusteluista. Voisi sanoa, että Kuopion kaupunkikuva suorastaan täyttyy tanssista festivaaliviikon aikana.

Hiphop-vaikutteita, näköaistilla leikittelyä ja gaalahuumaa

Tapahtuman pääohjelma pitää sisällään monipuolisia tanssiesityksiä lukuisilta kansainvälisiltä ja kotimaisilta tanssin ammattilaisilta ja huippuryhmiltä. Luvassa on muun muassa koskettava, mutta huumorilla höystetty tragikomedia mustan kehon historiasta ”D’un Rêve”, joka sisältää myös musikaalimaisia piirteitä.

Brasilialaisen ryhmän Grupo de Ruan väkevässä teoksessa nähdään vaikutteita hiphopista. Belgialainen tanssiduo taas viihdyttää yleisöä sirkuksen ja tanssin yhdistämisellä ”Through the Grapevine”-esityksessään.

Hätkähdyttäviä hetkiä tarjoilee myös sveitsiläinen Prototype Status, jonka esityksen jujuna on koko näyttämön kokoinen, tanssijoiden yläpuolella oleva peili. Hypnoottinen ja näköaistia huijaava esitys ei taatusti jätä yleisöä kylmäksi.

Festivaalin kruunaavat tanssigaalat, joita on tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksin kappalein. Aiemmilta vuosilta tuttu Genelec-gaala esittelee eri tanssilajeja laidasta laitaan. Lapset pääsevät nauttimaan myös omasta juhlahumustaan Lasten Gaalan myötä.

Etuja Lasten Gaalaan ja balettiin

OP Pohjois-Savolla ja Kuopio Tanssii ja Soi:lla on takanaan pitkä yhteistyö. Tänä vuonna OP:n omistaja- asiakkaat saavat huimia etuja festivaalin tapahtumiin.

OP Pohjois-Savo toimii Lasten Gaalan virallisena sponsorina, joten omistaja-asiakkaat pääsevät nyt alennetuin hinnoin nauttimaan koko perheen gaalahuumasta. Aikuisten lipun etuhinta on 14,50 e (norm. 27 e) ja lastenlipun etuhinta 4,50 e 18.6. klo 12 esitykseen.

OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaana pääset tutustumaan edullisesti myös nykybaletin maailmaan. Festivaalilla nähdään tanskalainen Kammerballetten, joka yhdistää esityksessään nykybaletin ja elävän kamarimusiikin. Omistaja-asiakkaana saat lipun 20.6. esitykseen merkittävään etuhintaan 37,00 e (norm. 57 e).

Tanssi kuuluu kaikille

Pitääkö tanssista nauttiakseen olla alan ammattilainen? Ei suinkaan, ja Kuopio Tanssii ja Soi:n yhtenä tavoitteena onkin tuoda tanssi lähemmäs ihan jokaista. Festivaalilla pääset tutustumaan tanssitaiteeseen monipuolisesti maailmanluokan huippujen esitysten myötä tai osallistumalla itse vaikkapa tanssikursseille.

Vapaan pääsyn ohjelmaa on runsain mitoin, ja muun muassa Kuopion torilla ja Musiikkikeskuksella päästään ihailemaan alan harrastajien taidokkaita tanssiesityksiä. Tapahtumassa on ohjelmaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Tanssi kuuluu kaikille!

Tulit yksin tai yhdessä, tervetuloa Kuopioon luomaan ikimuistoista tanssitaidefestivaalia!

Edut ovat voimassa 16.2-20.6.2023 tai niin kauan kuin lippuja riittää. 2 lippua / omistaja-asiakas. Voit lukea lisää omistaja-asiakkuudesta täältä.