Kokemusta monenlaisista työtehtävistä

Saaralta löytyy kokemusta useista työtehtävistä, kuten asuntokaupan arjesta ja hänellä on takana myös K-kauppiasura lähikaupasta Citymarkettiin. Nykyään Saara työskentelee kansainvälisen myynnin apulaisprofessorina ja Kauppatieteiden laitoksen johtajana Itä-Suomen yliopistossa. Saaran työura on alkanut hyvin erilaisista tehtävistä verrattuna nykyisiin työtehtäviin.

− Varsinainen työelämä alkoi kuitenkin päiväkodista 1990-luvun alussa, Saara paljastaa.

Elsa työskentelee Itä-Suomen yliopistolla projektitutkijana. Hän on terveystaloustieteiden filosofian tohtori ja erityisosaamisena hänellä on organisaatiouudistukset sekä johtaminen. Aiemmalta koulutukseltaan Elsa on fysioterapeutti.

− Työurani on ollut kohtuullisen monipuolinen käsittäen niin kuntoutumiskeskuksessa, sairaalassa, terveyskeskuksessa, yksityisessä yrityksessä kuin yrittäjänäkin toimimista. Sain työskennellä myös maan edellisen hallituksen suurimman uudistushankkeen maakuntauudistuksen muutosjohtajana Pohjois-Savossa, jolloin minulla oli mahdollisuus tutustua laaja-alaisesti koko Pohjois-Savon julkiseen toimintaan niin valtion kuin kuntien tehtävien osalta, Elsa kertoo.

Vapaa-aika harrastusten ja läheisten parissa

Saara kertoo harrastavansa innostuneesti kuntosalia, kävelyä musiikkia kuunnellen ja makoisia iltoja hyvän ruoan äärellä ystävien ympäröimänä.

− Myös mökkeily Kuusamon karussa luonnossa inspiroi yhä uudelleen. Kaksi lastamme ovat iloni, vaikka jo molemmat ovatkin melko lailla aikuisia ja omillaan olevia, Saara kertoo.

Elsan uusioperheeseen kuuluu hänen miehensä lisäksi 13-vuotias tytär sekä Kikka-koira.

− Vapaa-aikaani vietän mökkeillen, lukien, vaeltaen mieheni- sekä lenkkeillen Kikka-koiran kanssa, Elsa kertoo harrastuksistaan.

Uuden pestin tuomat mahdollisuudet

Saara on iloinen ja otettu mahdollisuudesta osallistua OP Pohjois-Savon hallitustyöskentelyyn. Hän aloittaa hallituksessa innostuneella, avoimella ja uteliaalla mielellä.

− Odotan oppivani paljon uutta pankkimaailmasta ja sen toiminnasta sekä pääseväni mukaan kiinnostaviin keskusteluihin pankin ja talouden asiantuntijoiden seurassa, Saara toteaa.

Elsa on toiminut aikoinaan ensin Kuopion Osuuspankin edustajistossa, jonka jälkeen hänet kutsuttiin Kuopion Osuuspankin hallintoneuvostoon syksyllä 2003. Vuonna 2011 Pohjois-Savon Osuuspankki muodostui Iisalmen, Kuopion ja Varkauden osuuspankkien yhdistymisessä. Elsa uskoo elinikäiseen oppimiseen, joten hän uskoo hallitustyöskentelyn syventävät talous- ja pankkialan osaamista.

− Olen ns. "pitkän linjan" osuuspankkilainen. Minulla oli ilo olla jatkamassa osuuspankin hallintoneuvostossa edelleen syksyyn 2019, jolloin sain kutsun hallituksen jäseneksi. Työni Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen jäsenenä aloitan nöyrin mielin. Toivon, että voin omalta osaltani olla edistämässä Pohjois-Savon Osuuspankin ja koko Pohjois-Savon yritysten kasvua sekä asukkaiden elinvoimaisuutta, Elsa toteaa.

Uuden vuoden talouden näkymiä

OP Pohjois-Savon hallituksen puheenjohtaja Matti Niirasen mielestä talouden näkymät olivat jo alkuvuodesta yhtä sumuiset kuin silloinen sää.

− Koronavirus on aiheuttanut ”taloustsunamin”, jonka lopullisia vaikutuksia on mahdoton arvioida. Joka tapauksessa maailmantalous ja Suomen talous kärsivät tilanteesta. Toivottavasti kriisi menee mahdollisemman nopeasti ohi ja sen vaikutuksia päästään korjaamaan. Alkuvuodesta velloneet maailmantalouden myrskyt, kauppasodat ja brexit olivat jo näyttämässä laantumisen merkkejä, kun korona iski. On selvää, että Suomen hallituksen ja talouspäättäjien toimet kohdistuvat kuluvan vuoden ajan ja vielä useita vuosia eteenpäin koronan aiheuttamien taloudellisten ongelmien hoitamiseen.

OP Ryhmä on selvinnyt lähes 120 vuoden ajan sodista ja talouskriiseistä, joten Matti vakuuttaa, että myös tästä selvitään ja sama koskee OP Pohjois-Savoa.

OP Pohjois-Savon hallituksen uudet jäsenet Saara Julkunen (alarivi, toinen vasemmalta) ja Elsa Paronen (alarivi, oikealla). Hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen (alarivi, toinen oikealta).

OP Pohjois-Savon kotisivut

OP Pohjois-Savon esittely

OP Pohjois-Savon hallitus, hallintoneuvosto ja edustajisto