Teemme yhdessä hyvää lasten ja nuorten hyväksi
Lisää aiheesta
OP Pohjois-Savo myöntää tänä vuonna Teemme yhdessä hyvää -lahjoituksia yhteensä 15 000 euroa. Lahjoitusten hakuaika on 15.9.-10.10.2021, ja niitä voi hakea paikallinen yleishyödyllinen yhdistys tai muu yleishyödyllinen toimija. Lahjoitukset myönnetään kohteille, jotka sopivat pankin arvoihin; ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Mitä hyvää yhdistykset ovat tehneet vuoden 2020 lahjoituksilla?
Tukea oppimateriaaleihin ja harrastuksiin
Kuopion Pelastakaa Lapset ry on aiemmin saanut 2 200 euron Teemme yhdessä hyvää -lahjoituksen Eväitä elämälle -kampanjaansa, joka on valtakunnallinen ohjelma ja käytännössä paikallisyhdistyksen ainut avustusmuoto muiden yrityksiltä saatujen avustusten ohella.
Lahjoitusten kokonaismäärästä on jaettu toisen asteen opiskelijoille oppimateriaalitukea, joista suurin yksittäinen summa on 350 euroa. Avustusta voi anoa myös peräkkäisinä vuosina eli enimmillään siis kolmena vuotena. Viime vuonna oppimateriaalitukea sai 33 opiskelijaa.
-Esimerkiksi jokainen sosiaalialan opiskelija ei lupauksista ja oppivelvollisuuslaista huolimatta ole saanut tietokoneita opiskeluaan varten. Annamme Suomalaiseen Kirjakauppaan maksuosoituksen, jonka mukaan lahjan saanut voi lunastaa itselleen oppikirjoja ja muita opiskelutarvikkeita, puheenjohtaja Eeva Heinonen kertoo.
Yhdistys antaa OP Pohjois-Savon avustuksen turvin myös tukea harrastuksiin esimerkiksi motorisen kehityksen vuoksi liikuntaa tarvitseville lapsille. Tukea on annettu myös esimerkiksi cheerleader-harrastukseen, uintiin, judoon sekä pianotunneille. Lahjoituksen sai viime vuonna lähes sata lasta.
Kuopion Pelastakaa Lapset on myöntänyt harrastustukea vuosittain yli 20 000 euroa. Heinosen mukaan yhdistys on tehnyt hyvää työtä vuosien ajan tukemalla lasten harrastustoimintaa ja oppimateriaalien hankintaa. Yhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin ja tässä toiminnassa pankin lahjoitukset ovat olleet merkittäviä.
Lisäksi valtakunnalliselta Pelastakaa Lapset -järjestöltä on saatu myös Kuopioon rahaa ruoka-avustuksia varten. Esimerkiksi viime vuonna Kuopiossa jaettiin tähän tarkoitukseen 440 kappaletta 70 euron lahjakorttia ja tänä vuonna sata kappaletta 50 euron lahjakorttia.
Toivalan Urheilijat kunnosti kenttäalueen
Toivalan Urheilijat (ToU) on rakentanut eri tahojen kanssa yhteistyössä kunnan vuokratontille Tanhulan tekonurmijalkapallokentän. Kenttää käyttävät ilmaiseksi myös päiväkodit ja koulut sekä frisbee-golfin ja golfin harrastajat.
Nyt vaihdoimme kentän valot LED-valoiksi. Lisäksi uudistimme kentän parkkipaikkaa niin, että korjasimme suojatien kohdalle liittymän suoraan kentälle. Näin pyöräilijät ja jalankulkijat eivät kohtaa autoja ja kentälle tulo saatiin turvalliseksi. Tämä oli iso ponnistus seuralle, joten kiitos kuuluu myös kaikille talkoisiin osallistuneille, ToU:n puheenjohtaja Vesa Korhonen kiittelee.
- Saimme OP Pohjois-Savolta kentän parannuksiin 1 500 euroa, mistä olemme hyvin kiitollisia. Olemme muutenkin hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön pankin kanssa.
Korhosen mukaan OP Pohjois-Savon tuki oli merkittävä, mutta projekti oli niin iso kustannukseltaan, että seura haki ja sai tukea myös muualta.
Toivalan Urheilijat ry on vuonna 1945 perustettu perinteikäs, noin 700 jäsenen urheiluseura, joka toimii kasvattajaseurana yhteistyössä alueen vanhempien, yhteisöjen ja muiden seurojen kanssa.
ToU:ssa keskitytään jalkapalloiluun ja futsaliin. Sarjajoukkueiden lisäksi seurassa on myös harrasteryhmät naisille ja pojille.
Myös Tanhulan liikuntasalissa käy paljon ulkopuolisia ryhmiä kuten päiväkoteja ja vanhusryhmiä, joten ToU on kehittämässä koko seutua.
Viiden vuoden kuluttua kentän tekonurmi pitää uusia, mikä merkitsee noin 350 000 euron kustannusta.
-Toivoisimme, että lähialueen yrittäjät, jotka pystyisivät auttamaan ja tukemaan seuroja, tekisivät sen. Seurojen tekemä työ yhteiskunnallisten terveysvaikutusten hyväksi on valtava, Korhonen sanoo.
Lue lisää:
Tutustu Teemme yhdessä hyvää -kampanjaan ja hae lahjoitusta 10.10. mennessä