Hiiop! tuo hyväntekeväisyyden joustavasti osaksi henkilöstön arkea
Lisää aiheesta
Hiiop! on OP Ryhmän yritysvapaaehtoistyön malli, joka käynnistettiin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Myös OP Tampereessa on tuosta lähtien voinut tehdä vapaaehtoistyötä palkallisella työajalla.
Asiakkuusasiantuntija Marjo Viitasalo kertoo, että verenluovutus on ollut hänelle aina mieleinen tapa tehdä hyväntekeväisyyttä. Hän on aloittanut verenluovuttamisen heti täytettyään 18 vuotta.
– Kaiken kaikkiaan olen käynyt luovuttamassa verta 108 kertaa. Se on niin sanotusti mun juttu, naurahtaa Viitasalo.
Viitasalo on kiitollinen siitä, että työnantaja on mahdollistanut sen, ettei verenluovuttaminen ole jäänyt välistä hektisen arjen vuoksi. Hän on käynyt luovuttamassa verta työajalla kolme kertaa vuodessa aina vuodesta 2017 lähtien.
– Moni saattaisi jättää verenluovutuksen välistä esimerkiksi sen vuoksi, että pitkän työpäivän jälkeen lapset odottavat päivällistä kotona, Viitasalo pohtii.
Työntekijät saavat järjestää ja organisoida vapaaehtoistyöpäivän omatoimisesti. Henkilöstöasiantuntija Terhi Paattilammi kertoo, että monet työntekijät valitsevat hyväntekeväisyyskohteen oman kiinnostuksen mukaisesti.
– Yksi on osallistunut Suomen Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin kanssa luonnonhoitotalkoisiin, ja toinen on ollut paistamassa munkkeja Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapputapahtumassa. Kolmas puolestaan on ollut ulkoiluttamassa vanhuksia Koukkuniemen vanhainkodissa, Paattilammi muistelee.
Henkilöstölle esitellään vuosittain erilaisia Hiiop! -kohteita, joiden valintaan haetaan inspiraatiota OP Tampereen vastuullisuusohjelmasta ja sen pääteemoista. Ohjelma on jaettu kolmeen pääteemaan: ilmasto ja ympäristö, ihmiset ja yhteisöt sekä hyvä hallintotapa. Osa työntekijöistä onkin saanut kipinän hyväntekeväisyyteen vasta kuultuaan mahdollisuudesta vapaaehtoistyöpäivään.
– Olen aina halunnut tehdä hyväntekeväisyyttä, mutta en ole tiennyt mitä kautta voisin olla hyödyksi, ja rehellisesti sanottuna en ole saanut aikaiseksi ottaa selvää. Hiiop! on kannustanut minua paljon, sillä olen sen innoittamana löytänyt erilaisia hyväntekeväisyyskohteita ja päässyt alkuun hyväntekeväisyydessä, kertoo asiakkuusasiantuntija Juulia Palmu.
Palmu valitsi ensimmäiseksi kohteekseen lastensairaalan. Hän oli puvustajana mukana muotinäytöksessä, jonka tuotoilla kerättiin rahaa silloin rakenteilla olleelle lastensairaalalle.
– Tuntui palkitsevalle, kun näin kaikkien olevan fiiliksissä siitä, että he olivat mukana auttamassa. Sain myös läheisiltäni osakseni paljon rakkautta, koska olin valinnut ensimmäiseksi hyväntekeväisyyskohteekseni nimenomaan lastensairaalan, Palmu kertoo.
Saatuaan ensimmäisen kosketuksen hyväntekeväisyyteen, Palmu on ollut mukana muun muassa Suomen Punaisen Ristin toiminnassa. Siellä hän on kerännyt ja jakanut ruokakasseja niitä tarvitseville sekä rakentanut hätämajoituksia Ukrainasta tulleille pakolaisille.
Seuraavaksi Palmu suuntaa yksilövalmentajaksi taloustaitohankkeeseen, jossa OP ryhmän vapaaehtoiset työntekijät pitävät alueillaan nuorisotyön kautta löytyneille nuorille taloustaitokoulutusta. Hän auttaa tehtävässä syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, jotka haluavat apua taloutensa hallinnassa.
– Mielestä on hienoa, että voin tehdä hyväntekeväisyyttä myös omalla alallani eli talouteen liittyvien aiheiden parissa, lisää Palmu.