Vau! Miten Tampereen seudulla voi olla tällainen paikka? Näin hämmästelevät Laukossa ensimmäistä kertaa vierailevat – ja tulevat toistekin. Viime kaudella kohteessa kävi noin 36 000 asiakasta, ja tänä kesänä luvun ennakoidaan nousevan lähes 50 000:een.

Laukko mainitaan historiallisissa asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1416. Kartanon nykyinen omistaja, kulttuuri- ja taidehistorioitsija Liisa Lagerstam avasi lapsuudenkotinsa yleisölle kesällä 2016 miehensä Jouni Minkkisen kanssa.

– Esittelimme aluksi kartanomiljöötä, omia taidekokoelmia ja antiikkia. Kohde oli suosittu, mutta siinä ei ollut vaihtuvuutta. Asiakkaat haluavat aina uutta nähtävää ja sellaista, joka houkuttelee myös kauempaa Laukkoon, hän taustoittaa.

LiisaLagerstam_kuvajataulu_MaritaLiulia-scaled1.jpg
– Tänä vuonna Laukossa nähdään nykytaiteellista särmää ja lumoa, jota ihmiset kartanomiljöössä kaipaavat, lupailee kartanon omistaja Liisa Lagerstam. Kuva: Marita Liulia

Nyt yhden toiminnan kivijalan muodostavat nykytaiteen näyttelyt. Tänä vuonna mukana ovat Hannu Väisänen, Lauri Laine, Marita Liulia, Carolina von Schantz ja Tapani Kokko, joiden teoksista pääosa on tehty varta vasten Laukkoon.

Näyttelyiden puistomusiikki on sittemmin laajentunut rennon tyylikkäiksi keikoiksi ja konserteiksi, joita tähdittävät tänä kesänä muun muassa Behm, Vesterinen, Waltteri Torikka ja J. Karjalainen. Suosiosta kertoo se, että parin tuhannen kausikortin satsi myytiin loppuun yhdessä päivässä.

– Keikkalippuun kuuluu sisäänpääsy näyttelyihin, eli samalla altistamme ihmiset nykytaiteelle, Lagerstam naurahtaa ja kertoo, että tavoitteena on tuottaa ihmisille iloa, vetää täysillä ja yrittää parhaansa satoi tai paistoi.

Tänä kesänä keikoille pääsee oman auton tai bussikyydin lisäksi Tampereen keskustasta Laukontorilta Hopealinjojen m/s Silver Moon -laivan kyydissä pitkin Pyhäjärven vanhinta risteilyreittiä.

Laukon tarjontaa täydentää ravintola, jossa voi nauttia makuelämyksistä upeassa miljöössä.

Laukko_Lagerstam ja Keskiö.jpg
Laukon kartanon Liisa Lagerstamin ja OP Tampereen asiakkuusjohtaja Juha Keskiön yhteistyö alkoi 2013 suurella korjausrakentamishankkeella, jossa muun muassa muutettiin entisten työntekijöiden asunnot vuokra-asunnoiksi. Tuloksena syntyi 2000-luvun kartanokylä, joka luo yhteisöllisen pohjan muulle toiminnalle. Kuva: Marjaana Lehtinen

 ”Meidän Rivieramme on tässä”

Kymmenen vuoden takaisesta sukupolvenvaihdoksesta lähtien kartano on tehnyt yhteistyötä OP Tampereen kanssa. Asiakkuusjohtaja Juha Keskiö tuntee yrityksen kehityskaaren läpikotaisin.

– Monesti olemme istuneet Juhan kanssa ja jutelleet siitä, mihin suuntaan kehitämme yritystoimintaa. Pankin paikallisuus on meille tärkeää eli se, että siellä on ihmisiä, joille voimme soittaa suoraan. Olemme soittaneet Juhalle jopa Teneriffalta, kun pankkikortti ei toiminut. Meillä on aina ollut tunne, että olemme tärkeitä pankille, mikä ei ole nykymaailmassa enää itsestäänselvyys, Lagerstam sanoo.

Keskiö on kokenut mukanaolon mielenkiintoiseksi, koska uudenlaiselle kartanotoiminnalle ei ollut mitään vertailukohtaa. Vaikka on kyse kulttuurista, se on silti myös liiketoimintaa.

Lagerstam korostaa kehittämismatkan olevan heille päämäärä, josta he nauttivat.

– Emme odota yrityksen myymistä ja muuttoa Rivieralle vaan meidän Rivieramme on tässä. Aioimme hioa tätä timanttia, sillä on hienoa olla edelläkävijä tällaisessa toiminnassa. Laukko on yksi harvoista paikoista Suomessa, joka tulee toimeen omalla kulttuuriliiketoiminnallaan. 

 

Laukon kartano avaa ovensa kesävieraille 7.6. Tutustu Laukkoon tästä!

Ota yhteyttä OP Tampereen yritys- ja yhteisöpalveluiden asiantuntijoihin.

Pääkuvassa: Laukon kartanon pohjoismaista uusklassismia edustavan päärakennuksen rakennutti tamperelainen paperitehtailija ja taidemesenaatti Rafael Haarla vuonna 1931. Se sijaitsee samalla paikalla, jolla Laukon omistajat ovat asuneet aina Klaus Kurjen päivistä.