Pankki muuttuu hiilineutraaliksi askel askeleelta
Lisää aiheesta
Vuoteen 2025 mennessä OP Tampere aikoo olla toiminnaltaan hiilineutraali. Kestävän talouden edistäminen vaatii niin isoja kuin pieniä tärkeitä tekoja.
OP Tampereen Hämeenkatu 12:n eli pankin päätoimipisteen katolle asennetaan 68 aurinkokeräintä:
– Haluamme vähentää hiilidioksidipäästöjä konkreettisilla toimenpiteillä ja olemme sitoutuneet OP Ryhmän yhteisiin tavoitteisiin. Niitä ei saavuteta yhdellä keinolla, vaan tarvitaan muutoksia monella taholla, sanoo OP Tampereen riskienhallinnasta ja taloudesta vastaava johtaja Jari Pimiä.
Uusien aurinkokeräimien arvioidaan tuottavan vuodessa noin 25 000 kilowattituntia ympäristöystävällistä sähköä, mikä vastaa noin 1,5 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista energiankulutusta. Katolla tuotettu aurinkoenergia muodostaa vain murto-osan pankin käyttämästä sähköstä, mutta edustaa yhtä isoa ja tärkeää askelta matkalla kohti päästötöntä tulevaisuutta.
Pankkitoiminta ei lukeudu pahoihin energiasyöppöihin, mutta sähköä kuluu toimitilojen lämmitykseen, jäähdyttämiseen ja valaisemiseen sekä työasemien pyörittämiseen.
– Merkittävin asia päästöjen vähentämiseksi on se, että käytämme OP Ryhmän keskitetysti hankkimaa päästötöntä ja uusiutuvaa tuulienergiaa, Pimiä lisää.
Eteenpäin arkisilla ja pienillä teoilla
Hiilineutraaliuden tavoite näkyy monessa asiassa. Kun Pimiä tai joku muu pankin työntekijöistä lähtee asiakastapaamiseen keskustan ulkopuolelle, matka taittuu yhteiskäytössä olevalla sähköautolla. Hämeenkadun toimipisteen autotalliin on raivattu tilaa pyöräparkille, jotta työntekijät voivat suosia työmatkansa taittamista polkupyörällä.
– Lisäksi olemme mukana WWF Green Office -ympäristöohjelmassa, jonka kautta yritämme pienentää pankin hiilijalanjälkeä ja kuluttaa luonnonvaroja järkevästi, Pimiä painottaa.
Askeleita kohti kestävämpää pankkitoimintaa otetaan pienillä arkisilla teoilla, kuten lajittelemalla jätteitä entistä tarkemmin, minimoimalla henkilöstöravintolan ruokahävikkiä ja pian myös käyttämällä tulostimissa vain FSC-sertifioitua tai kierrätyskuitupaperia.
”Joku” ei tee vaan jokainen itse
Jari Pimiä haluaa edistää hiilineutraalia tulevaisuutta paitsi työssään myös sen ulkopuolella. Auto jää monta kertaa viikossa seisomaan kotipihaan, kun mies hyppää sähköavusteisen pyöränsä selkään ja polkee töihin.
– Merkittävin ja konkreettisin oma panostukseni on ollut omakotitalomme lämmitysmuodon muuttaminen öljylämmityksestä maalämpöön toista vuotta sitten. Jokainen meistä pystyy jollakin tavalla – enemmän tai vähemmän – vaikuttamaan kestävämpään tulevaisuuteen. Se kuuluisa ’joku’ ei tee näitä asioita vaan ihan jokaisen meistä pitää aktivoitua. On vain valintakysymys, miten itse voi vaikuttaa.