Tamperelaisen Ismon silmiin osui juttu, jossa oli haastateltu Koneen omistajaa siitä, kuinka tämä oli rikastunut virtuaalivaluutoilla.

Ismo klikkasi jutun linkistä sijoitusyhtiön sivuille ja maksoi 250 euron rekisteröitymismaksun. Seuraavana päivänä hänelle soitti moitteetonta englantia puhuva mies, joka esittäytyi Ismon henkilökohtaiseksi sijoitusneuvojaksi. Hän selvitti vakuuttavasti, miten 10 000 euron sijoituksella pääsee nopeasti parempaan tuottoon kuin muissa sijoitusrahastoissa.

Pitkän puhelun aikana Ismo asensi tabletilleen ohjelman, jonka kautta sijoitusyhtiö sai laitteeseen yhteyden ja hän itse pystyisi seuraamaan sijoituksen kehitystä ja kotiuttamaan voittoja tililleen. Ismo siirsi OP:n tililtään sijoitusrahastoon 10 000 euroa.

– Sen jälkeen minulle tuli välittömästi outo olo. Eihän kukaan saa seurata, miten siirrän rahojani. Heti kun lopetimme puhelun, kävin tutkimassa, mitä yhtiöstä kirjoitetaan. Kävi ilmi, että sillä oli epämääräinen maine. Tajusin, että olin mennyt pahasti lankaan ja että kyse oli huijauksesta.

Mies soitti OP Tampereen konttoriin, josta neuvottiin tekemään rikosilmoitus. Samalla kuoletettiin pankkikortit. Seuraavana aamupäivänä hän sai uudet pankkitunnukset, ja OP lupasi tehdä voitavansa rahan palauttamiseksi Slovakiassa sijaitsevan pankin tililtä.

– Viikonloppu oli kärsimystä ja maanantaina tuli viesti, että rahat on saatu takaisin. Tabletista poistettiin sijoitusfirman ohjelma. Huijarit olisivat voineet tyhjentää kaikki tilini; nyt menetin vain 250 euroa. Saan firmasta edelleen soittoja ja viestejä, mutta en vastaa niihin!