Kevään korvalla korkojen lasku ei vielä merkittävissä määrin tuonut ryntäystä markkinoille, ja kuluttajien mieli pysyi varovaisena. Kun sitten kesä alkoi tehdä tuloaan, omakotitaloille oli kuin olikin syntynyt kysyntää, ja erityisesti kehyskunnissa.

Moni lapsiperhe lähti etsimään omaa kotia ja erityisesti omaa pihaa. Varovaisesti, mutta päättäväisesti, edettiin ihan kaupoillekin asti.  Moni kehyskunta kuten Tuusula ja Hyvinkää nousivat kauppamäärissä huimille sijoille. Isoista kaupungeista Espoo piti paikkansa pääkaupunkiseudun veturina.

Asuntomarkkina piristyi korkojen laskun myötä

Syksyn tultua korkojen lasku sekä sähkönhinnan pysyminen maltillisissa rajoissa toi monille varmuutta oman talouden kantokykyyn, ja asuntokauppa lähti hiljalleen nousu-uralle.

Nyt voi jo todeta, että kaikenlaiset asunnot tekevät jälleen kauppansa. Yksiöillekin on löytynyt ostajia, hintataso on pääkaupunkiseudulla vakiintunut ja löytänyt uuden vakaan tason. Pääkaupunkiseutu nousi kuitenkin niukasti plussalle verratessa vuoteen 2023, kun kehyskunnat ylsivät selvästi parempaan tulokseen. 

Viime vuodesta 2024 ei jää paljon muisteltavaa asuntokauppojen numeroiden, eikä uudistuotannonkaan lukujen osalta. Itselleni viime vuosi oli kuitenkin muutosten vuosi.  Aloitin helmikuun alussa OP Koti Uusimaassa toimitusjohtajana. Tulin muuttokuormani kanssa Helsinkiin. Olen löytänyt Uudeltamaalta aivan uusia paikkoja, Helsingin upeat puistot ja saanut liudan uusia upeita työkavereita. Pääsin seuraamaan Suomen parhaiten sykkivää asuntomarkkinaa. 

Vuodesta 2025 valoisampi asumisen vuosi

Olen varma, että varovaisuus asuntomarkkinoilla väistyy vähitellen välttämättömän edessä. Me OP Kodissa uskomme, että vuonna 2025 päästään jälleen näkemään iloisia kodinvaihtajia, jotka uskaltavat jatkaa elämää epävarmuuksien maailmassa. Sillä elämä on juuri nyt ja tässä, eikä sitä kannata odottaen tuhlata.

Vuodesta 2025 tulee asuntomarkkinoilla edeltäjäänsä valoisampi!