Edustajiston vaalit antavat jokaiselle omistaja-asiakkaalle mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millainen edustajisto omassa osuuspankissa on ja miten omistaja-asiakkaiden ääni tuodaan kuuluviin oman osuuspankin hallinnossa. Edustajiston yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin valita jäsenet osuuspankin hallintoneuvostoon. Hyvä edustajisto kuvastaa monipuolisesti kaikkia pankin omistaja-asiakkaita. Osuuspankkien edustajistoihin tarvitaan aktiivisia omistaja-asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja tuovat mukanaan oman asiantuntemuksensa.

Omistaja-asiakkailla ylin päätösvalta

Osuuspankin tehtävänä on harjoittaa pankkitoimintaa omistaja-asiakkaidensa taloudellisen menestyksen tukemiseksi. Toimintaa harjoitamme osuuskuntamuodossa, joka eroaa monin tavoin monille tutummasta osakeyhtiöstä. Yksi merkittävimmistä eroista on se, että osuuspankissa ylintä päätösvaltaa käyttävät omistaja-asiakkaat.

Omistaja-asiakkaidemme päätösvalta vaaleissa korostaa pankkimme ja OP Ryhmän arvoja – ihmisläheisyyttä, vastuullisuutta ja yhdessä menestymistä. Mielestäni edustajiston vaalit ovatkin loistava ilmentymä pankkimme osuustoiminnallisesta perustasta ja tärkeästä tehtävästä palvella omistaja-asiakkaitamme.

Äänestä tai asetu ehdolle

Kannustan kaikkia omistaja-asiakkaitamme olemaan vaaleissa aktiivisia ja käyttämään äänioikeuttaan. Mikäli koet yhteisten asioiden edistämisen tärkeäksi, kannustan myös asettumaan ehdolle vaaleissa.

OP Uusimaassa edustajistoon valitaan 100 edustajaa. Kaikki 31.5. mennessä OP Uusimaan omistaja-asiakkaaksi liittyneet asiakkaat ovat oikeutettuja äänestämään vaaleissa. Edustajiston vaaleissa äänioikeutettuja ovat myös alaikäiset. Ehdokasilmoituksia otetaan vastaan 21.8-11.9.2025 ja äänestysaika on 3.-13.11.2025. Tulokset julkaistaan 5.12.2025.

Tuomas Aulanko, OP Uusimaan lakiasiainjohtaja, vaalilautakunnan jäsen

Lue lisää edustajiston vaaleista.