Elokuvatuottaja Ilona Tolmunen, 31, diplomi-insinööri Jarmo Kuivaniemi 37, ja 1,5-vuotias Seela viihtyvät viidennen kerroksen soukkalaiskolmiossaan mainiosti. Muutto kesällä 2018 oli helppo: kampsuja kannettiin neljä kerrosta ylemmäs samassa, tutussa rappukäytävässä.

– Järjestely oli tosi kätevä siinäkin mielessä, että saimme pitää vanhan kotimme uuden asunnon remontin valmistumiseen asti, Ilona toteaa.

Päätös juuri tämän kodin hankkimisesta oli helppo. Jarmo oli vuosia sitten Oulusta pääkaupunkiseudulle muuttaessaan tehnyt perusteellisen pohjatyön hyvistä taloyhtiöistä ja sopivista seuduista. Hintaa ja laatua vertailtuaan hän oli päätynyt Soukkaan. Ilonakin oli ehtinyt asua vuonna 1970 valmistuneessa talossa Jarmon kanssa vuodesta 2016. Pariskunta ei nähnyt uutta kotia etsiessään tarpeelliseksi vaihtaa aluetta.

– Katselimme kyllä muutaman kuukauden ajan muitakin asuntoja Soukan ja Matinkylän väliltä, mutta aina mietimme samaa: jos vain löytyisi yhtä hyvin hoidettu taloyhtiö, kuin missä jo asuimme. Kun asunto sitten tuli myyntiin samasta rapusta, me kävimme katsomassa sen ja laitoimme tarjouksen heti sisään, Ilona tuumaa.

Ilona oli remontin edetessä ja muuton aikaan viimeisillään raskaana, mutta sisarukset ja kaverit tulivat onneksi avuksi – etenkin, kun Seela päätti tulla maailmaan kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, aivan elokuun alussa.

Remppaa riitti

Perheen ostama asunto oli pinnoiltaan pitkälti alkuperäisessä kunnossa. Vuonna 2010 oli kuitenkin tehty putkiremontti, minkä yhteydessä kylpyhuone ja vessa oli laitettu kuntoon.

Kaikkein työläin ja kallein remontoitava oli keittiö. Se oli kummallinen sokkelo: huoneen keskellä kohosi omituisena tilanjakajana kaapisto lavuaareineen. Epäkäytännöllinen järjestely esti myös valon pääsyn huoneeseen. Niinpä tilanjakaja ja isot lasiovet purettiin, jolloin keittiökalusteet saatiin avarasti kahdelle seinälle.

-Remonttimiehellä oli iso työ, mutta toisaalta oli ihanaa saada tehdä keittiö juuri sellaiseksi, kuin itse halusimme, sillä se on meille tärkeä huone.

Keittiöön teetettiin harmaa kivilattia ja ammattilaiset hoitivat myös vesi- ja sähkötyöt.

Olohuoneessa lattia mietitytti enemmän. Vanha ruudullinen tammiparketti ei alkuun oikein sytyttänyt, mutta toisaalta sitä olisi ollut surku purkaakin.

– Se oli kuitenkin vanha ja todella hyvässä kunnossa. Päädyimme lopulta vain hiotuttamaan ja lakkauttamaan sen, ja se olikin hyvä päätös. Uuden vastaavan tekeminen olisi tullut tosi kalliiksi, Ilona kertoo.

Makuuhuoneessa oli alunperin hienot, hyvin rakennusvuotensa muodin mukaiset petroolinsiniset tapetit, jotka Ilona olisi mieluusti pitänyt. Ne olivat kuitenkin ajan saatossa kellastuneet ja haisivat tunkkaisilta, joten oli fiksumpi siirto poistaa ne.

– Säästin kuitenkin yhden palan tapettia ja kehystin sen muistoksi. Maalasimme myös yhden makuuhuoneen seinistä samalla petrolinsinisellä, niin että alkuperäinen tunnelma edes vähän säilyi.

Remontti sujui suurelta osin ilman ihmeempiä yllätyksiä, mutta yksi sentään oli tarjolla. Se paljastui, kun makuuhuoneen raskaita vaatekaappeja käytiin purkamaan. Kävi ilmi, että kaapin takaseinä olikin kahden huoneen välinen seinä.

– Kun kaappi purettiin, kahden makuuhuoneen väliin jäi käytännössä vain yksi roikkuva vaneri. Siinä oli varmaan säästetty rakennusvaiheessa. Käytännössä meidän piti siis rakentaa väliseinä uudestaan. Teetätimme työn kiireessä ja eristys jäi heikoksi. Sen kanssa voi elää, mutta ensi kesänä laitamme sen varmaan parempaan kuntoon.

Hyvät kaupat

Ilona ja Jarmo säästivät hyvät rahat malttaessaan remontoida aikaa nähneen asunnon uuteen uskoon. Ilona kertoo, että asunnosta pyydettiin 178 000 euroa, mutta pariskunta sai hinnan tingattua 171 000 euroon. Remonttiin kului kokonaisuudessaan 23 000 euroa. Työn osuudesta voitiin laittaa 50 prosenttia molempien kotitalousvähennyksiin, joka vähensi epäsuorasti remonttikuluja noin 4000 euroa.

– Siitä keittiö vei ehdottomasti isoimman osan. Kalusteet ja muut kiinteät hankinnat maksoivat 9000 euroa ja työn osuus oli 5500 euroa. Jos kylpyhuoneet olisi pitänyt laittaa myös, olisi remonttirahaa kulunut vielä varmasti tuplasti lisää. Onneksi se remppa oli jo tehty! Ilona toteaa.

Asuntolainasta 75 prosenttia on Jarmolla ja loput 25 prosenttia Ilonalla. Kumpaisellakin on lainastaan jäljellä noin 40 000 euroa maksettavaa. Kodin ostaminen hiukan kauempaa Helsingin keskustasta oli suurelta osin myös taloudellinen järkiratkaisu.

-Käyn keskustassa töissä, ja matkaan toki kuluu aikaa, mutta siihen tottui nopeasti. Työskentelen epävarmalla alalla ja minusta tuntuu hyvältä, että lainamme ovat sen kokoiset, etteivät ne rasita arkea liikaa. Haluamme myös, että rahaa jää muuhunkin elämiseen.

Ilona ja Jarmo tietävät kohottaneensa asunnon hintaa tuntuvasti. Viereisestä rapusta oli hiljattain myynnissä samanlainen asunto remontoituna 205 000 eurolla. Jarmo myi myös oman kaksionsa samasta rapusta remontoituna 175 000 eurolla. Kaksikko otti huomioon myös asunnon arvonnousuun tulevaisuudessa.

– Uskomme myös, että asuntojen hinnat tällä alueella nousevat, kun takapihalle pääsee muutaman vuoden päästä metrolla. Siinä mielessä tämä oli hyvä sijoitus.

Seelallekin omat jutut

Sisustuksessa Jarmo ja Ilona ovat yhdistäneet vanhaa ja uutta. Värimaailmassa toistuvat petrolinsininen ja harmaa. Lempiyksityiskohdikseen Ilona nostaa olohuoneen kaksi suurta julistetta kultakehyksissä. Toinen on ostettu Tallinnan Fotografiskasta ja toinen elokuvafestivaaleilta.

– Hamstrailen kuvia ja julisteita ja tykkään koota niistä kollaaseja. Sohvan yläpuolella on esimerkiksi kokoelma valokuvia meistä ja läheisistämme, Ilona kertoo.

Myös asunnon näkymät miellyttävät koko perhettä. Koska talo on korkean kallion päällä, pohjoispuolen ikkunoista on hienot näkymät kauas sekä päivällä, että iltaisin kaupungin valojen loistaessa. Eteläpuolen parvekkeelta pilkistää selkeällä säällä Itämeri laivoineen.

Seelan tarpeita ja viihtymistä on mietitty myös. Hänelle on esimerkiksi sommiteltu olohuoneeseen oma pieni laatikkohylly, jossa omat kirjat ovat saatavilla sopivalla korkeudella.

-Myös eteiseen on tarkoitus laittaa naulakko, josta Seela saa helposti otettua omat vaatteensa ja laitettua ne kotiin tullessa oikealle paikalle. On kiva ajatus, että pienellä on omat juttunsa omalla tasollaan.

Lue seuraavaksi:

Miten rahoittaa remontti?

Etsitkö uutta kotia? Tutustu OP Kodin kohteisiin