Mikkeliläisten Hannele Laakkosen ja Ilkka Mikkosen kotona vietetään kiireetöntä maanantai-iltapäivää. 8-vuotias Hieta, 9-vuotias Eerika, 11-vuotias Kasper ja 14-vuotias Pinja ovat tulleet koulusta kotiin vähän aikaa sitten ja lojuvat tv-huoneen nojatuoleilla katsomassa Tatu ja Patu -elokuvaa. 5-vuotias Viktor nujuaa lattialla 13-vuotiaan Rasmuksen kanssa. 2-vuotias Taika pyrkii Hannele-äidin syliin. Ilkka-isä on vielä töissä.

Tänään ei tarvitse ehtiä iltamenoihin, sillä lasten harrastukset ovat pääosin keskiviikkona.

Perheen kouluikäisistä lapsista jokainen harrastaa tanssia, pojat breakdancea ja tytöt balettia tai katutanssia. Treenejä on kahdella eri tanssikoululla. Myös 2-vuotias Taika harrastaa tanssia.

Kun perheenjäseniä on yhdeksän, pienimpiä lapsia ei voi jättää yksin kotiin ja toinen vanhemmista tekee vuorotyötä, harrastuskuljetusten logistiikka on välillä melko haastavaa.

– Joskus edestakaisin ajellessa tai kyytejä järjestäessä mietin, että helpommalla pääsisi, jos näitäkään harrastuksia ei olisi. Mutta onneksi tätä on useimmiten vain yksi ilta viikossa, Hannele Laakkonen sanoo hymyillen.

Lapset joutuvat jakamaan huoneet

Suurperheessä aikataulusäätöä ja kuluja on väistämättä enemmän kuin pienessä. Hannele laskeskelee, että pelkästään lasten harrastuksiin kuluu noin 200 euroa puolessa vuodessa lasta kohden, eli noin 2800 euroa vuodessa.

– Lapset saavat harrastaa, mutta heidän täytyy valita sellaisia lajeja, joihin ei liity hirveästi varusteiden hankintaa, pelimatkoja tai talkootyötä. Sellaisiin ei riittäisi raha eikä aika.

Perheen loput harrastukset ovat ilmaisia ja löytyvät kotoa tai omalta pihalta.

Hannele, Ilkka ja lapset asuvat vanhassa rintamamiestalossa vain muutama kilometri kaupungin keskustasta, mutta aivan kuin maalla rauhallisen järven rannalla. Talvella järven jäälle aurataan hiihtolatu ja luistelurata, kesällä järvessä uidaan ja kalastetaan.

– Kotipihaa pidemmälle ei ole pakko lähteä, ja tykkäämme tehdä pihajuttuja, kuten luistella. Hermo menisi äkkiä, jos asuisimme kerrostalossa, eikä tämän kokoiselle sakille sopivaa asuntoa helposti löytyisikään.

Erityisesti talvisin perheen eteinen täyttyy monoista ja luistimista. Hannelen mukaan niitä löytyy kotoa lähes jokaisessa koossa. Jos sisarilta ei jää kokoja seuraaville, Hannele kyttäilee keväisin alennuksia, jolloin talviurheiluvälineitä saa halvemmalla seuraavaa talvea varten.

Asumistilaa riittää nykyään kohtalaisen hyvin. 200-neliöinen talo on aikoinaan ostettu edullisesti ja sitä on laajennettu sitä mukaa, kun perhe on kasvanut. Asumiskulut ovat pienen kaupungin liepeillä maltilliset. Talo lämpiää pitkälti puulla, ja vaikka vanhemmat kokkaavat isot määrät ruokaa päivittäin, ruoka valmistuu enimmäkseen leivinuunissa. Vesimaksukin on vain 35 euroa kuussa.

Makuuhuoneita on kodissa viisi, joista yksi kuuluu vanhemmille. Lapsista ainoastaan Pinjalla on oma pieni huone. Muut jakavat huoneen toisen sisaruksen kanssa.

– Kaikilla lapsilla ei edes tule olemaan omaa huonetta. He pärjäävät silti hyvin, sillä ovat tottuneet jakamaan. Useimmiten kaikki oleskelevat joka tapauksessa keittiön pöydän ääressä tai olohuoneessa.

Tarpeeksi isoa pöytää etsittiin päiväkaupalla

Keittiön pöydän ääressä tilaa sitten onkin. Ruokailutilassa seisoo valtava, halkaisijaltaan yli kaksimetrinen pyöreä pöytä, jonka ääreen mahtuisi isompikin suku. Paikallisen huonekaluliikkeen myyjä käytti työaikaansa kokonaisen päivän löytääkseen perheelle tarpeeksi ison kalusteen.

Myös perheen pyykkikone on isoimmasta päästä, yhdeksänkiloinen, ja se pyörii täytenä joka päivä.

– Kun edellinen pyykinpesukone muutama vuosi sitten hajosi, ainoa kriteerini uudelle koneelle oli, että sen pitää olla vähintään kahdeksankiloinen, jotta ehdin pestä vaatteita tarpeeksi.

Ruokaostoksia tehdään tarkasti harkiten

Kymmenen litraa maitoa, viisi litraa jogurttia ja mahdollisimman paljon tarjoustuotteita. Sellainen on Hannelen tai Ilkan tavallinen ostoslista ruokakaupassa. Tosin pariskunta ei tee listoja vaan tekee päätökset hinnan perusteella.

– Emme kauheasti suunnittele ruokia, vaan menemme kauppaan ja katsomme, mitä on tarjouksessa. Jos joskus olen suunnitellut jotain jauhelihasta, se jää hyllyyn, jos jotain muuta saa edullisemmin. Käytämme melko paljon hyväksi kauppaketjun ilta-alea. Esimerkiksi pieniä jugurttipurkkeja ostamme vain silloin, kun niissä on punaiset laput.

Ruokaa kuluu perheessä runsaasti. Maitoa menee joka aterialla kaksi kolme purkkia. Jugurttia hujahtaa joka aamu kaksi litraa, jos vanhemmat eivät ole vahtimassa.

– Muistutan usein lapsille, että ottakaa mieluummin leipää kuin jugurttia, sillä leipä on halvempaa.

Pariskunta sanoo oppineensa säästäväisiksi ruokaostoksissa ja kuluttavansa ruokiin noin 600 euroa kuussa.

Vaatteissa ei voi ostaa halvinta

Isomman siivun perheen arkimenoista haukkaavat lasten vaate- ja varustehankinnat. Toisin kuin voisi luulla, lapsille ei hankita mahdollisimman halpaa päälle pantavaa, vaan sellaista, joka kestää sisarelta toiselle.

– Laadusta on oltava tarkkana. Vaatteet kiertävät aika paljon, joten kertakäyttötavaraa ei kannata ostaa. Ostan vähän kalliimpaa ja käytän aikaa siihen, että kokeilen, millaista materiaalia vaate on, Hannele sanoo.

Hannele on suosinut vaatemerkkejä, joiden on huomannut kestävän hyvin kiertoa, esimerkiksi ruotsalaista Lingon & Blåbär -merkkiä. Lapsille ostetaan vaatteita myös marketeista, joista löytyy myös laatua.

– Nyt vaatteiden ostaminen alkaa olla kalliimpaa, kun useampi lapsi alkaa olla teini-iässä. Kulutus on isompaa eikä mikä tahansa vaate kelpaa.

Viikkorahoja lapset eivät saa.

– Jos saisivat, raha menisi johonkin turhaan. Mieluummin annamme rahaa silloin, kun he oikeasti tarvitsevat.

Pikkubussi käy joskus ahtaaksi

Hannele esittelee kodin seinälle maalattua isoa ilmoitustaulua, josta löytyvät perheen aikataulut. Lasten lukujärjestykset ja harrastusten kellonajat Hannele on kirjannut siististi tietokoneella yhdelle A-neloselle. Poikkeukset merkataan sitten ilmoitustaululle pienillä lapuilla.

– Välillä menee jotain ohi, esimerkiksi unohtuu, että jollain lapsella on kokeet.

Aikataulujen sumplimista helpottaa jonkin verran, että Hannelen ei tarvitse tällä hetkellä pohtia työvuoroja. Hän on hoitovapaalla lähihoitajan työstään perheen kahden pienimmän lapsen kanssa. Ilkka Mikkonen työskentelee vaneritehtaalla vuorotyössä.

Hannele on hoitanut neljää nuorinta lastaan kotona esikouluikään saakka.

– Lasten oleminen päivähoidossa ei ole sopinut meidän perheen rytmiin. Miehen 12-tuntiset työpäivät ja omat äkillisesti vaihtuvat työvuorot vaatisivat melkoista sumplimista. Tällä kokoonpanolla on tavallaan helpompi, että toinen meistä on kotona.

Säännöllisiä menoja ovat ainoastaan lasten harrastukset, mutta yhdelle illalle keskittäminen on vähentänyt kuljettamisen määrää.

Ilkka käy töissä tavallisella henkilöautolla. Silloin kun Laakkoset-Mikkoset suuntaavat koko porukalla kotoa pidemmälle, alle otetaan perheen toinen auto, yhdeksänpaikkainen pikkubussi.

Bussi ostettiin Viktorin synnyttyä.

– Sekin käy pieneksi, jos olemme kaikki kyydissä.

Lapset kulkevat myös harrastuksiin ja kouluun itsenäisesti bussilla. Liikkumiskuluja helpottaa huomattavasti se, että lapsille bussikyydit ovat maksuttomia. Kyseessä on Mikkelin kaupungin toistaiseksi voimassa oleva kokeilu, jossa kaupunki tarjoaa kaikille 1.–9.-luokkalaisille asukkailleen ilmaiset joukkoliikenteen kuukausiliput.

"Tingin omista menoistani"

Hannele on tehnyt jonkin verran keikkatöitä hoitovapaalla ollessaan. Lapsilisistä kertyy myös tuloa noin 1000 euroa kuussa.

– Ilman lapsilisiä en pystyisi olemaan kotosalla. En oikein osaa verrata, millaista elämä olisi, jos olisi enemmän rahaa. Luulen, että silloinkaan säästöön ei jäisi mitään, sillä myös menot olisivat isommat.

Perhe tulee toimeen tällä hetkellä Ilkka-isän ansiotuloilla.

– Emme hirveästi suunnittele raha-asioita, mutta rahat riittävät, kun katsomme tarkkaan arjen kulutusta. Yllättäviä menoja varten on vain pieni hätävara. Tingin omista menoistani, jos lapset tarvitsevat jotain. Viime veronpalautukset käytin auton korjaukseen enkä kampaajaan.

Ovatko nuo kaikki sinun? Tällaista ihmettelyä Hannele kuulee joskus vieläkin. Huumorintajuisille kysyjille hän vastaa, että kyllä, ja kun se tekeminen on niin mukavaa.

– Lapsiluvun taustalla ei ole mitään vakaumusta. En vaihtaisi tätä tilannetta mihinkään. Isossa perheessä ilot ovat isompia, samoin kuin koettelemuksetkin, mutta niistä selvitään. Koemme päivittäin ihania hetkiä, ja lapset oppivat sisarusten kanssa tarpeellisia sosiaalisia taitoja.