Mikä on tärkein rahaan liittyvä oppi, jonka opit vanhemmiltasi?

-Varmaan vähän sellaista perisuomalaista pahan päivän varalle säästämisen –mentaliteettia. Aloitin säästämisen jo tosi pienenä. Tulen duunariperheestä, jossa rahaa ei ollut ikinä ylettömästi. Opin arvostamaan työntekoa ja että saan sillä kuluni maksettua. Maksan laskut aina heti, kun ne tulevat, vaikka eräpäivään olisi aikaa. Maksamattomat laskut ahdistavat minua.

Mihin käytit ensimmäisen palkkasi?

-Äitini työskenteli apteekissa, jossa minua kuusi vuotta vanhempi siskoni kävi myös töissä. Olin tuolloin 12-vuotias ja halusin hankkia omaa rahaa. Lopulta apteekin omistaja teki pitkän selvityksen voisiko palkata minua, sillä on niin nuori. Lain mukaan sain tehdä neljä tuntia viikossa töitä, joten kävin siellä kaksi kertaa viikossa pyyhkimässä kahden tunnin ajan pölyjä. Tein työtä ympäri vuoden koulun ohella ja sain ostettua muun muassa merkkifarkut, jota vanhempani pitivät liian kalliina. Olin työstäni todella ylpeä ja olen tehnyt siitä saakka töitä.

Tiedätkö paljonko lempiherkkusi maksaa?

-Sushi on lempiherkkuani ja se on aika kallista. Olen kerran tehnyt sitä itse ja totesin, että se on aika työlästä, joten maksan sitä tilatessani samalla käsityöstä. Jos tilaan annoksen kotiin se maksaa 20-25 euroa.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

-Lähtökohtaisesti olen todella säästäväinen ja laitan rahaa sivuun. Toisaalta teen aika paljon pitkiä päiviä ja olen valmis maksamaan asioista, jotka helpottavat arkeani. Tuhlaan takseihin. Olen perustellut sitä itselleni sillä, että ehdin sen avulla tekemään enemmän töitä, sillä työkeikat ja palaverit ovat eri puolilla kaupunkia. Oma auto tulisi silti kalliimmaksi. Tuhlaavainen puoleni näkyy myös matkoilla, jolloin valitsen hyvän hotellin. Myös kiireisen arjen vastapainona satsaan mielelläni hyvään ravintolaruokaan ystävien kanssa.

Paljonko maksoi viimeisin ostoksesi?

-Ostin aamulla uintilipun Mäkelänrinteen uimahalliin, jossa käymme joka tiistai saman mimmiporukan kanssa uimassa. Lippu maksoi jonkun reilu viisi euroa.

Voiko raha tehdä onnelliseksi?

-Ajattelen, että on kahdenlaisia ihmisiä. Toisista olisi kamalaa kuolla, jos heille olisi jäänyt tilille 10 000 euroa, sillä raha olisi jäänyt hukkaan. Itse ajattelen, että helpottaa, jos säästössä on vähän puskuria. Jos vaikka pariin kuukauteen ei olisi töitä, niin en jäisi tyhjän päälle. Raha tuo minulle turvaa, jonka päälle onnellisuutta on helpompi rakentaa.

Olet ollut kolme vuotta yrittäjänä. Mitä se on opettanut sinulle?

-Epävarmuuden sietämistä. Olen suunnitelmallinen luonne, ja se, että en tiedä tarkalleen, mitä tapahtuu ensi viikolla saati vuoden kuluttua, on ollut minulle kasvun paikka. Haluan ajatella, että opin tätä kautta paremmin hetkessä elämistä. Vaikka töitä on nyt hyvin, olen nähnyt läheltä myös, miten ne voivat loppua. Ala on kova ja tekijöitä on paljon.

Mikä on kallein ostoksesi?

-Asuntoni Helsingin keskustassa.

Milloin viimeksi tingit?

-Olen kauhean kova tinkimään. Kavereita hävettää seurassani ja onhan se vähän noloa. En sentään ruokakaupassa tingi, mutta esimerkiksi nuorempana ostin pitkään himoitsemani treenihousut ja kysyin kassalla, että voisiko näistä saada alennusta? Olin innoissani, kun sain kymmenen prosenttia alennusta ihan vain kysymällä. Olen juuri se tyyppi, joka huomauttaa kassalla, jos vaatteessa on likatahra.

Mitä tekisit, jos voittaisit miljoona euroa?

-Olen itse asiassa miettinyt tämän hyvin tarkkaankin, sillä lottoan joskus. Ostaisin hienon asunnon, laittaisin osan säästöön. Sitten veisin läheiseni humputtelureissulle ja shoppailisimme kaikille hienot laukut. Sen jälkeen palaisin taas ruotuun.

Hoitaako jokainen ravintolassa oman laskunsa vai jaetaanko se tasan?

-Lähtökohtaisesti lasku jaetaan tasan, vihaan pennien laskemista. Minusta on myös ihanaa tarjota tai jos minulle tarjotaan. Jos vaikka näen siskoani pitkästä aikaa, voin mielelläni maksaa hänen ruokansa. On myös ihanaa, jos treffeillä minulle tarjotaan. Uskon, että läheisten kesken nämä tasaantuvat aina pitkässä juoksussa.

Tuija Pehkonen, 33, on Helsingissä asuva juontaja ja radiotoimittaja, jonka juontama Kenen kotona pyörii AVA-kanavalla. Lisäksi Tuija juontaa YLE Puheella omaa keskusteluohjelmaa joka keskiviikko 13-14.