Lapsena opitaan hyvä asenne

Moni lapsi on tekemisissä rahan kanssa ensi kertaa, kun hammaskeiju käy vierailulla tyynyn alla, sukulainen antaa syntymäpäivälahjaksi setelin tai vanhemmat alkavat maksaa viikkorahaa. On hyvä oppia, mihin omat pennoset riittävät, ja että rahan säästäminen mahdollistaa tulevia isompia ostoksia. Ensimmäiset kolikot menevät ehkä säästöpossuun, mutta kun lapselle on avattu oma tili, kannattaa säästämisen sääntöjä käydä yhdessä läpi.

Tärkeintä, mitä vanhemmat voivat välittää eteenpäin, on ylipäätään järkevä suhde rahaan. Kun raha-asioista keskustellaan perheessä neutraalisti ja avoimesti, niistä ei synny tabua. Raha on välttämätön vaihdon väline, jonka avulla voi hankkia tarvitsemiaan ja haluamiaan hyödykkeitä sekä toteuttaa unelmiaan. Mitä vähemmän raha-asioihin liittyy tunnetta, sitä helpompi niihin on suhtautua käytännöllisesti.

Opiskelijana aloitetaan itsenäinen elämä

Kun teinillä alkaa olla omaa rahaa käytössä esimerkiksi ensimmäisen kesätyön jälkeen, yksinkertaisin ja samalla tärkein oppi on, että tuloja olisi aina enemmän kuin menoja. Jos ottaa periaatteeksi, ettei tili mene ikinä nollille, hankalat tilanteet on helpompi välttää. Jo pienikin säännöllisesti talteen menevä summa kerryttää säästöjä, joiden avulla voi varautua yllättäviin menoihin.

Opiskelut aloitettuaan moni nuori muuttaa pois vanhempiensa luota ensimmäistä kertaa ja aloittaa itsenäisen elämän. Tärkeimpiä päätöksiä uuden, itsenäisen elämän alkumetreillä ovat omien menojen suunnittelu niin, että henkilökohtainen budjetti pitää, sekä järkevät taloudelliset ratkaisut.

Esimerkiksi opintolainan tarkoitus on rahoittaa elämää niin, että opiskelija voi keskittyä työnteon sijasta opintoihin. Se on verrattain edullista luottoa ja sillä on valtion takaus. Kalliiden lainojen, kuten pikavippien ottamisella saattaa sen sijaan olla pitkäikäisiä negatiivisia taloudellisia vaikutuksia tulevaisuuteen.

Aloita nuorena

Säästämisestä kannattaa opetella tekemään automaattista. Pankkitilillä kannattaa pitää säästössä vähintäänkin ”puskurirahaa”, johon voi turvautua yllättävissä tilanteissa. Toinen hyvä kohde on asuntosäästäminen ASP-tilille, jos tähtäimessä on oman asunnon hankkiminen. ASP-tilillä raha kasvaa parempaa korkoa kuin tavallisella säästötilillä.

Jos vanhemmat tai isovanhemmat ovat säästäneet lapselle rahaa, voi miettiä, kannattaako rahaa siirtää lapselle, kun hän on täyttänyt 18 ja vasta mahdollisesti opettelee pitämään huolta taloudestaan. Esimerkiksi rahastoissa tai osakkeissa kiinni olevat säästöt jäävät helpommin kasvamaan korkoa ja säilyvät herkemmin ”pahan päivän varalle”, kuin nuoren pankkitilille realisoidut summat.

Aikuisena katsotaan myös tulevaan

Harva ensimmäisessä vakituisessa työssään aloittanut nuori aikuinen murehtii heti eläkepäiviään. Monella on kuitenkin ensi kertaa rahaa selkeästi säästettäväksi asti. Asuntosäästäminen on käytännöllistä ja yleistä. Asunnon lisäksi suomalaiset kuitenkin säästävät tyypillisesti rahaa pankkitililleen, jossa varoille ei saa tuottoa ja niiden reaaliarvo laskee pidemmällä aikavälillä.

Kaikista ei tarvitse tulla sijoittajia, mutta jokaisen kannattaa suunnitella talouttaan. Yksi parhaista elämän rahapäätöksistä onkin juuri suunnitelmallinen säästäminen. Kuukausittain sivuun laitettava summa kannattaa jakaa kolmeen osaan: lyhyen, keskipitkän ja pitkän tähtäimen säästöjä varten.

Lyhyen tähtäimen säästäminen voi käytännössä tarkoittaa pankkitilillä olevaa puskurirahastoa, jonka turvin voi hankkia esimerkiksi pesukoneen vanhan hajotessa tai viedä koiran lääkäriin. Keskipitkän säästämisen myötä voit toteuttaa haaveitasi, vaikkapa lomamatkan. Tämä raha voi sijaita rahastoissa. Pitkän aikavälin sijoituksia varten rahat kannattaa puolestaan kiinnittää esimerkiksi osakkeisiin. Näiden sijoitusten tehtävä on kasvaa ja toimia säästöinä tulevaisuutta varten, eikä niitä tule vahingossa tuhlattua.

Eläkeläisenä nautitaan hyvistä päätöksistä

Kun työura loppuu, alkaa uusi taloudellinen elämänvaihe. Ettei eläkkeen koko tulisi yllätyksenä, kannattaa siitä ottaa hyvissä ajoin selvää. Kun rahojaan on hajauttanut jo ajoissa järkevästi, on aika nauttia säästöistä. Ne mahdollistavat toteuttamaan haaveita – nyt kun aikaa on.

Myös eläkeläisenä kannattaa jatkaa hyviä taloustapoja, puskurirahastosta on iloa välttämättömien yllättävien menojen ilmaantuessa. Jos varallisuutta on ehtinyt kertyä paljon, kannattaa miettiä, kenelle sen haluaa siirtyvän tulevaisuudessa. Huolellisesti ja ajoissa laadittu perintösuunnitelma ja testamentti on palvelus läheisille.

Asiantuntijana jutussa toimi OP Private Oulun varainhoitaja ja talousvalmentaja Jukka Klemetti.

Ota taloutesi haltuun – me autamme:

Oma talous -kokonaisuus tarjoaa käyttöösi työkaluja, joiden avulla saat taloutesi hallintaan. Kun teet fiksuja valintoja, saat enemmän samalla rahalla. Tutustu ja ota askel kohti suunnitelmallisempaa rahankäyttöä!

#rahapuhetta #omatalous

Kuuntele Rahapuhetta -podcastia!

Rahapuhetta-podcast käsittelee talouden teemoja yksi kerrallaan ja helposti ymmärrettävästi. Asiantuntijavieraiden kanssa selvitetään, mitä raha-asioissa kannattaa ottaa huomioon ja miten oman talouden saa hallintaan. Puhutaan avoimesti, sillä taloustaidot kuuluvat meistä jokaiselle.