Todellisuus rysähti lahtelaisen Sanna Latvalan vatsanpohjaan Thaimaan-lomalla maaliskuussa 2020. Samaan aikaan, kun Suomessa otettiin käyttöön koronarajoitukset, osastovastaavana työskennelleen Latvalan työnantaja ilmoitti yt-neuvotteluista.

– Tajusin, että ei helkkari, hyville tyypeille ei aina olekaan töitä. Tilillä ei ollut pennin jeniä, eikä säästöjä ollut. Thaimaan-lomakin oli maksettu Visalla. Miten hitossa maksaisin sen, jos työpaikka menee alta?

Latvala ei menettänyt työpaikkaansa, mikä oli helpotus. Hän päätti ottaa taloutensa omiin käsiinsä ja alkaa säästää ja sijoittaa.

– Kuuntelin kaikki mahdolliset rahapodcastit Taloudellisesta mielenrauhasta Rahamaniaan ja Mimmit sijoittaa -podiin. Jostain niistä tarttui se ajatus, että et voi sijoittaa ennen kuin tiedät omat lukusi. Eli budjetoinnin merkitys, Latvala hymyilee.

Lukuja ylös kirjatessaan Latvalalle selvisikin äkkiä, mihin rahat olivat menneet.

– Lopputulos oli aika pysäyttävä. Rahat olivat menneet etupäässä kampaajalle, ripsiin, kynsiin ja sokerointeihin. Myös impulssiostoja oli paljon, Latvala kertaa.

Lue: Ohjaa kulutustasi haluamaasi suuntaan OP-mobiilin maksuttomalla työkalulla

800 euroa lisätuloja kuukaudessa

Latvala ei ole Excel-ihmisiä.

– Yritin tehdä budjettia ensin Exceliin, mutta se ei motivoinut. Saatoin tehdä jonkun kuukauden unelmabudjetin kyllä, mutta varsinainen seuranta, eli kulujen kirjaaminen, jäi. Ja se on kuitenkin se olennaisin osa.

Niinpä Latvala sai idean fyysisestä budjettikirjasta.

– Tein sen ensisijaisesti itselleni. Ajattelin, että tilaan sitä sata kappaletta ja jos saan puolet myytyä, olen saanut kulut katettua.

Latvala teki budjettikirjan Canva-ohjelmalla, jolla kaunis ilme oli helppo toteuttaa. Hän etsi painotalon ja laittoi kirjan myyntiin ystävän verkkokauppaan.

– Ystävä kannusti tekemään tuotteen loppuun asti. Yksin olisin varmaankin jättänyt leikin kesken, sen verran paljon säätöä oli esimerkiksi värien ja sivumarginaalien säätämisessä ensikertalaiselle.

Ensimmäiset sata kirjaa tilattiin viikossa, ja Latvala nosti heti ensimmäisen painoksen kahteensataan.

Nyt, vajaassa kahdessa vuodessa, kirjaa on myyty vajaat 3000 kappaletta. Se tekee myyntiä 70 000 euroa. Latvala on markkinoinut kirjaa omalla sometilillään ja myös puskaradio on laulanut hyvin.

Kevytyrittäjälläkin on tietysti kulunsa, eikä kaikki myynti jää omaan taskuun. Painokulujen, postituksen, pakkausmateriaalien ja verojen jälkeen yhdestä kirjasta jää Latvalalle katetta noin 8 euroa.

– Olen laskenut, että kirja on tuottanut keskimäärin 800 euroa lisätuloja kuukaudessa. Kaikki lisätulot menevät sijoituksiin, eli budjetissa kirjaan ne kyllä tuloihin, mutta myös sijoitusten puolelle menoihin.

Sanna Latvalan budjettikirja
Sanna Latvala on markkinoinut kirjaa omalla sometilillään.

”Tein tuotteen, perustin kevytyrittäjyyden ja aloin myydä”

OP Kevytyrittäjä on ollut Latvalalle helppo ja huoleton ratkaisu.

– Tein tuotteen, perustin kevytyrittäjyyden ja aloin myydä, siinä se yksinkertaisuudessaan. Palvelu huolehtii puolestani alvit ja verot. Jos minun olisi pitänyt perustaa yritys budjettikirjaa varten, se olisi takuulla jäänyt tekemättä.

Kirja on minulla sohvan käsinojalla. Kirjaan ostokset, kun heittäydyn illalla TV:n ääreen.

Latvalalle itselleen budjetoinnista on tullut tapa.

– Budjettikirja on minulla sohvan käsinojalla ja kirjaan siihen ostokset päivittäin siinä vaiheessa, kun heittäydyn illalla TV:n ääreen. Budjetoinnin myötä impulssiostot ovat jääneet lähes kokonaan. Ystävät ja sometutut kutsuvat minua tätä nykyä budjettikuningattareksi, Latvala nauraa.

Intohimo budjetointiin ja sen myötä tapahtunut oman talouden haltuunotto on muuttanut Latvalan elämän suuntaa monella tasolla. Kolmannen yt-kierroksen jälkeen hän ei enää jäänyt työskentelemään osastovastaavana vaan haki töihin pankkiin ja sai paikan.