Teemu Liila ja Kevin van Dessel juontavat Sijoituskästi-podcastiaan, jossa he keskustelevat sijoittamisesta ja muista ajankohtaisista talouden ilmiöistä. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet ystävät perustivat ohjelmansa neljä vuotta sitten ja nykyään sitä kuuntelee jo hieman yli 100 000 tilaajaa kaikissa eri kanavissa.

Sijoittajiksi Teemu ja Kevin ovat kasvaneet hieman eri tahdissa ja erilaisista taustoista. Teemu hyppäsi suoraan syvään päätyyn ostamaan osakkeita. Kevin sen sijaan tutustui sijoittamisen maailmaan lastenaltaan – eli rahastosijoittamisen – kautta.
 
Kevin muistelee, että hänen kotonaan ei juurikaan puhuttu rahasta. Lapsena hän keräsi kolikot ja setelit talteen isoon pörröiseen säästöpossuun. 

– Kun muutin Lappeenrantaan opiskelemaan, niin huomasin, että säästöpossusta oli tullut painava. Säästöillä kustannettiin parit opiskelijabileet fuksivuonna, Kevin muistelee.

Teemultakin löytyi lapsena säästöpossu, mutta iän karttuessa vanhemmat kannustivat sijoittamaan osakkeisiin. Ensimmäisen osakeostonsa hän teki aikanaan yhdessä äitinsä kanssa. 

– Ostettiin Stora Ensoa pienellä summalla. Äiti näytti, miten ostaminen toimii, Teemu kertoo.

Aktiivisemmasta sijoittamisesta Teemu innostui lopulta ystävä Kevinin ansiosta, kun he ostivat kesällä 2019 yhdessä Teslan osakkeita. 

Tilisäästämiseen heitä kumpaakaan ei koskaan varsinaisesti kannustettu. Miltä OP:n uusi korollinen Säästötili siis vaikuttaa sijoittajien silmin?

Tilisäästäminen – tylsä, mutta tarpeellinen työkalu?

Säästötili tarjoaa tasaista ja ennakoitavaa tuottoa, mutta ei samaa jännitystä, kuin riskisempi ja toisaalta korkeamman tuoton mahdollistava osakesijoittaminen. 

– Tilisäästäminen on vähän tylsää osakepoimintaan verrattuna. Mutta usein tylsät asiat on omassa taloudenhoidossa hyvä asia, Kevin pohtii.

Teemu ja Kevin pitävätkin Säästötiliä ennen kaikkea hyvänä talouden hallinnan työkaluna.
 
– Säästötili on hyvä tapa pitää puskuria ja säästää, Kevin jatkaa.

Lisäksi he näkevät Säästötilissä kiinnostavaa potentiaalia myös sijoittamisen työkaluna. Teemu palaa muistelemaan aikaa, jolloin he aloittivat aktiivisen sijoittamisen. Jos tilillä oli rahaa, joka odotti parempaa sijoitushetkeä tai osakekurssin laskeutumista tietylle tasolle, ei tälle saanut lainkaan tuottoa. Nyt sijoittamista odottavat varat voisi siirtää Säästötilille, sen sijaan että makuuttaisi niitä korottomalla tilillä. 

– Jos 90 prosenttia osakesalkusta on kiinni osakkeissa ja 10 prosenttia odottaa parempaa ostohetkeä, niin on tosi kiva, että sille voi saada Säästötililtä pientä korkoa käytännössä ilman riskiä, Teemu sanoo.

Joustavaa säästämistä yllättäviä menoja, reissukassaa tai puskuria varten

OP:n Säästötilille voi tehdä joustavasti talletuksia ja tilin säästöjä voi nostaa milloin tahansa ilman rajoituksia tai kuluja. Tämä miellyttää myös Teemua ja Keviniä.

– Säästötililtä saa rahat ulos nopeammin kuin osakkeista tai rahastoista, Kevin täsmentää. 

Säästötili sopii Teemun ja Kevinin mielestä hyvin ylipäätään tilanteisiin, joissa säästämisen aikajänne on hieman lyhyempi. Tällöin osakkeisiin sijoittaminen ei ole välttämättä kannattavaa kaupankäyntikulujen ja kurssien heilahtelujen vuoksi. Teemulla on napakka muistisääntö tämän tyylisille lyhyemmän aikajänteen säästökohteille.

– Likviditeettipuskuri, lahjatili ja lomatili, hän kiteyttää.

Likviditettipuskurilla Teemu viittaa maksuvalmiuteen, eli tilillä vapaasti ja nopeasti käytettävissä olevaan rahaan. Säästettyä puskuria voi hyödyntää esimerkiksi sijoitustoimintaan tai yllättäviin menoihin, kuten hajonneen auton korjauskuluihin.
 
Oman maksuvalmiuden vahvistamisen lisäksi Säästötilin ennakoitava tuotto helpottaa tulevien hankintojen budjetointia. Esimerkiksi joululahjoihin saattaa kulua kerralla paljon rahaa, joten niihin voisi säästää pitkäjänteisesti vuoden mittaan. Myös lomareissuille voi ajan kanssa saada hieman lisää budjettia, jos niitä varten säästää korolliselle Säästötilille Käyttötilin sijaan. Lomareissuja varten ystävykset eivät kannusta säästämään osakkeisiin.

– Nopeasti vaihtuu hieno Airbnb motelliin, jos osakkeen arvo tippuu 50 prosenttia ja reissubudjetti puolittuu. Näin ei käy Säästötilille säästetylle summalle, Kevin antaa esimerkin.

Kuvassa Sijoituskästi-podcastin Teemu Liila ja Kevin van Dessel ovat New Yorkissa pilvenpiirtäjien juurella.
Sijoituskästi-podcastin Teemu Liila ja Kevin van Dessel lomamatkalla New Yorkissa.

Lisäksi Säästötili on kätevä tapa varojen tallettamiseen tilanteissa, joissa rahaa tulee tilille paljon kerralla, esimerkiksi perintönä tai asunnon myynnistä. Jos rahoille ei ole heti tiedossa seuraavaa käyttökohdetta, kannattaa ne siirtää Säästötilille kasvamaan korkoa.

OP:n Säästötilin talletuskorko muodostuu kolmesta eri korkokerroksesta. Korko nousee kerrosten mukaisesti, kun säästöjen määrä tilillä kasvaa. Mitä enemmän tilille tallettaa, sitä korkeampaa korkoa saa. Korko maksetaan kuukauden keskitalletukselle.  

Säästötili sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin

Säästötilillä ei ole minimi- tai maksimitalletusrajoja, eli sinne voi säästää juuri niin paljon kuin haluaa. Sopivaan säästösummaan vaikuttaa muun muassa elämäntilanne, tulot ja menot. Kevin suosittelee, että Säästötilille olisi säästettynä useamman kuukauden palkka, jos elämäntilanne voi tuoda mukanaan isoja yllättäviä menoja.

– Säästötilillä voisi olla pohjalla kiinteä summa. Lisäksi säästäisin satasen tai pari kuukaudessa seuraavaa ulkomaan matkaa varten. Sen jälkeen kaiken ylimääräisen voisi laittaa sijoituksiin, Teemu vinkkaa.
 
Säästämisen ja sijoittamisen suhde on Kevinin mukaan sopivan tasapainon etsimistä. Sijoittajana hän pohtii, että säästöön menevän rahan voisi myös sijoittaa.

– Säästämisen vaihtoehtoiskustannuksena on prosentuaalisten tuottojen erotus. Eli jos on liian iso puskuri, niin silloin jättää jonkin verran tuottoa pöydälle, Kevin sanoo.

Kevin ja Teemu muistuttavat, että tilisäästäminen ja sijoittaminen kannattaa pitää ajatuksen tasolla erillään toisistaan, sillä ne tukevat erilaisia taloudellisia päämääriä. Molemmille on kuitenkin roolinsa. Myös Säästötili taipuu monenlaiseen tarpeeseen. Olipa tavoitteena kasvattaa puskuria arjen yllätysten kattamiseen tai sijoitustoiminnan optimoimiseen, on Säästötili hyödyllinen työkalu. 

– Ehdottomasti myös kokeneet sijoittajat hyötyvät tilisäästämisestä, Kevin painottaa.

Säästötilin ja Käyttötilin tarjoaa osuuspankki.