Niin kutsuttu ”firettäminen” on Yhdysvalloissa levinnyt ilmiö, joka tarkoittaa taloudellista riippumattomuutta ja sen turvin jättäytymistä pois työelämästä reilusti ennen virallista vanhuuseläkeikää. Tästä myös lyhenne FIRE: financial independence, retire early.

Suomessakin taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu mahdollisimman nuorella iällä on päässyt viime aikoina otsikoihin. Yksinkertaisimmillaan ideana on järjestellä oma talous sellaiseen malliin, ettei töitä ole enää pakko tehdä. Käytännössä taloudellinen riippuvuus vaatii joko isoa perittyä pesämunaa tai merkittävän omaisuuden kartuttamista ja usein myös kurinomaista ja niukkaa kulutusta.

Mistä kertoo se, että myös suomalaiset nuoret haluavat nyt ”firettää”?

– Se onkin hyvä kysymys. Vastaus liittyy ehkä työelämän muutokseen ja siihen, että halutaan olla vapaita muiden asettamista rajoista. Nuoret voivat myös kokea työssä merkityksettömyyttä, pohtii OP:n ekonomisti Henna Mikkonen, joka sanoo hänkin törmänneensä ilmiöön.

Mikkonen kuitenkin uskoo, että firettävät nuoret ovat vain pieni vähemmistö. Hänen mukaansa myös Yhdysvalloissa on selvästi enemmän niitä nuoria, jotka uskovat, etteivät voi taloudellisista syistä ikinä eläköityä kuin niitä, jotka suunnittelevat eläköityvänsä alle 50-vuotiaana.

Suomessa vaikuttaa Mikkosen mielestä yhä hyvin perinteinen työelämän eetos, jonka mukaan niska limassa puurtamisen palkinto odottaa eläkepäivillä. Sen pieni ravisteleminen voi olla hyväkin asia.

– Mutta taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu voi pahimmillaan mennä vähän överiksi. Ei siinäkään ole mielestäni järkeä, että kituutetaan nuorena, jotta päästään äkkiä eläkkeelle jatkamaan kituuttamista.

Hän myös muistuttaa, että monella mittarilla suomalainen työelämä on melko lempeää, ja työn sekä perheen yhdistäminen on täällä helpompaa kuin monessa muussa maassa.

Pesämunaksi vaaditaan kovia summia

Yleisesti ottaen taloudellinen sijoitusomaisuuteen perustuva riippumattomuus vaatii esimerkiksi osakkeita tai asuntoja, jotka tuottavat säännöllistä, elinkustannukset kattavaa kassavirtaa.

Firettämisen suosiota juuri nyt voi selittää osaltaan myös se, että takana on kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin jälkeinen osakemarkkinoiden nousukausi, arvelee Mikkonen. Sen aikana laskelmia omaisuuden kerryttämisestä on ollut huomattavasti mukavampi tehdä kuin laskukaudella.

– Voi kuitenkin sanoa, että onnistuakseen aikainen eläköityminen vaatisi isoa perittyä pääomaa, isoja tuloja yhdistettynä äärimmäiseen säästeliäisyyteen tai vaihtoehtoisesti hyvin riskaltista tai velkavetoista sijoittamista, hän tiivistää.

Millaista pesämunaa taloudellinen riippumattomuus esimerkiksi 40 vuoden iässä sitten vaatisi?

Mikkosen mukaan karkeita laskelmia voi tehdä käyttämällä ohjenuorana esimerkiksi Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimaa ”säällisen elämän”viitebudjettia, joka mahdollistaa kohtuullisen, perustarpeet tyydyttävän elämän. Sen mukaan aikuinen, yksinelävä ihminen tarvitsee Suomessa kuukaudessa noin 1 400 euroa nettona. Bruttona tarvittaisiin siis vuodessa noin 24 000 euroa olettaen, että tulot tulisivat sijoituksista ja niistä maksettaisiin 30 prosentin pääomaveroa.

– Toki vähemmälläkin voi pärjätä. Mutta jos sen 24 000 euroa haluaisi vuodessa saada sijoituksilleen tuottoa, tarkoittaa se aika isoa sijoitussalkkua. Esimerkiksi osakemarkkinoilta voi pitkällä aikavälillä odottaa noin 7–8 prosentin nimellistä tuottoa, ja tällöin tarvittaisiin yli 300 000 euron salkku.

Osakemarkkinoiden ongelma on kuitenkin se, että tuotto ei tule tasaisesti, vaan sijoitusten arvo ja osingot vaihtelevat vuosittain. Mikkosen arvion mukaan moni firettäjä tuntuukin suosivan asuntosijoittamista, jossa tuotto on tasaisempaa.

– Asuntomarkkinoilla voisi positiivisella tuotto-olettamalla odottaa ehkä neljän tai viiden prosentin nimellistä tuottoa. Silloin vaadittaisiin noin puolen miljoonan euron salkku.

Saadakseen 300 000 euroa kasaan nelikymppiseksi mennessä pitäisi säästää noin 600 euroa kuukaudessa 7 prosentin tuotolla – ja aloittaa säästäminen heti kaksikymppisenä. Maltillisemman riskin sijoittajalla puoleen miljoonaan pääseminen vaatisi jo noin 1250 euron kuukausittaista pottia.

– Kyllä nuo ovat aika kovia kuukausisummia varsinkin, jos samaan aikaan vasta rakentaa omaa elämäänsä.

Uhkaako firettäminen kansantaloutta?

Jos merkittävä osa suomalaisista heittäytyisi firettäjiksi, vaikutukset näkyisivät myös kansantaloudessa.

– Jos kaikki vähentäisivät äkkiä kulutusta radikaalisti, se voisi heikentää talouden kasvunäkymiä, Mikkonen toteaa.

Firettäjien tekemät laskelmat perustuvat usein historiallisiin tuotto-olettamiin. Jos kansantalous ei enää kasvaisi, se voisi horjuttaa myös sijoituksista saatavia tuottoja.

– Suomen kaltainen hyvinvointiyhteiskunta, joka nojaa verojen keräämiseen ja uudellenjakamiseen hyvinvointipalvelujen muodossa, olisi siinä aikamoisen haasteen edessä. Erityisesti eläkejärjestelmämme perustuu siihen, että merkittävä osa työikäisistä ihmisistä on töissä.

Mikkosen mielestä on hyvä, jos nuoret pysähtyvät miettimään omaa talouttaan ja sitä, millaista kulutusta tarvitsevat onnelliseen elämään. Taloudellisesta riippumattomuudesta haaveilevia hän kuitenkin kehottaa tiedostamaan, että tavoitteeseen pääseminen on laskelmienkin varassa aina epävarmaa.

Vaikka vähäkulutuksinen elämäntapa itselle sopisikin, jättää se pahimmillaan oman taloudellisen tilanteen hauraaksi shokeille ja elämän tuomille yllätyksille. Esimerkiksi säällisen elämän viitebudjetti ei välttämättä riitäkään sairastuessa tai avioeron sattuessa.

– Voi myös olla vaikeaa päästä kiinni takaisin työelämään, jos on ollut sieltä pitkään pois. Ei kannata sulkea itseltään pois vaihtoehtoja.

Jos työn sisältö tuntuu merkityksettömältä tai rajoittavalta, sitä voi aina yrittää muuttaa, Mikkonen muistuttaa. Myös osittain tai kokonaan yrittäjäksi siirtyminen voi olla hyvä ratkaisu ja onkin jo joidenkin firettäjien suosiossa.

– Kannattaa yrittää miettiä, mitä kaikkea hyvää työ voi tuoda elämään. Parhaimmillaan työ antaa mahdollisuuden toteuttaa itseään sekä tuo sosiaalisia suhteita, omanarvontunnetta ja toki myös taloudellista turvaa.