Kevät 2019 tuo useille osakkeenomistajille historiallisen suuret osingot. Juuri nyt ei Helsingin pörssin parhaiden osingonmaksajien TOP 20 -listalle ole asiaa alle viiden prosentin osinkotuotolla.

Matalien korkojen aikana kolmea neljää prosenttia osakkeen arvosta on totuttu pitämään hyvänä osinkona. Kun korot ovat olleet korkeammalla, on iloittu neljästä viidestä prosentista.

Tämän vuoden ykkönen eniten osinkoja maksavien yritysten listalla on Nordea, joka maksaa yli kahdeksan prosentin osingon. Kaikki TOP 10 -listan yritykset palkitsevat omistajansa yli kuuden prosentin osingolla. Listalla on kaksi pankkia, mutta muuten toimialat vaihtelevat media-alasta elintarvikkeisiin.

Mikä näitä yrityksiä sitten yhdistää? Lähinnä se, että tänä keväänä suuriin osinkoihin on varaa, sillä yritykset tekivät viime vuonna erinomaista tulosta. Sama tulee jatkumaan tänä vuonna. Suureksi osaksi tämä johtuu maailmantalouden vahvasta nousuvireestä. Lisäksi suomalaiset yritykset ovat tehostaneet toimintaansa, mikä on parantanut kannattavuutta.

– Kilpailukyvyn koheneminen on näkynyt valitettavasti myös väen vähentämisinä, sanoo OP Financial Groupin seniorianalyytikko Henri Parkkinen.

Yhtiöt pyrkivät välttämään osinkojen laskua ja noudattamaan valitsemaansa osinkopolitiikkaa johdonmukaisesti.

Samalla rahalla saa nyt enemmän

Korkeaa osinkoprosenttia selittää hieman myös kurssien alamäki vuoden 2018 lopussa. Nyt samalla rahalla saa enemmän osakkeita kuin vaikkapa viime kesänä. Osinkotuottokin on suhteellisesti parempi kuin reilut puoli vuotta sitten. Vuoden 2019 alussa osakkeiden arvo kohosi jälleen, mutta huippuhinnoista ollaan yhä jäljessä.

Lopullisesti osinkojen suuruus lyödään lukkoon firmojen yhtiökokouksissa, tavallisesti maalis-huhtikuussa. Kokouksen jälkeisenä ensimmäisenä pörssipäivänä jokainen osakkeita omistava on oikeutettu osinkoon siinä suhteessa kuin osakkeita omistaa. Useimmat yhtiöt maksavat yhden osingon vuodessa, mutta tavallista on myös jakaa se esimerkiksi kahteen osaan.

Tunne yhtiö, johon sijoitat

Sijoittaja pystyy vaurastumaan osakkeilla kahdella tavalla: niiden oletetun arvonnousun ja vuosittain maksettavien osinkojen kautta. Osinkojen suuruus riippuu yhtiön tuloksesta, halusta investoida ja siitä, onko yritys ylipäänsä tavannut maksaa osinkoja omistajille. Sijoittaja voi tehdä voittoa myös myymällä osakkeita silloin, kun kurssit ovat korkealla.

Pelkästään osinkojen perusteella Parkkinen ei valitsisi osakesalkkunsa yhtiöitä. Sijoittaminen lähtee suunnittelusta – kuinka suurta tuottoa tavoittelee tietyllä aikavälillä ja paljonko on valmis sijoittamaan? Tärkeää on myös tietää, mitä yhtiö oikeasti tekee. Tärkeät tiedot löytyvät usein firman nettisivuilta ja vuosikertomuksesta.

Parkkinen kehottaa jakamaan ostot kolmeen hetkeen: ennen ja jälkeen osinkojen maksun ja sitten jonkin merkittävän, osakkeen arvoon mahdollisesti nostavan tapahtuman jälkeen.

Osakkeiden pitäisi teoriassa halventua saman verran kuin mitä osinkoja maksetaan, mutta niin suoraviivaista se ei ole. Osakkeen arvo voi nousta jopa melko lähelle lähtötasoa.

Osakkeen arvo on monen asian summa

Ovatko osakkeiden hinnat nyt kohdallaan vai onko niissä yhä ilmaa?

– Yliarvostus on väärä sana. Hyvä kurssikehitys on niin yhtiökohtainen asia, ettei siihen ole suoraa vastausta. Arvostustasoon vaikuttavat muun muassa vaihtoehtoiset sijoituskohteet ja se, kuinka maailmantalous kehittyy tulevaisuudessa. Merkitystä on myös sillä, kuinka Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppakiista etenee, Parkkinen sanoo.

Toisinaan suurten osinkojen pelätään vaarantavan tärkeät investoinnit ja sitä kautta yrityksen tulevaisuuden. Parkkinen ei yhdy näkemykseen.

– Minulle ei tule viimeisen vuosikymmenen ajalta mieleen yhtään firmaa, jonka toiminta olisi vaarantunut osinkojen vuoksi. Joskus aika on väärä investoinneille ja niitä joudutaan lykkäämään. Jos taseessa on samaan aikaan puskuria, miksi tulosta ei voisi jakaa omistajille?

Parkkinen muistuttaa, että investoinneilla parannetaan jo olemassa olevia tuotantolaitoksia ja tuotantoon vaikuttavia tekijöitä, mutta otsikoihin nousevat yleensä vain paperitehtaan kaltaiset suurhankkeet.

TOP 10 osinkoja maksavat yritykset

Osinkotuotto / Osinko 2018, e/osake

Nordea 8,8 % / 0,69

Ramirent 7,7 % / 0,46

Citycon 7,3 % / 0,13

Marimekko 7,1 % / 1,80

Capman 6,8 % / 0,12

Sampo 6,8 % / 2,85

Aktia 6,6 %/ 0,61

Telia 6,4 % / 0,25

Keskisuomalainen 6,3 % / 0,63

Atria 6,1 % / 0,50

Kiinnostaako osakesijoittaminen? Tutustu osakesijoittamisen palveluihin