Sijoittaa vai säästää? Asuntorahoilla kannattaa pelata varman päälle
Lisää aiheesta
Asunto myyty ja tilillä 300 000 euroa uutta kotia varten. Jos sen löytäminen kestää, kannattaako asuntoeurot parkkeerata perinteiselle pankkitilille vai sijoittaa?
Moni asunnonomistaja on talletuskorkojen laskiessa miettinyt, kannattaako asuntokaupasta saadut eurot sijoittaa tavallista pankkitiliä tuottavammin vaikkapa rahastoihin − varsinkin silloin, kun uutta kotia etsitään ajan kanssa tai edessä on esimerkiksi parin vuoden ulkomaan komennus.
Osa pohtii myös osakesijoituksia. Hinnat ovat nyt houkuttelevia ja uusi kurssinousu sanonnan mukaisesti joka päivä hieman lähempänä.
OP:n sijoitusjohtaja Juha Jalamo kehottaa pitämään pään kylmänä ja jalat maassa. Sijoitukset voivat toki onnistuessaan tuottaa pienen bonuksen. Vähän huonommassa skenaariossa osa uuden asunnon ostoon säästetyistä euroista sulaa osakekurssien mukana, ja aukkoa on aikanaan paikattava esimerkiksi lisälainalla.
– Sijoittamiseen liittyvät riskit ovat tuottoihin ja kuluihin nähden liian suuret, jos niitä vertaa vaikkapa pankkitilille parkkeeraamiseen, Jalamo miettii asuntorahojen lyhytaikaista sijoittamista.
Myös aikajänne on hänen mukaansa liian lyhyt. Valtaosassa sijoitusvaihtoehdoista suositeltu minimiaika on useita vuosia.
– Tilannetta ei muuta edes 1–2 vuoden työkomennus ulkomaille. Asunto on useimmille elämän suurin hankinta. Silloin on ihan järkevää hyväksyä väliaikaisesti matalampi tuotto.
Korkorahasto yksi vaihtoehto
Tavalliselle käyttötilille asuntokauppatuloja ei kuitenkaan kannata tallettaa. Riskinä on, että summa nakertuu huomaamatta muihin menoihin.
Varsinaisista sijoitusvaihtoehdoista Jalamo pitää varteenotettavana lyhyen koron rahastoja. Ne tarjoavat nykyisellään muutaman prosentin tuottoa ja varat voi nostaa nopeasti ja kohtuullisin kuluin.
– Yksi tällainen rahasto on OP-Euro, joka sijoittaa hyvän luottoluokituksen omaavien eurooppalaisyhtiöiden joukkovelkakirjalainoihin. Tavoitteena on 3 kuukauden euriborin ylittävä tuotto, mutta tässäkin tuottosaldo on muutaman kuukauden aikajänteellä hyvin vaatimaton, Jalamo kertoo.
– Lisäksi kaikkeen sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa.
Varsinaisista sijoitusvaihtoehdoista Jalamo pitää varteenotettavana lyhyen koron rahastoja.
Määräaikaistalletukset tarjoavat korkojen laskusta huolimatta kohtuullista tuottoa. Niiden pulmana on sopimusaika. Jos varat nostetaan ennen määräajan täyttymistä, sopimuksen katkaisemisesta kertyvät kulut syövät helposti myös tilin tuotot.
Säästötili tarjoaa tuottoa ja turvaa
Sijoitusjohtaja nostaakin ykkösvaihtoehdoksi Säästötilin, jonka voi avata itse OP:n verkkopalvelussa tai OP Mobiilissa.
– Säästötili sopii hyvin asuntorahojen väliaikaiseksi parkkipaikaksi, sillä korko nousee talletettujen varojen mukana. Talletuksille ei ole minimi- tai maksimirajoja ja rahat saa heti käyttöönsä ilman rajoituksia, Jalamo kuvaa.
Säästötili sopii hyvin asuntorahojen väliaikaiseksi parkkipaikaksi.
Tili on nimensä mukaisesti Säästötili, johon ei voi liittää kortteja, tehdä toistuvia tilisiirtoja eikä käyttää osake- tai rahastosijoittamiseen.
– Siellä säästöön laitetut rahat kuitenkin kasvavat kuitenkin pientä korkoa, kunnes niitä tarvitaan uuden kodin hankintaan.
Säästötilistä kertyy omistaja-asiakkaalle myös OP-bonuksia. Etu on nyt entistä tuntuvampi, sillä bonukset ovat tänä vuonna 40 prosenttia korkeammalle kuin vuonna 2022.
– Päätyipä asuntorahojen kanssa mihin vaihtoehtoon tahansa, kannattaa siihen perehtyä tarkasti etukäteen. Näin tietää, mitä on tekemässä ja millaista riskiä on ottamassa, Jalamo painottaa.
Tämä on mainos. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja kuluja. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Tämä materiaali ei anna täydellistä kuvaa rahastojen ominaisuuksista. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sijoitusrahastoja koskevaan tiivistelmään sijoittajien oikeuksista, jotka ovat saatavissa merkintäpaikoissa ja op.fi-verkkopalvelussa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja joista löydät tarkempia tietoja esimerkiksi riskeistä, kuluista ja rahaston ominaisuuksista. Rahastoa hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Sijoittamisen palvelut tarjoaa Osuuspankki.