Ulkomaisiin terveysalan yrityksiin sijoittaminen toi 500 prosentin voitot
Lisää aiheesta
Sattumalta sijoittajaksi päätynyt Jesse Viljanen oppi varhain, että kannattaa lähteä Helsingin pörssiä kauemmaksi kalaan.
Aihe oli Jesse Viljaselle ennestään täysin vieras, mutta jokin siinä jäi kutkuttamaan mieltä.
Hän oli lupautunut oikolukemaan taloutta opiskelevan ystävänsä opinnäytetyön ennen sen palauttamista. Teksti avasi Viljaselle ovet sijoittamisen ja johdannaisten maailmaan.
Työpaikallaan Viljanen puhui kollegalleen lukemastaan. Tämä kertoi olleensa osakesijoittaja yli 20 vuotta ja voivansa auttaa.
Viljanen innostui ja kirjoitti muutaman liuskan verran kysymyksiä aiheesta. Työkaveri vastaili kärsivällisesti, ja samaan aikaan Viljanen alkoi opiskella omatoimisesti sijoittamista kirjallisuudesta ja blogeista.
Työelämässä Viljanen oli ymmärtänyt, ettei hyväkään koulutus ja työ tee ihmisestä vaurasta. Tarvittiin jotain muuta – ja Viljanen uskoi keksineensä vastauksen.
Intoa ja ylpeyttä
Joulukuun puolivälissä tuli kuluneeksi tasan yhdeksän vuotta siitä, kun Viljanen, 34, teki ensimmäiset osakehankintansa Helsingin pörssistä.
Nopeasti katse kuitenkin kääntyi kauemmaksi.
– Elokuussa 2016 ostin ensimmäisen kerran ruotsalaisen Elektan osakkeita tuhannella eurolla. Kyseessä on syöpien hoitoon tarkoitetun teknologian ja laitteiston valmistaja, Viljanen muistelee.
– Vertailin pitkään samalla alalla toimivien yritysten tuotteita ja mielestäni Elektalla oli paras, syöpäsoluja terveistä soluista tehokkaasti erotteleva laite.
Viljanen ei siis syöksynyt osakemarkkinoille pelkkää aloittelijan intoa uhkuen, vaan hän teki alusta asti perusteellista analyysia yrityksistä ja niiden tuotteista.
Terveysteknologia on aina kiehtonut Viljasta ja hänellä on myös näkemystä alasta. Viljanen työskentelee vanhempana projektipäällikkönä pienessä lääkeyrityksessä.
– Tavoitteeni on se, että voin olla ylpeä ostamastani yrityksestä. Tuo ensimmäinen ulkomainen ostoni ei tosin pärjännyt, mutta perustelut sen ostoon olivat hyvät, Viljanen nauraa.
Osakehankinta on monen asian summa
Ennen ostopäätöstä Viljanen tutustuu yrityksen vuosikertomuksiin, yleensä viiden vuoden ajalta. Hän haluaa tietää, mitä johto on puhunut ja ovatko yrityksen luvut linjassa puheiden kanssa.
Tärkeitä parametreja ovat muun muassa tase, kassavirta ja jaettavat osingot.

– Joskus luvuissa ja toiminnassa on selvä ristiriita, ja esimerkiksi Helsingin pörssissä on monia tosi velkaisia yrityksiä, jotka kuitenkin maksavat isoja osinkoja. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Epämääräiset yritykset Viljanen ohittaa välittömästi.
– Aika monen asian pitää osua niin sanotusti lankulle ennen kuin ostan.
Ostan osakkeita pitääkseni ne ikuisesti.
Oman tutkimustyönsä ja potentiaalisen ostokohteen löytämisen jälkeen Viljanen päättää hinnan, jolla hän on valmis yrityksen osakkeita ostamaan.
– Sitten seuraan kurssin kehitystä ja odotan, että hinta saavuttaa rajani. Toisinaan osake säilyy liian kalliina ja se jää ostamatta.
Viljasen periaatteena on, että hän ostaa osakkeita pitääkseen ne ikuisesti. Alkuun ostopäätökseen vaikutti maksettavien osinkojen suuruus, mutta nyt niiden merkitys on vähentynyt.
Millainen maailma on 25 vuoden päästä?
Vuosien varrella Viljanen on kerännyt seurantalistalleen kiinnostavia yrityksiä toimialoittain ja maittain.
Hän ei halua tukea sellaisia yrityksiä, joiden toiminta ei ole eettisesti kestävällä pohjalla.
– En koskaan sijoittaisi mihinkään pikavippifirmoihin. Enkä myöskään osta Nokiaa, koska se melkein pilasi sijoittamisen maineen Suomessa.
Nykyinen Tesla-kiukku on hellyyttävää.
Viljasen mielestä nykyinen Tesla-kiukku on hellyttävää. Vaikka Elon Muskin vihaaminen on ”coolia”, miehen vaikutus teknologian kehittämisen ja yhteiskunnan näkökulmasta on Viljasen mukaan ehdottomasti ”nettopositiivista”.
Viljanen sijoittaa sekä kasvuyrityksiin että tasaisen tuloksen tekijöihin. Samaan aikaan hän luo erilaisia tulevaisuuden visioita.
– Mietin, miten yritys vaikuttaa maailmaan ja miten maailma vaikuttaa yritykseen seuraavan 25 vuoden aikana.
Viljanen antaa pari esimerkkejä. Ilmastonmuutoksen edetessä hän sijoittaa muun muassa kestäviä vesikemikaaliratkaisuja valmistavaan Kemiraan.
Norjalainen Mowi taas on maailman suurin lohen kasvattaja. Viljanen uskoo, että lohen suuri rehunkäyttökyky (feed conversion rate), proteiinipitoisuus ja maailman väkiluvun kasvu sekä länsimaalaistuminen luovat yritykselle positiivisen suunnan.
Viljanen uskoo, että ihmiskunta järkevöityy ilmastonmuutoksen edessä ja monet esimerkiksi tuulivoimaan ja kierrätykseen keskittyvät yritykset tulevat olemaan tulevaisuuden nousijoita.
Yli 700 prosentin voitto
Vain kuukausi ensimmäisen ulkomaisen osakkeen oston jälkeen Viljanen teki toisen hankintansa – ja uransa kovimman osuman.
Syyskuussa 2016 hän osti diabeteksen hoitoon erikoistunutta tanskalaista Novo Nordiskia 1 800 eurolla.
– Ikävää todellisuutta on, että diabetes lisääntyy maailmalla räjähdysmäisesti. En tosin koskaan ajatellut, menestys olisi näin kova.
Parhaimmillaan osakkeen voittoprosentti oli 700 prosenttia, mutta on nyttemmin rauhoittunut ”vain” reiluun 500 prosenttiin.
Toinen kullan arvoinen osake Viljasen salkussa on yhdysvaltalainen Medpace, joka on tuonut noin 450 prosentin voitot.
– Koronan aikana yrityksen osakkeessa oli hinnoitteluvirhe. Olin hyvissä ajoin päättänyt, että olen valmis ostamaan sitä 60 dollarilla. Siihen se lopulta laski, luojan kiitos.
Pandemian jyllätessä ja osakemarkkinoiden romahtaessa Viljanen satsasi omat säästönsä ja lainasi rahaa osakkeiden ostoon. Hän tiesi, että rytinän jälkeen alkaisi uusi nousu.
– Harmi vain, että nousu alkoi niin nopeasti. Olisin voinut sijoittaa enemmänkin. Kaikki tuolloin ostamani osakkeet ovat vieläkin salkussani.
Vapaus ja ylisukupolvinen vauraus
Omien sanojensa mukaan Viljanen eli Suomen mittakaavassa ”superköyhän” lapsuuden.
– Alle kouluikäisenä päätin, että köyhyys päättyy minuun. Jos minulle siunaantuu lapsia, heidän ei tarvitse kokea samaa.
Omat kokemukset ovat vaikuttaneet Viljasen haluun vaurastua. Tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus 50-vuotiaana.
– Toivon, että silloin minulla on 600 000 euron salkku ja kolmesta viiteen velatonta sijoitusasuntoa. Olen laskenut, että niillä kattaisi hyvin elämisen kulut. Töitä en ole ajatellut lopettaa, mutta voisin tehdä niitä vähemmän tai kokeilla jotain ihan uutta, Viljanen pohtii.
– Ehkä paras sana kuvaamaan toivettani on vapaus. Haluan myös luoda ylisukupolvista vaurautta, enkä tuhlata omaisuuttani.
Deadline ei ole kiveen hakattu. Viljaselle päämäärääkin tärkeämpi on matka sijoittajana. Siihen kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen. Viljasen periaatteisiin kuuluu oppia joka päivä jotain uutta ja olla parempi versio itsestään.
Omaa osaamistaan hän jakaa kirjoittamalla blogeja ja olemalla aktiivinen keskustelija somessa.
Enkä hänkin voi auttaa jonkun uuden ja uteliaan vaurastumisen äärelle. Monesti kyse on sattumasta, oikeista sanoista ja pienestä töytäisystä oikealla hetkelle. Niinhän Viljasellekin kävi.
– Olen usein miettinyt, miten ihmeellisellä tavalla päädyin sijoittajaksi. Jos en olisi avannut suutani työpaikalla, en olisi tässä nyt.
Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja kuluja. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.