Säännöllinen sijoittaminen antaa mahdollisuuden kasvattaa varallisuutta pitkällä aikavälillä. Se myös auttaa saavuttamaan itsellesi tärkeitä taloudellisia tavoitteita.

Täysin riskitöntä sijoittaminen ei koskaan ole, mutta varovaisellekin on vaihtoehtoja. Esittelemme niistä kaksi: hajautetut sijoitukset ja joukkovelkakirjalainat.

Hajautetut sijoitukset

Yksi helpoimmista tavoista välttää riskejä on sijoitusten hajauttaminen. Sijoituksia voi hajauttaa ajallisesti, maantieteellisesti ja toimialallisesti.

Ajallinen hajauttaminen tarkoittaa sijoittamista pidemmällä aikavälillä sen sijaan, että kerralla sijoitettaisiin koko käytettävissä oleva summa. Näppärä tapa on kuukausittainen säästäminen rahastoon.

– Osakkeet ovat eri aikoina eri hintaisia. Kuukausisäästämällä tulee luonnostaan sijoitettua sekä halvemmalla että hieman kalliimmalla hinnalla. Keskihinta jää kuitenkin korkeita kursseja matalammaksi ja tasoittaa riskiä, OP:n säästämisen ja sijoittamisen asiantuntija Tiina Routamaa perustelee.

Maantieteellinen ja toimialallinen hajauttaminen hoituu automaattisesti rahastoihin sijoittamalla: rahaston varat voidaan hajauttaa eri alojen osakemarkkinoille maailmanlaajuisesti.

– Neuvoni varovaisille sijoittajille on aina sama: luota ammattilaiseen, Routamaa sanoo.

OP Säästäjän rahastoilla pääset vaivattomasti alkuun rahastosijoittamisessa. Maksuton digitaalinen sijoitusneuvoja OP Sijoituskumppani suosittelee sinulle sopivaa rahastoa lyhyen kyselyn perusteella. Saat myös arvion sijoituksesi kehittymisestä antamanasi tavoiteaikana.

– OP Sijoituskumppanilla pääsee hyvin alkuun. Lisäksi jo kertyneen varallisuuden sijoittamisessa kannattaa hyödyntää omistaja-asiakkaillemme maksutonta sijoitusneuvontaa. Sijoitusneuvonta on Euroopassa tarkasti säänneltyä. Otamme kuluttajansuojan erittäin vakavasti ja huolehdimme muun muassa siitä, että asiakkaan sijoitusten hajautukset ovat varmasti riittäviä. Myös rahastojen salkunhoitajat tekevät ratkaisuja aina sijoittajan paras mielessään, Routamaa toteaa.

OP Sijoituskumppani on digitaalinen sijoitusneuvojasi OP-mobiilissa. Palvelu sopii niin aloittaville kuin kokeneille sijoittajille ja voit ottaa sen käyttöön nopeasti ja helposti vaikka omalta kotisohvaltasi. 

Joukkovelkakirjalainat

Myös niin kutsutut pääomaturvatut strukturoidut sijoitustuotteet sopivat varovaiselle sijoittajalle. Ne ovat pankin liikkeelle laskemia joukkovelkakirjalainoja, joihin sijoittajat voivat osallistua.

Tuotto muodostuu lainalle valitun kohde-etuuden kehityksen perusteella. Kohde-etuutena voi olla esimerkiksi viitekorko tai osakekori. Pääomaturvattujen tuotteiden sijoitusajat ovat pituudeltaan 1–5 vuotta.

Strukturoitujen sijoitustuotteiden valikoimasta varovaiselle sijoittajalle voivat soveltua joko täysin tai osittain pääomaturvatut ratkaisut.

Täysin pääomaturvattu strukturoitu tuote tarkoittaa, että ennalta määrätyn sijoitusajan päätteeksi sijoittaja saa vähintään sijoittamansa summan takaisin eikä kanna riskiä kohde-etuuden mahdollisesta negatiivisesta arvonkehityksestä.

– Täysin pääomaturvatuissa sijoitustuotteissa sijoittajat saavat yleensä enintään noin 3–5 prosentin vuosituottoja. Se tietysti vaatii, että kohde-etuus kehittyy laina-aikana suotuisasti, sanoo OP:n sijoitustuotteiden asiantuntija Jerri Laurikka.

Korkeampaa tuottoa tavoittelevat varovaiset sijoittajat Laurikka ohjaa tutustumaan osittain pääomaturvattuihin sijoitustuotteisiin.

– Viime aikoina olemme laskeneet liikkeelle lainoja, joissa on 90 prosentin pääomaturva. Riski on täysin pääomaturvattua tuotetta suurempi, mutta myös tuotto-odotus on korkeampi, Laurikka kertoo.

Strukturoituihin tuotteisiin voi sijoittaa ainoastaan pankin sijoitusneuvonnan kautta, eli niistä kannattaa olla yhteydessä omaan osuuspankkiin. Lisätietoa tuoteperheestä ja merkinnässä olevista tuotteista löytyy osoitteesta op.fi/joukkolainat.

Huomioi, että joukkovelkakirjalainaan sijoittamalla hyväksyt OP Yrityspankkiin kohdistuvan liikkeeseenlaskijariskin. Se tarkoittaa, että velkakirjan liikkeellelaskijana pankin täytyy olla maksukykyinen eräpäivänä, eli kun sijoitusaika päättyy ja sijoitetut varat sekä mahdollinen tuotto maksetaan takaisin sijoittajille.

Lue myös: 

Lomarahat tuottamaan – pidä mielessä nämä kesäiset sijoituskohteet ja toimialat

Sinustakin asuntosijoittaja? Asuntorahasto on turvallinen ja tasaisesti tuottava vaihtoehto

Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. OP-rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jonka asiamiehenä osuuspankki toimii. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.