Suomessa rakennetaan nyt ennätysmäärin uusia asuntoja – Näin rakennusbuumi näkyy yrittäjälle
Jyväskyläläisen Rakennus-Kasevan toimitusjohtajan mukaan myös korjausrakentamiselle olisi enemmän tarvetta, mutta rakentajien kapasiteetti ei riitä.
Rakentaminen on käynyt kuumana viime vuodet. Varsinkin uusia asuntoja on noussut kasvukeskuksiin ennätysmäärin. Rakennusteollisuus RT ry:n tuoreet tiedot kertovat, että asuntorakentamisen ennakoidaan jatkuvan korkealla tasolla koko kuluvan vuoden.
Rakentamisen korkeasuhdanteen aikana moni on jo ehtinyt ennustaa, että uudet aloitukset kääntyvät laskuun. Rakennusteollisuuden mukaan kerrostaloasuntojen aloitusmäärät tälle vuodelle ovat kuitenkin vain nousseet alkuvuoden arvioista. Arvioidut aloitusmäärät ovat nyt tilastointihistorian suurimmat.
Tämä näkyy myös jyväskyläläisen Rakennus-Kasevan tilauskirjoissa. Kasevan toimitusjohtaja Ville Kari kertoo, että yhtiön työkanta on täynnä.
– Kaikki kohteemme sattuvat olemaan juuri nyt asuntoja, vaikka pyrimme tekemään muutakin, Kari sanoo.
Vuonna 2011 perustettu Kaseva toimii asuntorakentamisen lisäksi liike- ja teollisuusrakentamisessa sekä korjausrakentamisessa Keski-Suomessa. Sen liikevaihto oli viime vuonna 14 miljoonaa ja nousee Karin arvion mukaan tänä vuonna noin 16 miljoonaan euroon.
Kaseva kasvaa 10-15 prosenttia vuodessa, mikä on toimitusjohtajan mukaan sopiva tahti. Yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 45 ihmistä.
Materiaaleista on pulaa
Rakennusliikkeiden kasvuvauhdillakin on rajansa. Uutisissa on kerrottu jo pitkään, että Suomessa on pulaa varsinkin rakennusalan työnjohtajista. Samaa sanoo Ville Kari.
Kasevalla on jatkuva rekrytointi päällä, ja se palkkaa myös nuoria kasvamaan. Sitä vastoin tekeviä käsiä on toistaiseksi riittänyt. Karin mukaan on mahdollista, että alihankinnassa kärsitään myös tekijäpulasta.
Toinen pullonkaula ovat rakennusmateriaalien toimitusajat, jotka ovat venyneet huomattavasti.
– Aloitukset onkin suunniteltava entistä tarkemmin sen mukaan, miten materiaaleja on saatavilla, Kari sanoo.
Erityisen haastavaa on viime aikoina ollut saada betonielementtejä, joiden toimitusajat ovat Karin mukaan venyneet kuudesta viikosta jopa kuuteen kuukauteen.
Pula materiaaleista on näkynyt myös hinnoissa, jotka ovat voineet lyhyessä ajassa nousta kymmeniäkin prosentteja.
Reipas rakentaminen jatkuu
Onko rakentamisessa jo ylikuumenemisen vaara? Kari ei näe sitä muuten kuin ehkä joidenkin yksittäisten materiaalien osalta.
Ei hän tosin näe mitään jyrkkää käännettäkään.
– Uskon, että rakentaminen pysyy korkealla tasolla myös ensi vuonna. Vuonna 2020 rakentaminen voi hidastua, mutta mitään merkkiä varsinaisesta laskusuhdanteesta ei näy, Kari sanoo.
Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarisen mukaan vilkasta asuntorakentamista pitävät yllä “kaupungistuminen, matalat korot sekä talouden myönteinen kehä”.
Kari uskoo, että jos asuntorakentaminen hieman hidastuukin, halukkuus korjausrakentamiseen lisääntyy.
– Sellainen kuva on syntynyt, että korjausrakentamiselle olisi ehkä enemmän tarvetta kuin urakoita on käynnissä. Voi olla, ettei rakennusliikkeillä ole riittävästi kapasiteettia.
Kaseva on varautunut tulevaisuuteen nimenomaan pitämällä oman tarjontansa ja osaamisensa monipuolisena. Sitä vastoin Kari ei usko, että Kaseva lähtee laajentamaan lähiaikoina maantieteellisesti. Hän huomauttaa, että rakentaminen on kuitenkin hyvin paikallista.