Raskas työ vaatii huoltavat huvit – Näin fyysistä työtä tekevä yrittäjä pitää huolta työkunnostaan
Lisää aiheesta
Tasapainottava vapaa-ajan liikunta auttaa palautumaan fyysisesti raskaasta työstä. Talliyrittäjä Leila Mustonen pitää kehonsa iskukunnossa joogan, saunan ja välipalojen voimalla.
Leila Mustonen, 50, on toiminut yrittäjänä Kantelesärkän Tallilla kaksikymmentä vuotta. Fyysisesti raskaiden tallipäivien päätteeksi taikasana on löyly.
– Käyn joka päivä saunassa. Menen yleensä yksin, jotta saan omassa rauhassa pohdiskella päivän tapahtumia ja suunnitella huomista, Mustonen sanoo.
Mustonen hoitaa päivittäin kaksikymmentä yksityisomistuksessa olevaa hevosta. Yksityisyrittäjän tavallinen työpäivä kestää yli kaksitoista tuntia.
– Menen aamulla kuudeksi talliin. Ruokin hevoset, vien ne ulos ja siivoan karsinat. Sitten on parin tunnin tauko. Iltapäivällä otan hevoset sisälle ja pidän ratsastustunteja. Päätän päivän yleensä kahdeksan ja yhdeksän välillä, kun olen saanut hevoset yöpuulle, Mustonen kertoo.
Tasaista puurtamista tulisi välttää
Fyysisen työn tekijöillä terveysliikuntasuositukset eivät sellaisenaan päde, koska heillä työpäivän aikana liikuntaa tulee jo yli suositusten.
Kun on pitkään huonoissa työasennoissa, tuki- ja liikuntaelimet joutuvat koville. Työterveyslaitoksen vanhemman tutkijan Sirpa Lusan mukaan työssä tulisikin miettiä, miten tekemisestä saadaan terveyttä edistävää.
– Usein työ on tasaisesti vähän kuormittavaa, mutta ei tarpeeksi, jotta esimerkiksi aerobinen kunto kehittyisi. Välillä voi esimerkiksi tehdä tiiviimpiä työjaksoja ja välillä taas palautua kunnolla, hän neuvoo.
Taukojumpat ovat tarpeen myös raskaan työn raatajille.
– Esimerkiksi rakennusalalla järjestetään aamujumppia, jotta työntekijät vertyvät, eikä vammoja tule niin helposti. Ennen ja jälkeen töiden pidettävät vuoronvaihtojumpat taas toimivat toisille elvyttävinä ja toisille palauttavina liikuntahetkinä, Lusa sanoo.
Vapaa-ajan liikunnasta lisää puhtia työhön
Leila Mustonen käy joogaamassa kerran viikossa.
– Kun luo ammatikseen lantaa ja ratsastaa, on yläkroppa tosi kovilla. Jooga on hyvää vastapainoa, koska siellä tehdään paljon yläkehoa avaavia liikkeitä, Mustonen sanoo.
Työterveyslaitoksen Sirpa Lusan mukaan fyysisen työn tekijät kokevat muita useammin olevansa liian huonossa kunnossa siihen nähden, mitä työ heiltä vaatii.
Huono kunto heijastuu myös vapaa-aikaan fyysisenä ja henkisenä väsymyksenä. Ratkaisuna tähän on riittävä liikunta. Kun on hyvässä kunnossa, fyysisestä työstä palautuu paremmin.
– Ei ole hyvä, jos yrittäjä tekee ensin fyysistä työtä kahdeksan tuntia ja sitten loppuillan löhöää sohvalla, Lusa sanoo.
Vapaa-ajan liikuntaa voi suunnitella työn kannalta. Jos esimerkiksi töissä käytetään hengityssuojainta, voisiko vapaa-ajan treeni olla hengityslihaksia vahvistavaa? Seisomatyötä tekevät taas voivat vapaa-ajallaan esimerkiksi uida tai pyöräillä, että kuormitus ei olisi liian yksipuolista.
– Liikunnalla on kuitenkin aina mielihyvää tuottava vaikutus, joten lajin pitää myös olla mieluista ja hauskaa, Lusa muistuttaa.
Palauttavat päikkärit
Lusan mukaan ravinto vaikuttaa oleellisesti fyysistä työtä tekevien palautumiseen.
– Jos tehdään urakkatöitä, eikä lähellä ole ruokalaa, voi työpäivän ravinto jäädä liian vähäiseksi tai yksipuoliseksi. Lautasmalli olisi hyvä pitää mielessä. Varsinkin kesähelteillä tulee myös muistaa juoda riittävästi nestettä, Lusa sanoo.
Myös riittävä unensaanti auttaa palautumaan raskaasta työstä, ja liikunnan harrastaminen tehostaa unensaantia. Alkoholin käyttöä rentoutumiskeinona Lusa ei suosittele.
Mustoselle ruoka on ”number one”. Hän syö aamupalan ennen talliin menoa, ja tallissa ehdoton välipala on banaani. Päivittäin hän tekee myös itse lounaan koko perheelle.
– Ja kun lounas on vedetty, otan pienet päikkärit, hän kertoo.
Mustonen osallistui hiljattain yrittäjille tarkoitetulle hyvinvointikurssille, jossa hänelle tehtiin First Beat -hyvinvointianalyysi. Hän yllättyi siitä, että testin mukaan päiväunien aikana elimistö palautui hyvin.
Sairaslomia ei jaeta turhaan
Terveysongelmien kanssa kannattaa hakeutua hoitoon hyvissä ajoin – ja noudattaa terveysalan ammattilaisten ohjeita.
Leila Mustosen lonkka operoitiin kaksi vuotta sitten. Mustonen kokee saaneensa hyvin aikaa toipua, sillä työntekijät olivat poikkeuksellisesti töissä syksyyn asti.
Silti pienten vaivojen takia lääkäriin meneminen tuntuu vaikealta.
– Aika helposti lähden talliin, vaikka olen vähän kipeä, Mustonen tunnustaa.
Sirpa Lusa muistuttaa, että pienetkin vammat kannattaa hoitaa huolella.
– Jos esimerkiksi nyrjähtäneen nilkan kanssa lähtee töihin, voi pian olla myös polvi ja selkä kipeänä, Lusa sanoo.
Jos jotain sattuu, on ensiapu tärkeää. Lisäksi on hyvä huolehtia, että yrittäjä ja työntekijät käyvät säännöllisin väliajoin työterveystarkastuksessa.
Yrittäjän vakuutukset ovat turvanasi, jos esimerkiksi sairaus tai tapaturma yllättää. Tutustu Pohjola Vakuutuksen tarjontaan.