Psykologisen turvallisuuden merkitys on noussut viime aikoina vahvasti esiin työelämäpuheessa. Eräänä syynä on ollut Googlen tutkimus, jossa yhdeksi keskeiseksi menestyneitä tiimejä yhdistäväksi tekijäksi osoittautui luottamus ja psykologinen turvallisuus.
Psykologinen turvallisuus vaikuttaa siihen, uskaltaako yksilö puhua avoimesti ja millaisia seurauksia omien näkemysten kertomisesta arvioidaan mahdollisesti koituvan. Olen pohtinut, mitä on se paha, mitä pelätään avoimuudesta seuraavan?
Yrittämiseen liittyy monenlaisia riskejä. Tärkein tekijä yrityksen menestymisessä on kuitenkin terve ja toimintakykyinen yrittäjä. Itsensä turvaamatta jättäminen voi tulla kalliiksi.
Yritystoiminnassa rakenteiden luominen, asiakaslähtöisyydestä kiinni pitäminen ja ison kuvan näkeminen ovat asioita, joiden avulla yritys voi saavuttaa menestyksen.
Kun Sirpa Rytkönen tunnisti, että työuupumus oli lähellä, hän alkoi heti turvata taloudellista selustaansa. Hyppy pois oravanpyörästä toi mukanaan kaksi elämänmuutosta: yrittäjyyden ja äitiyden.
Työssä jaksaminen on otsikoissa. Palautuminen työpäivän jälkeen on yhä useammalle haasteellista, sillä on jopa vaikea tunnistaa, koska työpäivä päättyy. Itsensä johtamisen opettelu on tässä keskeistä.
Olemme töissä valtaosan valveillaoloajastamme, ja siksi työssä viihtyminen on hirmuisen tärkeä asia. Työssä viihtymiseen vaikuttaa merkittävästi oma tiimimme.
J. Karjalainen laulaa sankareista kysyen, keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarimiehet, joita koko valtakunta arvostaa, tai sellaiset sankarinaiset, jotka tosi työstä palkintonsa saa. Olympialaisten Iivo-huuman innoittamana lapsenmieleni jäi miettimään sankaruutta. Keitä ovat ne sankarit?
Vuoden vaihtuessa voi miettiä, mitä haluaa työelämältä seuraavan vuoden aikana. Onko se uusi työpaikka, jonkin taidon kehittäminen vai kenties annat asioiden vain olla? Listasimme vinkkejä työelämän uudenvuoden lupauksiin.
Bageri Å:n yrittäjäkaksikko perusti yrityksensä juuri ennen pandemiaa. Muille yrittäjyydestä haaveileville heillä on selkeä viesti: aina kannattaa yrittää ja omasta hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta.
Monimuotoinen hybridityö on kasvattanut suosiotaan erityisesti korona-ajan myötä. Kun työnteon tavat ovat murroksessa, sopeutumiskykyä vaaditaan niin organisaation työntekijöiltä kuin johdolta.