Tekstiilikuidun raaka-aineeksi sopii sellun lisäksi myös nahkajäte ja ruoantähteet
Lisää aiheesta
Suomalaisen Spinnovan syntytarina on mielenkiintoinen: sen kehittämä, sellusta mekaanisesti valmistettava tekstiilikuitu on saanut innoituksensa siitä, miten hämähäkki kehrää seittinsä. Vuonna 2014 perustettu yritys listautui pörssiin 2021 ja jatkaa kasvuaan. Mitä Spinnovalle kuuluu nyt?
Kestävän kehityksen kriteerit täyttävien raaka-aineiden kysyntä on globaalisti niin mittavaa, että pienikin yritys, jolla on loistava bisnesidea ja vahva teknologinen osaaminen, saa taatusti osansa kakusta. Spinnova on lyhyessä ajassa kerännyt mittavan sijoituspääoman ja vahvat taustajoukot sellujätti Suzanosta Adidaksen ja The North Facen kaltaisiin kaupallistamiskumppaneihin.
Läpinäkyvä tuotantoprosessi
Yrityksen talousjohtaja Ben Selby toteaa, että kestäviä materiaaleja hyödyntävä, kiertotaloutta kehittävä markkina kasvaa voimakkaasti. Spinnovalla on hallussaan muutama poikkeuksellisen vahva valtti, jotka auttavat sitä erottumaan joukosta.
– Käytämme puu- ja selluraaka-aineen jalostamisessa mekaanista prosessia. Useat kierrätysmateriaalialalla kestävien materiaalien parissa toimivat yritykset nojaavat kemialliseen valmistusprosessiin, jossa raaka-ainetta liuotetaan kemikaalien avulla. Spinnovan prosessiin ei kuulu haitallisia kemikaaleja, ja ainoa sivuvirta on vesihöyry, joka voidaan johtaa uudelleenkäyttöön takaisin prosessin alkupäähän.
Spinnovan tekstiilikuidun ympäristöystävällisyydestä kertoo myös se, että jos sen raaka-aineesta valmistettu vaate tai kangas päätyy ympäristöön, se biohajoaa 2–3 kuukaudessa. Vertailun vuoksi esimerkiksi muovipullon maatumisaika on satoja vuosia. Tuotantolinjalta ulos tuleva kuitumateriaali on itse asiassa niin turvallinen, että sitä voisi vaikka syödä.
Puuvillaan verrattuna Spinnovan puukuidun valmistus kuluttaa yli 99 prosenttia vähemmän vettä 65 prosenttia vähemmän CO2-päästöjä.
Spinnova on tuonut tiedonkeruu- ja laaduntarkkailujärjestelmän, jonka kautta löytyvät jokaisen valmistetun kuituvyyhdin alkuperä ja ominaisuudet. Tarkat tiedot tuotteen alkuperästä ovat tarpeen, sillä kuluttajat vaativat yhä vastuullisemmin valmistettuja tuotteita ja sitä, että yritysten toiminta on läpinäkyvää. Isot vaatebrändit ovat muokanneet toimintaansa tämän trendin mukaan.
Tekstiilikuitumarkkinoiden arvo on tällä hetkellä noin 200 miljardia euroa. Muoti- ja vaateala muodostaa noin 75–85 prosenttia maailmanlaajuisista kuitumarkkinoista.
Nahkajätteestä ja ruoantähteistä tekstiilikuitua
– Tällä hetkellä suurimmat asiakkaat ovat vaate- ja asustetoimittajat kuten Adidas, jonka kanssa lanseerasimme hiljattain yhteisbrändätyn tuotelinjan. Adidas-Spinnova-hupparit saatiin markkinoille reilussa sadassa päivässä, kun tavallinen lanseerausprosessi vie yleensä noin 18 kuukautta. Mekaanisen valmistusprosessin ohella Spinnovan etuna on ketteryys ja se, että valmistusprosessi on nopeasti skaalattavissa.
Spinnova julkisti huhtikuussa 2022 tuovansa markkinoille uuden kaupallisen tuotteen.
Kyseessä on yrityksen kehittämästä kuidusta ja puuvillasta tehty miesten päällyspaita, joka tulee myyntiin vaateyhtiö H&M:n omistaman Arket-brändin alla. H&M kuuluu Spinnovan yhteistyökumppaneihin.
Uutta on myös pilottituotantolinja Respinille, joka on Spinnovan yhteisyrityksen Eccon kumppani. Tuotantolinjalla nahkajäte jalostetaan tekstiilikuiduksi ilman haitallisia kemikaaleja. Tuotantolinja on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Valmisteilla on myös langankehräämö, joka nopeuttaa kankaiden kehittämästä, sekä kaupallisen mittakaavan kankaantuotantoon keskittyvä tuotantoketju, joka myy Spinnovan kankaita ja lankoja.
Selbyn mukaan yhteistyökumppanien – kuten Eccon – kanssa pilotoidut uudet sovellukset ovat lupaavia. Nahkakenkien valmistuksesta ylijäävien palasten jalostaminen kuiduksi, jota voi kutoa, neuloa tai punoa, on lupaava sovellus. Mekaanisen prosessoinnin jälkeen tuloksena on pehmeä ja joustava kuitu, josta voidaan valmistaa useita eri tuotteita. Spinnova-kuidun raaka-aineeksi sopivat myös maatalous-, tekstiili- ja ruokajäte.
Tulevaisuuden kierrättävä vaatekauppa
– Spinnova-kuitujen käyttö ei rajoitu pelkästään vaatteisiin. Tulevaisuuden käyttökohteita voivat olla esimerkiksi matot, pyyhkeet, vuodevaatteet, huonekaluvalmistus ja jopa terveydenhuolto. Alalla toimivat yhtiöt ovat kiinnostuneita kestävistä materiaaleista, joita voidaan käyttää esimerkiksi kasvomaskeissa.
Spinnovan kumppanikavalkadi on näyttävä: Adidaksen ja H&M:n ohella yhteistyökumppaneita ovat muun muassa North Face, Marimekko, Bergans of Norway, Bestseller ja Icebreaker.
Kiertotalous kiinnostaa brändikumppaneita. Tulevaisuuden vaatekauppa voisi olla sellainen, johon asiakkaat voisivat palauttaa kuluneen vaatteen, selkärepun tai kengät. Vähän kuluneen tuotteen asiakas saisi itselleen takaisin korjattuna, ja käyttöikänsä loppuun tulleet tuotteet lähtisivät kaupasta takaisin mekaaniseen prosessiin. Toisin kuin kemiallisissa prosesseissa, mekaanisen prosessin läpikäynyt raaka-aine ei menetä vahvuuttaan vaan kiertää valmistusprosessin useita kertoja läpi.