Aivohalvauksen kesken ajo-opetuksen saanut yrittäjä ei lamaannu koronatilanteestakaan

Autokouluyrittäjä Mirka Laakson puhelin tuuttaa varattua toukokuussa 2020. Hän soittaa hetken kuluttua takaisin. Tapasimme pari kuukautta sitten Lappeenrannassa. Silloin koko Suomessa oli reilut kymmenen todettua koronavirustartuntaa, eikä rajoituksista ollut tietoakaan. Tilanne muuttui nopeasti.

Koronatilanteen takia moni yrittäjä elää jaksamisen äärirajoilla. Osa sisuuntuu, osa lamaantuu. Laakso kuuluu sisuuntujiin. Vaikka asiakkaat vähenivät, Laakso ei menettänyt uskoaan. Yrittäjyys kantaa.

– Puntit eivät ruvenneet tutisemaan, enkä menettänyt yöuniani. Meillä on ollut koko ajan vahva usko siihen, että tästä selvitään, Laakso sanoo puhelimessa.

Autokouluyrityksessä koronavirus on näkynyt luokkaopetuksen loppumisena. Tilalle ovat tulleet aiemmin harvinaiset virtuaaliset teoriatunnit.

– Ennen emme pitäneet verkkotunteja lainkaan itse, vaan ostimme ne palveluntuottajalta. Nyt kaikki tehdään itse, mikä on vaatinut nopeaa oppimista kaikilta. Kokemukset ovat niin hyviä, että uskon oman virtuaaliopetuksen jäävän pysyväksi käytännöksi.

Ajo-opetuksessa turvallisuus huomioidaan erityisen hyvin. Ajo-opettajat käyttävät kasvomaskeja ja käsineitä. Pinnat puhdistetaan jokaisen asiakkaan jälkeen.

Laakso kertoo, että työyhteisön osaaminen ja yhteishenki ovat mahdollistaneet nopean sopeutumisen poikkeukselliseen tilanteeseen.

Samalla tavalla hän kehui työkavereitaan pari kuukautta aiemmin. Työyhteisön tuki mahdollisti aivohalvauksesta toipumisen ja töihin palaamisen.

Tavallinen kesäviikonloppu

Maanantaina 6. heinäkuuta 2015 Mirka Laaksolla oli takanaan tavallinen kesäviikonloppu.

Päätä oli särkenyt oudosti ja olo oli oksettava, mutta niin oli tapahtunut ennenkin migreenin alla. Autokouluyrittäjä muistaa levänneensä aurinkotuolissa ja sanoneensa miehelleen, että elämä valuu hukkaan tuolissa.

Suunnilleen näin maanantaiaamu eteni: Laakso yritti imuroida ennen töihin lähtöä, mutta se jäi kesken huonon olon takia. Töihin hän kuitenkin arvioi kykenevänsä ja lähti hakemaan oppilasta ajotunnille. Matkalla alkoi sumentua. Risteyksessä paloivat punaiset liikennevalot.

– En tiennyt, mitä pitäisi tehdä punaisten valojen palaessa. Se oli outoa, sillä olenhan liikenneopettaja.

Valot ehtivät vaihtua vihreiksi ja Laakso pääsi oppilaan luo. Ajo-opetuksen aihe oli tavanomainen: maantieajo. Jo ajon alussa oli epätavallisen hiljaista.

– Yritin avata suuni, mutta en saanut tuotettua puhetta.

Laakso katsoi itseään aurinkosuojan peilistä. Hän yritti nostella kulmiaan, mutta se ei onnistunut. Myöhemmin hän kuuli vastaan ajaneen ystävänsä ihmetelleen, miksi Laakso nukkui autossa.

– Oppilaskin varmaan arveli, että opettaja oli viikonlopun jäljiltä väsynyt.

Laakso jäi istumaan autoon parkkipaikalle, eikä kyennyt tekemään mitään.

Jostain hän sai voimia siihen, että kaivoi matkapuhelimensa esiin ja löysi sieltä miehensä Tonin puhelinnumeron.

– Auta. Muuta en pystynyt sanomaan.

Mies yritti soittaa takaisin, mutta kukaan ei vastannut.

Mies ei tiennyt, mitä oli tapahtunut ja missä vaimo oli.

Samassa yrityksessä ajo-opettajana työskentelevä Toni lähti etsimään vaimoaan lähistöltä.

Hän huomasi parkkipaikalla tutun auton.

Siellä Mirka Laakso oli istunut jo toistakymmentä minuuttia.

Mies soitti ensihoitoyksikön paikalle, ja ambulanssi kuljetti Laakson Etelä-Karjalan keskussairaalaan noin parin kilometrin päähän.

Lääkärit harkitsivat liuotushoitoa, mutta sitä ei uskallettu antaa aivoverenvuotoriskin takia. Yksi syy oli se, että Laakso alkoi puhua. Ensin tuli sana, sitten toinen. Elimistö oli alkanut nopeasti korjata itseään.

Kun Laakso ymmärsi olevansa sairaalassa, hän koki itsensä terveeksi ja halusi kotiin. Kohta alkaisi kesälomakin. Lääkärit olivat toista mieltä ja määräsivät vuodelepoa.

Pää ei saanut nousta tyynystä.

"Voi kun sinä olet sairas"

– Eniten ärsytti se, että ihmiset tulivat sairaalasängyn viereen ja sanoivat, että voi kun sinä olet sairas. Sanoin, että ei, minähän olen terve, mutta ei se ihan niin ollutkaan.

Myöhemmin samalla viikolla Laakso pääsi kotiin. Hän ajatteli, että elämä jatkuu niin kuin ennenkin.

– Tuntui, että joku oli sekoittanut kaiken. Etsin shampoota jääkaapista ja vessapaperia naulakosta. Itkin lattialla sitä, miksi kaikki oli sekoitettu.

Lähimuisti oli heikentynyt. Kaksi viikkoa kohtauksen jälkeen Laakso lähti aiemmin varatulle matkalle Tallinnaan. Sen matkan hän nukkui laivalla ja hotellihuoneessa.

Muistin selvä heikkeneminen huomattiin työkykymuistin testauksessa. Lisäksi vasemman silmän näkökentästä oli hävinnyt neljäosa. Liikenneopettajalupa otettiin pois.

Aivoverenkierron häiriöt ovat melko yleisiä ja niihin sairastuu vuosittain noin 15 000 suomalaista. Ne ovat suomalaisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy. Kaksi kolmasosaa sairastuneista toipuu niin, että he voivat toimia itsenäisesti.

Jokaisen elämä menee uusiksi.

Laakson aivohalvauksen syynä saattoi olla synnynnäisen sydänvian aiheuttama eteisvärinä ja siitä seurannut hyytymä. Suuttumus, viha ja ärtymys vaihtuivat kuukauden aikana peloksi.

– Tajusin, että kohtaus voi tulla uudestaan ja voin jäädä samaan tilaan, jossa olin sairaalaan vietäessä. Kestän kyllä liikkumattomuuden, mutta en puheen häviämistä.

Toipumisessa auttoi läheisten ystävien tuki. Ystävykset viettivät syyskuussa perinteisten rapujuhlien sijaan henkiinjäämisbileitä.

– Siellä ei hyssytelty. Kävimme läpi sitä, minkä jäljen tämä oli jättänyt jokaiseen. Siellä itkettiin, naurettiin ja halattiin. Kukaan ei jättänyt kysymättä mitään sen takia, että se olisi ollut epäsoveliasta.

Kohtaus aiheutti sen, että ulospäinsuuntautunut Laakso alkoi uupua sosiaalisissa tilanteissa.

– Juhlissa voi käydä niin, että olen fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa. Kaikki tietävät sen, että lähden juhlista ensimmäisenä kotiin.

Kuntoutuksessa Laakso oli erikoistapaus: 35-vuotias, liikunnallinen ja tupakoimaton. Yhden asian hän kuitenkin pystyisi muuttamaan, jotta kohtaus ei toistuisi.

– Aloin harjoittelemaan lepoa. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat vaikeimpia, sillä olen aina halunnut tehdä asioita.

Kun tavaroiden paikat kotona alkoivat hahmottua, Laakso siivosi kaiken.

Mies muistutti lepäämisen tärkeydestä. Sohvalla makaaminen ja katon tuijottelu oli aiemmin mahdotonta, mutta ei enää.

– Nyt on ollut pakko opetella hidastamaan. En ole siinä vieläkään hyvä, mutta olen parempi. Viimeistään keho pistää jarrun päälle, jos en muista levätä.

Ennen kohtausta Laakso teki pitkiä päiviä yrittäjänä, toipui avioerosta ja rakensi uutta elämäänsä Tonin kanssa.

– Opetin autossa kahdeksan tuntia päivässä. Sen jälkeen tein hallinnolliset työt, markkinointia ja kirjanpidon sekä annoin aikaa perheelleni. Jatkoin töitä, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Tunnistin, että päivät olivat raskaita, mutta en osannut painaa jarrua.

Puhelin soi, ja yrittäjä tunnetaan

Maaliskuisena perjantaina autokoulu Drive Center‍ on jo suljettu, mutta nuoria käy ovella ilmoittautumassa kursseille. Puhelin soi monesti. Kun lähdemme ulos toimistosta, isä ja poika tulevat kadulla kysymään kursseista. Asiakkaat tuntevat yrittäjän, joka kehuu vuolaasti asiakkaitaan.

Ensimmäisen kerran Laakso astui ovesta sisään lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kun yrityksessä tarvittiin apua. Lukulomalla ollut Laakso huomasi heti, että työ on kivaa.

Kymmenisen vuotta sitten hän osti autokoulun yhdessä työkaverinsa kanssa silloiselta omistajalta. Myöhemmin työkaveri myi osuutensa Laakson nykyiselle aviomiehelle Tonille.

Yrityksellä riittää asiakkaita ja se toimii jo useilla paikkakunnilla Etelä-Karjalassa.

– Hyvä draivi jalkautui työntekijöihin ja näkyi asiakkaille. Suosio kasvoi ja pystyimme palkkaamaan uusia työntekijöitä. Kymmenen vuotta sitten meillä oli muutama työntekijä, nyt meitä on ollut parhaimmillaan 16.

Laakso sanoo, että asiakaspalautteessa nousee lähes aina esiin ”hyvä ja rento tunnelma”.

– Asiakkaat ovat nuoria, juuri täysikäisyyden kynnyksellä. He ovat täynnä odotusta. On ihanaa päästä seuraamaan sitä, kun elämä on edessä. Tuntuu, että tässä ei itse vanhene lainkaan, kun saa elää tuon ajan uudestaan ja uudestaan.

Paluu töihin ei kuitenkaan ollut helppo. Laakso palasi toimistolle pari viikkoa kohtauksen jälkeen. Hän huomasi, ettei osannut käyttää tietokonetta. Muutaman sanan kirjoittaminen vei kaikki voimat. Laakso sai asioita tehtyä, kun ne kirjoitettiin muistilapuille.

Laakso sanoo, että hyvässä työyhteisössä asioista puhutaan suoraan ja hyvällä huumorilla. Työkavereiden rehellinen tuki auttoi eteenpäin.

– Heti alussa työkaverit sanoivat, että hyvä kun olet elossa ja hommat jatkuvat. Tärkeintä oli se, että he eivät hyssytelleet, vaan sanoivat asiat suoraan ja huumorilla.

Laakson johtamisajatus on yksinkertainen: jos johtaja joustaa, myös työntekijä joustaa.

– Työyhteisömme sisäinen slogan on, että tässä firmassa jokainen päättää päivänsä itse. Meillä on omilla aivoilla ajatteleva porukka ja jokainen osaa rakentaa kalenterinsa itse.

Optimisti nousee, aina

Yksi syy töihin paluuseen oli Laakson asenne, jota edes koronakevät ei ole horjuttanut. Optimisti ei jää murehtimaan, vaan etsii ratkaisuja.

Aivohalvaus synnyttää vaurioita hermostoon. Hermosolut eivät uusiudu. Hermoverkostot voivat kuitenkin järjestäytyä uudelleen kasvattamalla uusia yhteyksiä.

Liikenneopettajan työtä Laakso ei voi enää tehdä.

Työeläkeyhtiö ehdottikin uudelleenkouluttautumista. Laakso ei aikaillut, vaan jatkoi opintojaan ja valmistui yritysjuridiikan tradenomiksi.

Laaksolle tärkeintä on mennä eteenpäin, mikä näkyi jo nuorena. 14-vuotiaana Laakso käveli paikalliseen Vaatehuoneeseen, kysyi töitä ja pääsi auttamaan. Kukaan muu liikkeessä ei nimittäin puhunut englantia, mikä vaikeutti Lappeenrannan löytäneiden venäläisten asiakkaiden palvelemista.

– Voivottelu ja surkuttelu eivät ole osa minua. Jos jotakin tapahtuu, haluan ensiksi selvittää, miten tästä mennään eteenpäin.

Aivohalvauksen jälkeen toipuminen sujui hyvin.

Kunnes tuli toinen synkkä uutinen.

Laakso kuuli sairastavansa selkärankarappeumaa. Sairaus aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa elämää. Viimeistään siinä vaiheessa hän tiesi, ettei voi palata liikenneopettajaksi.

Optimisti löytää kuitenkin keinot.

Seuraavaksi Laakso suunnittelee tekevänsä kauppatieteiden opinnot loppuun tai jatkavansa oikeus- ja hallintotieteiden parissa.

Mutta nyt hän muistaa hengähtää, liikkua ja nauttia lomapäivistä sekä ajasta perheen kanssa.

– Lapset ovat siinä iässä, että keskitymme auttamaan heitä opinnoissa. Elämässähän tärkeimmät asiat ovat usein aivan lähellä.

Laakso kertoo, että muiden tukeen kannattaa luottaa ja ennakoida tulevaa laittamalla esimerkiksi yrittäjän vakuutukset‍ kuntoon ennen kuin jotakin sattuu.

Perheen lisäksi tärkeimpänä asiana hän pitää oman ajan ottamista. Enää se ei tarkoita siivoamista, vaan lenkkeilyä, kirjojen lukemista ja ystävien tapaamista.

– Se on sitäkin, että voin maata sohvalla tekemättä mitään. Pystyin siihen aiemminkin, mutta nyt saan siitä nautintoa.

Lue lisää yrittäjän pakollisista ja vapaaehtoisista vakuutuksista‍

Tutustu yrittäjän sairauskulu- ja terveysvakuutukseen ja pyydä tarjous‍

Artikkeli on osa Puhalletaan yhteen Suomeen -teemaa, jolla OP haluaa tukea yrityksiä poikkeustilanteen aikana, kiinnittää huomiota yritysten tärkeään merkitykseen yhteiskunnassa ja kannustaa kaikkia toimimaan paikallisten yritysten puolesta. Tutustu teemasivuihin‍, jonne on koottu OP:n tukitoimet, helpotukset, ohjeet ja vinkit yrityksille.