Halkeamiin ja koloihin on varmasti jokainen autoilija törmännyt Suomen maanteillä.

Tien keskisauman avautuminen on yleisin syy, miksi asfalttia on korjattava, kertoo Matella Oy:n toimitusjohtaja Reijo Väätäinen. Hän patentoi viime vuonna menetelmän, jonka ansiosta rakojen korjaaminen on entistä kustannustehokkaampaa ja nopeampaa.

Väätäisen keksimällä tekniikalla asfalttia on korjattu jo useilla paikkakunnilla Uudenmaan alueella. Keksinnöstä on ollut kiinnostunut myös Uudenmaan ely-keskus, joka haluaa selvittää menetelmällä syntyvän korjausjäljen kestävyyttä.

Väätäinen on toiveikas sen suhteen, että hänen keksintönsä avulla voitaisiin korjata halkeamien lisäksi myös valtion tierunkoa. Asfaltinkorjaustöitä tulisi Väätäisen mukaan tehdä resurssien puitteissa, sillä se vähentäisi muun muassa veden pääsyä tien rakenteisiin.

Nyt Väätäisen idea on paras ensiapu yksityisille teille, joiden kunnossapito on Suomessa retuperällä.

Myös sellaiset pihat ja satamat, joissa on paljon trukkiliikennettä, hyötyisivät Väätäisen mukaan menetelmästä asfaltin sisään pistettävistä liikuntasaumojen vuoksi.

‒ Keksinnöstäni on hyötyä erityisesti ammattiautoilijoille, kuten taksinkuljettajille ja palomiehille, jotka joutuvat kuluttamaan yhtä lailla myös yksityisteitä ja alempaa tieverkkoa, Väätäinen kertoo.

Kolmivaiheinen menetelmä

Perinteisesti asfalttia korjataan kaatamalla pikeä raon päälle kuoreksi. Tämä ei Väätäisen mukaan ole pitkäikäinen ratkaisu, eikä se kestä talvea.

Uudessa menetelmässä hyödynnetään tiessä jo olevaa halkeamaa. Ensimmäiseksi halkeama hakataan auki hydraulivasaralla asfaltin syvimpiin kerroksiin asti. Samalla vahvistetaan myös asfaltin pohjaa. Sitten halkeama täytetään stabilointiaineella. Viimeiseksi asfaltin rakoon levitetään pintasauma, joka ei jätä kynnyksiä.

‒ Pysty liikuntasauma ei poista asfaltin kulumista, mutta se ennaltaehkäisee tilanteen pahenemista, Väätäinen kertoo.

Tiimeissä tehtävät korjaustyöt toteutetaan vain muutamassa päivässä.

Pitkä ura lisää tietoa

Sattumaa Väätäisen yrityksen saama 20 vuoden patentti asfaltin korjaukseen ei ole. Jo reippaassa eläkeiässä oleva Väätäinen jatkaa edelleen yrityksensä parissa. Ensi vuonna 30-vuotista taivaltaan juhlistavan Matellan nokkamies on käyttänyt työuransa parantaakseen suomalaisia teitä.

Matella oli ensimmäinen suomalainen yritys, joka aloitti teihin syntyneiden halkeamien korjausurakoinnin silloiselle TVH:lle, joka on Destian edeltäjä. Lisäksi 1990-luvulla Väätäinen oli mukana ASTO-projektissa, jossa tutkittiin halkeamakorjauksen tarpeellisuutta ja vaihtoehtoja sen toteuttamiselle.

‒ Pitkä kokemus ja tutkimustyö ovat lisänneet tietämystäni asiasta. Näin uuden tekniikan kehittäminen on ollut helpompaa.

Viimevuotinen patentti oli yrityksen kolmas. Kun Väätäinen keksii mielestään loistavan idean, hän ottaa yhteyttä patenttitoimistoon. Niin hän on toiminut koko yrittäjän uransa ajan.

Patenttitoimiston apuun Väätäinen on luottanut siitä syystä, että on voinut keskittyä täysillä omaan liiketoimintaansa. Patenttitoimistolle annettu toimeksianto säästää yrittäjän aikaa ja maksaa joka pennin takaisin.

Mistä sitten tietää, millainen idea on patentin arvoinen?

‒ Eihän sitä mistään tiedä. Menen enemmänkin sormituntumalla ja pohdin, millä idealla voisi olla elinvoimaa vielä vuosikymmenienkin päästä, Väätäinen kertoo

Tutustu OPn yrittäjän palveluihin.