Ammattikuljettajalle ajoterveys on ammatin harjoittamisen edellytys, mutta mitä ajoterveydellä oikeastaan tarkoitetaan ja kenen vastuulla siitä huolehtiminen on?
Suurimmalla osalla linja-autonkuljettajista ammattipätevyys vanhenee 10.9.2023. Henkilöliikenneyritysten kannattaa hoitaa pikimmiten koronan aiheuttama koulutusvelka kuntoon.
Raskasta ajokkia on osattava pyöritellä niin taajamaliikenteessä kuin kapeilla metsäautoteillä ja lisäksi on hallittava myös kuormaus. Keuruulainen Papinaho Oy on kuljettanut puuta 1950-luvulta lähtien. Samalla on opittu, että maltti ja huolellisuus ovat vakuutusten ohella kaikkein tärkeimpiä riskienhallintatyökaluja
Kun auton kojelaudassa syttyy tien päällä varoitusvalo tai konepellin alta alkaa kuulua kummallista ääntä, soita vakuutusyhtiön hinauspalveluun. Usein pulmat ratkeavat jo puhelimessa ja matkaa pääsee jatkamaan tiepalveluammattilaisen ohjeilla.
Rovaniemeläinen Harri Pusa lähti pari vuotta sitten taksiyrittäjäksi ja valitsi ajokeiksi pelkkiä sähköautoja. Nykyisillä polttoaineen hinnoilla se on osoittautunut odotettua tuottoisammaksi valinnaksi.
Kuljetusalan ammattilaisilta vaaditaan tänä päivänä monenlaisia taitoja. Lisäksi työ on fyysisesti ja ajoittain myös henkisesti raskasta. Tammelalaisessa M. Aaltonen Ky:ssä työhyvinvoinnin peruskiviä ovat avoimuus ja vahva yhteishenki.
Monissa pk-yrityksissä riskienhallinta hoituu perinteisillä vastuuvakuutuksilla. Kuljetusyrityksissä se on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus, sillä oman toiminnan, kaluston ja henkilöstön lisäksi siinä on huomioitava myös mukana kulkeva lasti.
Dieselin hinta on ollut viime syksystä lähtien huippulukemissa. Kuljetusyrittäjille tämä on tiennyt kassan kuivumista ja tappiollista toimintaa, sillä kasvavia polttoainekuluja on vaikea siirtää suoraan omiin hintoihin ainakaan nopealla aikavälillä. Niin sanotun ammattidieselin käyttöönotto on yksi ratkaisu kuljetusalan energiakriisiin.
Väylävirasto käyttää tieverkon talvikunnossapitoon vuosittain noin 115 miljoonaa euroa. Ilmastonmuutoksen ja nopeasti vaihtelevien sääolosuhteiden keskellä urakka on alati haastavampi. Tasosta ei kuitenkaan voi tinkiä, sillä heikompi talvihuolto tarkoittaa myös tiestön rapistumista ja korjausvelan kasvua.
Koronapandemia sekoitti rytinällä kansainvälistä tavarakauppaa, jonka tarvitsemia kuljetuksia huolinta- ja logistiikka-ala järjestää. Koronakriisin kärjistämän kontti- ja kuljettajapulan arvioidaan jatkuvan aina vuoden 2022 loppuun asti.
Vaikka valtaosa kuljetusyritysten kalustosta käy yhä dieselillä, ovat alan edelläkävijäyritykset alkaneet jo investoida vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. Biokaasulla tai sähköllä kulkevia kevyempiä kuorma- ja pakettiautoja on jo usealla logistiikka-alan yrityksellä käytössään.
SKALin tuoreimman Kuljetusbarometrin mukaan jopa 33 prosenttia alan yrityksistä kärsii työvoimapulasta. Lähes puolet yrityksistä pitää osaavan työvoiman heikkoa saatavuutta esteenä liiketoiminnan kasvulle.