Taksitolpilla on ollut viimeiset puoli vuotta varsin synkeä tunnelma. Kyytimäärät ovat toki koronan jäljiltä palanneet likipitäen normaalitasolle, mutta taksiyrittäjien katteita viime vuoden lopulta lähtien syönyt polttoaineen hinta pysyttelee sitkeästi ennätyslukemissa.

Eikä tilanteeseen ole luvassa nopeaa helpotusta. Synkimpien ennusteiden mukaan bensan ja dieselin litrahinta voi lähikuukausina kiivetä jopa kolmen euron tuntumaan.

Taksiautoilijoiden yleistilanne harmittaa myös rovaniemeläistä Harri Pusaa. Hän vaihtoi ilmavoimien lentäjäpestin ratinpyörittämiseen pari vuotta sitten, jolloin nykyisen kaltaisista polttoaineen hinnoista ei nähty edes painajaisia. Siitä huolimatta Pusa päätyi ajokkia valitessaan sähköautoon.

Ja kuten T Taxi Finlandin nimestä voi ehkä aavistaa, yhtiön kaikki autot ovat Tesloja.

– Olin innostunut sähköautoista jo aiemmin ja ennakoin, että niissä on myös taksiautoilun tulevaisuus tällä vuosikymmenellä. Nykyisillä dieselin hinnoilla tuo murros vain nopeutuu, Pusa toteaa.

Vain yksi kyyti jäänyt ajamatta

Menevä-brändin alla liikkuvalla T Taxi Finlandilla on yhteensä kuusi autoa, joiden asemapaikat ovat Rovaniemellä ja Helsingissä. Kymmenkunta kuljettajaa työllistävä yritys teki ensimmäisenä tilikautenaan noin 200 000 euron liikevaihdon.

– Rovaniemi on kotikaupunki ja Helsinki oli jo pelkästään volyymien takia selkeä valinta toiseksi toimialueeksi. Tavoitteena oli alusta lähtien kasvu, 38-vuotias yrittäjä toteaa.

"Olin innostunut sähköautoista jo aiemmin ja ennakoin, että niissä on myös taksiautoilun tulevaisuus tällä vuosikymmenellä. Nykyisillä dieselin hinnoilla tuo murros vain nopeutuu", toteaa T Taxi Finlandin toimitusjohtaja Harri Pusa.

Samaan hengenvetoon hän tunnustaa, että etenkin kotikonnuilla sähköautoihin satsaava taksiyrittäjä herätti aluksi kummastusta. Moni asiakas saattoi miettiä, pääseekö pirssillä kovimpien pakkasten aikaan edes perille. Yrittäjäkollegat puolestaan seurasivat niistä kertyviä käyttökokemuksia ja sitä, missä välissä autoja ehditään päivän mittaan edes lataamaan.

– Kyllähän tässä tavallaan hypättiin suoraan syvään päähän. Vielä pari vuotta sitten sähköautojen pikalatausverkosto oli etenkin täällä Rovaniemellä vaatimaton ja vaati kuljettajilta myös työpäivän suunnittelua. Nyt latauspisteitä on monin verroin enemmän ja homma hoituu pitkälti normaalien kahvi- ja ruokataukojen yhteydessä, Pusa toteaa.

Hän itse ynnäilee, että voimanlähteen takia on lopulta jäänyt ajamatta vain yksi kyyti.

– Taannoin yksi asiakas halusi Rovaniemen lentokentältä kyydin Sodankylään ja autossa oli akku puolillaan. Se olisi riittänyt menomatkaan, mutta perillä ei ollut varmuutta latausmahdollisuudesta. Niinpä ohjasin hänet ystävällisesti jonossa seuraavalle, Pusa muistelee.

Entistä useampi ajaa jo e-autolla

Jos olivat T Taxi Finlandin Teslat vielä pari vuotta sitten hieman eksoottinen näky taksitolpilla, löytyy sieltä tänä päivänä lähes aina jokin e-merkillä varustettu auto.

Pusan mukaan se ei ole mikään ihme. Sähköauton hankintahinta on edelleen korkeampi, mutta sen käyttökulut ovat selvästi perinteistä ajokkia edullisemmat. Vakuutusmaksuissakaan ei kuulemma ole eroa.

– Nyt näihin alkavat investoida kaikki alan toimijat, sillä sähköautolla viivan alle jää kohtuullisesti katetta. Toki suosiota lisää myös se, että latausverkosto paranee jatkuvasti, hän toteaa.

Muutosta on kuulemma tapahtunut myös asiakkaiden asenteissa.

– Jotkut valitsevat jo ihan tietoisesti ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon. Toki sekin palkitsee, Pusa myhäilee.

Pohjola Vakuutus tarjoaa kuljetusalan yrittäjille räätälöidyt ratkaisut henkilöstön, ajoneuvokaluston sekä omaisuuden ja toiminnan turvaksi. Saat käyttöösi parhaat asiantuntijamme, jotka tuntevat toimialasi riskit vuosien kokemuksella. Lue lisää palveluistamme ammattiliikenteelle.