Hiljennä tietyön kohdalla
Lisää aiheesta
Tietyömaa hidastaa hetkellisesti eteenpäin menoa, mutta maltilla selvitään. Teitä parannetaan liikenneturvallisuuden takia.
Tänäkin kesänä Liikennevirastolla on ollut meneillään parikymmentä isompaa tiehanketta ympäri Suomea. Rakennetaan lisäkaistoja, parannetaan eritasoliittymiä, vähennetään korkeuseroja, loivennetaan kaarteita, levennetään tietä ja uusitaan päällysteitä. Ja paljon muuta tarpeellista. Tiellä liikkujalle tietyöt näkyvät ja tuntuvat harmillisina ruuhkapaikkoina, jotka hidastavat määränpäähän pääsyä. Aina ei tule ajatelleeksi, että kunnostettu tie varmistaa liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden ja koituu näin kaikkien tiellä liikkujien iloksi ja hyödyksi.
Tutki tietyömaat etukäteen
Liikenneviraston Hanke-karttasovelluksesta löytyy meneillään olevista tietöistä ajankohtaiset tiedot.
Kun reittisuunnitteluun – ja itse matkantekoon – varaa riittävästi aikaa, voi suunnitelmiaan muuttaa, jolloin välttää myös pahimmat tietöistä aiheutuvat hidastukset ja harmitukset.
Mikäli tietyömaa kuitenkin oman matkan varrelle osuu, paras ohje on maltti.
Töitä tehdään mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella, mutta muun muassa säät ja töiden aikataulutus aiheuttavat aika ajoin sen, että liikennettä joudutaan hidastamaan ja esimerkiksi räjäytystöiden takia hetkeksi pysäyttämään myös päiväaikaan.
Hidasta vauhtia
Isoissa moottoritiehankkeissa työmaalla saattaa olla jopa satoja työntekijöitä yhtä aikaa. Siksi tietyön kohdalla on aina alennettu nopeusrajoitus. Tämä suojelee sekä työmaalla työskenteleviä ammattilaisia että autolla väliaikaisia väyliä pitkin työmaa-alueen ohittavia autoilijoita.
Tärkeitä numeroita liikenteessä:
- 0200 2100 – Liikenneviraston Tienäyttäjän linjalle voi ilmoittaa maanteiden kunnosta ja liikenteen ongelmista; kuten maanteiden päällystevaurioista, tielle kaatuneesta puusta, pölyävästä soratiestä ja liukkaasta tiestä. Ilmoitukset välitetään alueurakoitsijalle, joka päättää tarvittaessa toimenpiteistä.