”Kirsi, ryhdy meille pomoksi!” Konsulttitoimistosta tulikin siivousfirma, kun Kirsi suostui kotisiivoojansa esimieheksi
Lisää aiheesta
Konsulttiyrittäjäksi ryhtynyt Kirsi Kupila auttoi kotisiivoojaansa perustamaan omaa yritystä, mutta päätyikin itse siivousfirman pomoksi.
Filippiiniläinen Jovelita Pangilinan, 50, on kova nauramaan. Nauraen hän kertoo, kuinka Kirsistä – Kidesiivouksessa kaikki puhuttelevat toimitusjohtaja Kirsi Kupilaa etunimellä – tuli kymmenen vuotta sitten hänen esimiehensä.
– Olimme ystäviemme kanssa töissä isossa siivousfirmassa, ja työ oli tosi rankkaa. Kävimme myös Kirsin luona siivoamassa, juttelimme hänen kanssaan yrityksen perustamisesta, ja hän lupasi auttaa meitä. Olimme jo ystävystyneet hänen kanssaan ja meillä oli jo luottamus toisiimme – joten pyysimme häntä esimieheksemme.
Kidesiivouksen toimitusjohtaja Kirsi Kupila, 59, oli vuonna 2014 juuri perustanut markkinointiviestinnän insight-palveluja tarjoavan yrityksen, kun hänen kotisiivoojansa pyysi parin ystävänsä kanssa häneltä apua. Ryhtyisikö hän heidän pomokseen?
Kirsi rohkaisi heitä kuitenkin perustamaan yrityksen itse, kaivoi esiin yrityksen perustamiseen tarvittavat paperit ja ryhtyi keittiön pöytänsä ääressä perehdyttämään Jovelitaa ystävineen vaadittaviin hommiin.
– Kirsi, ei me kyetä tuohon. Ryhdy meille pomoksi!, filippiiniläisnaiset sanoivat sinnikkäästi.
Ja lopulta Kirsi ryhtyi.
Syntyi Kidesiivous.
Siivous on luottamusbisnestä
Kidesiivous on perheyritys, jonka Kirsi ja hänen miehensä perustivat lopulta yhdessä. Jyrki Kupila tuli hieman myöhemmin omaan firmaan töihin vastaamaan sen taloushallinnosta.
Alusta asti Kirsi Kupila päätti olla reilu työnantaja. Työntekijät saavat työstään vähintään 20 prosenttia PAM:in siivoojan peruspalkkaa korkeamman palkan ja myös matkat korvataan. Heillä on myös muita työsuhde-etuja, jotka alalla eivät ole yleensä tapana, kuten työsuhdepuhelin.

Kirsin, Jyrkin ja asiakaspalvelupäällikkö Jonna Gacon lisäksi Kidesiivous työllistää tätä nykyä kokopäiväisesti 31 kotisiivoojaa ja ikkunanpesijää. Heistä valtaosa on alkuperäisen filippiiniläiskolmikon sukulaisia tai tuttavia.
– Asiakkaamme luottavat meihin, kun antavat meille avaimensa ja päästävät meidät kotiinsa siivoamaan. Yhtä lailla meidän on voitava luottaa työntekijöihimme. Emme halua palkata keitä vaan, vieraita ihmisiä.
– Voin luottaa siihen, jos Jovelita sanoo, että tämä hänen ystävänsä tai sukulaisensa olisi meille hyvä uusi työntekijä. Olemmekin palkanneet vain työntekijöidemme suosittelemia ja takaamia henkilöitä.
Asiakkaamme luottavat meihin, kun antavat meille avaimensa ja päästävät meidät kotiinsa siivoamaan.
Kirsi sanoo, ettei ole joutunut pettymään. Reiluus ja tuttujen suosiminen on kannattanut. Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut minimissään – alalla, jossa pitkät työsuhteet ovat erittäin harvinaisia.
Perhe auttaa kotoutumaan
Jovelita, tai Jovie, kuten kaikki häntä kutsuvat, on ollut Suomessa jo yli kaksikymmentä vuotta. Hän on tätä nykyä oman filippiiniläisyhteisönsä matriarkka.

Alun perin Jovie toimi Filippiineillä hitsarina. Suomeen hän tuli serkkunsa vinkkaamana.
Jovie joutui aikoinaan jättämään tyttärensä ja miehensä kotimaahansa tullessaan Suomeen ansaitsemaan perheelle elantoa. He saapuivat Suomeen tyttären ollessa 12-vuotias. Nyt tytär on jo parikymppinen, käynyt suomalaiset koulut ja valmistumassa kokiksi ammattikorkeakoulusta.
Jovie on saanut Suomeen myös sisarensa ja serkkujaan. Nyt kaikki seitsemän työskentelevät Kidesiivouksella ja asuvat naapureina Espoon keskuksessa. Oma tagaloginkielinen yhteisö lievittää myös koti-ikävää. Kesäksi on jo varattu matka koko porukalle käymään kotona Filippiineillä.
– Yritys on auttanut minua valtavasti perheeni saamisessa Suomeen, ja myös muissa asioissa. Me olemme perhe, Kidesiivous-perhe, Jovie kertoo.
Me autamme uuden tulokkaan alkuun, kerromme, miten kaikki täällä Suomessa toimii.
Perhe auttaa toisiaan. Kun uusi tulokas saapuu Kidesiivous-perheeseen, hänet liitetään yhteiseen WhatsApp-ryhmään.
– Kirsi pyytää toivottamaan uuden tulokkaan tervetulleeksi. Niin me sitten autamme häntä alkuun, kerromme, miten kaikki täällä Suomessa toimii, Jovie kertoo.
Tulokkaat ovat innokkaita tietämään kaiken. Heille kerrotaan esimerkiksi, miten suunnistaa pääkaupunkiseudulla paikasta toiseen. Se tuntuu olevan useimmille uudessa työssä vaikeinta.
Niin oli aluksi Joviellekin. Hän kertoo opiskelleensa seuraavan päivän reittejä aina edellisenä iltana.
– Työstä täällä Suomessa kyllä stressataan enemmän. Me filippiiniläiset otamme rennommin.
Se näkyy myös työpaikalla. Siivous sujuu välillä laulun kera.
Firman juhlien karaokessa Jovien suosikki on ”I will Survive”, kuinkas muuten. Hän on pärjännyt täällä hyvin.
Oma siivooja palvelukonseptin keskiössä
Kun Kirsi Kupila aloitti yrittäjänä, hän ei tiennyt siivousalasta juuri mitään.
Asiakkaan näkökulma oli tuttu, ja kauppatieteilijänä hän laski että tarvittaisiin noin 20 asiakasta työllistämään yksi siivooja. Markkinoinnin osaajana Kupila loi Kidesiivoukselle oman, fuksianpunaisen brändin, toimivat nettisivut ja mietti palvelukonseptin. Puoliso Jyrkin kokemus yritysjohtajana on tuonut mukanaan riskinottokykyä ja kokonaisnäkemystä, ja auttanut kasvamaan.

Kotisiivoukseen ei juuri ollut tarjolla koulutusta, Kupila kertoo, ja sekin vähä oli suomeksi. Niinpä hän hankki Englannista kurssimateriaalia ja muokkasi siitä suomalaiskulttuuriin sopivan.
– Valitsen tulevalle asiakkaalle siivoojan, ja menemme yhdessä siivoojan kanssa tapaamaan asiakasta hänen kotiinsa. Aluksi teimme niin siksi, koska en itse vaan osannut arvioida siivouksen tarvetta ja siihen kuluvaa aikaa.
Tapa osoittautui toimivaksi ja on säilynyt, eli Kidesiivouksen siivooja tutustuu siivottavaan kotiin ja asiakkaaseen alusta asti. Näin asiakkuudesta tulee hänen ”omansa”.
Ei kasvua näkyvissä
Viimeisten viiden vuoden ajan Kidesiivouksen on ollut osin jo pakko myydä ei-oota. Vakiosiivouksiin joutuu välillä jo jonottamaan.
Kotitalousvähennyksen leikkaaminen ja taloudellinen tilanne vaikuttaa osin haluun kasvattaa bisnestä, mutta pääsyy on muualla.
Uuden siivoojan palkkaaminen Filippiineiltä vie aikaa. Työpaikan pitää olla sovittuna ennen paperisodan aloittamista, eikä työperäisen oleskeluluvan käsittelynopeudesta ole takeita.
Yksi sikäläinen työntekijä olisi jo valmiina tulemaan töihin, hänelle on luvattu Kidesiivouksesta työpaikka. Tämänhetkisten rajoitusten mukaan EU:n ulkopuolelta ei kuitenkaan enää saa palkata siivoojia, ainoastaan siinä tapauksessa, ettei EU:n alueelta löydy työlle tekijää.
Kidesiivous elää ja voi hyvin nykyiselläänkin. Ostotarjouksille on sanottu ei, samoin ehdotuksille laajentaa muihin kaupunkeihin.
Takaisin palkkatöihin Kirsi Kupila ei enää vaihtaisi mistään hinnasta.
– Ei meillä alun perinkään ollut hirmu hinkua rikastua, kunhan saamme tästä sen elämisen – ja sitä tämä on tarjonnut, elinkeinon meidän perheellemme. Me olemme hirvittävän onnellisia meidän Kidesiivous-perheestä!